Olipa kerran Huuhkajan täyskaima – SalPan tasoitusmaalin tehneen Rasmus Karjalaisen tarina on kertomisen arvoinen

0

Jalkapallo on sarjatasosta riippumatta täynnä tarinoita. Sallinette, että seuraavassa kerrotaan tositapahtumiin perustuva kertomus Rasmus Karjalaisesta.

Heti alkuun lienee syytä alleviivata, ettei päähenkilö ole Suomen miesten maajoukkuehyökkääjä. Täysnimikaima on Salon Palloilijoiden edustusjoukkueen vasen puolustaja.

Lauantain jälkeen hän on myös maalintekijä miesten Kakkosen tasolla. Karjalaisen 88. peliminuutin osuma tasoitti Salossa miesten Kakkosen B-lohkon ottelussa Hämeenlinnan Jalkapalloseuraa vastaan loppulukemiksi 2–2.

Vuonna 2002 syntynyt oma kasvatti Karjalainen on ollut SalPan sopimuspelaaja vasta muutaman viikon. Joukkueen karmea pelaajien poissaolotilanne johti siihen, että hän teki debyyttinsä kaksi viikkoa sitten pelaamalla puoli tuntia Ilves/2:ta vastaan.

– Rasmus on malliesimerkki siitä, että miesten Kakkosen taso on saavutettavissa, vaikkei pelaaja kuuluisi juniorijoukkueissaan tähtikategoriaan. Hän ei ole missään vaiheessa ollut suurlupaus, mutta viime syksynä hänestä näki syttymisen harjoittelemiseen ja sitä kautta kehittymiseen, kuvailee SalPan päävalmentaja Ilkka Virtanen.

Sankaritarinaa täydentää se, että Karjalainen tuli ottelussa kentälle ikään kuin olosuhteiden pakosta. Vasen puolustaja Eric Moborg ajettiin hieman ennen tunnin täyttymistä suoralla punaisella kortilla ottelusta ulos. Uutta puolustajaa tarvittiin.

Mielenkiintoa ei pelistä puuttunut. Tasaisen ensimmäisen puoliajan jälkeen SalPa näytti ”tekevän sen itse”. Koko puolustuslinjan syöttöpelaaminen – maalivahti Joni Rahilaa myöten – hipoi katastrofaalista, ja HJS:llä oli jo ennen Moborgin ulosajoa tilaisuuksia siirtyä johtoon.

– Omalla SalPa-urallani on ollut harvoin mahdollisuus pitää sama puolustuslinja kuin edellisessä ottelussa. Nyt sen halusin tehdä, Virtanen mietti.

Samaan aikaan on selvää, että tarve loukkaantumisistaan vähitellen toipuneiden Vilho Heikkisen ja Pekka Mattilan palveluksille puolustuksessa on kova. SalPa on päästänyt omaan verkkoonsa keskimäärin lähes kolme maalia per ottelu.

Tosin pitää Rahilan kunniaksi todeta, että hän myös pelasti joukkuettaan parilla oivallisella torjunnalla. Vääjäämätön eli ylivoimalla pelanneen vierasjoukkueen voitto näytti kuitenkin tapahtuvan, kun Santeri Stenius osui jälleen yhden SalPan henkilökohtaisen virheen jälkeen.

– Lahjoitimme oikeastaan molemmat maalit vastustajalle. Meidän pallollinen pelaaminen oli sen ensimmäisen tunnin ajan todella huonoa, Virtanen totesi.

– Punaisesta kortista eteenpäin nostan hattua jätkille siitä, miten taistelimme, hän kuitenkin lisäsi.

Hämmentävän linjaton tuomarilinja aiheutti SalPalle peräti viisi varoitusta. Ajoittain tuntui, että jokaisesta rikkeestä nousi keltainen kortti.

SalPan hieman parantuneesta pelaajatilanteesta käyköön symbolisena Severi Keskitalon paluu. Viimeksi syyskuussa virallisen ottelun pelannut keskikenttäpelaaja muutti Saloon juuri ennen koronaviruksen rantautumista Suomeen.

Keskitalon nilkkavamma uusiutui siinä määrin, että nilkka jouduttiin leikkaamaan uudestaan. Lauantaina hän pelasi keskikentällä lähes 75 minuuttia.

Todisteita potkutekniikasta

Potkutekniikasta on puhuttu jo pitkään yhtenä SalPan keskikenttäpelaajan Mikke Louhelan vahvuutena. HJS-ottelu näytti näille näkemyksille katetta.
1–1-tasoitusmaali tuli erinomaisen tyylikkäällä vapaapotkulla, jonka Louhela itse hankki.
– Näitä vapareita on harjoiteltu. Yleensä noin läheltä pyritään vetämään muurin yli, mutta se veto meni oikeastaan juuri sinne, mihin pitikin, Louhela sanaili ottelun tähtipelaajan saama makkaraämpäri kädessään.
Myös 2–2-tasoitus perustui Louhelan vasemman jalan laukaukseen, jonka paluupallosta Rasmus Karjalainen pääsi viimeistelemään.
– Jollei ole pakko laukoa oikealla jalalla, niin lauon aina vasemmalla, hymähti joukkueen viidenneksi vanhin pelaaja, 23-vuotias mies.

MIESTEN KAKKOSEN B-LOHKO

SalPa–HJS Akatemia 2–2 (1–1)

Maalit: 25. Jesse Huhtala 0–1, 28. Mikke Louhela 1–1, 75. Santeri Stenius 1–2, 88. Rasmus Karjalainen 2–2.

SalPan kokoonpano: Joni Rahila; Eric Moborg (ulosajo 55. peliminuutilla), Juho Henttinen (v), Claudio Merville, Iku Leino (v); Severi Keskitalo (75. Severi Jaatinen), Mikke Louhela, Otto Rautiainen (60. Rasmus Karjalainen); Luiyi Laguerre (v), Kasperi Tuomi (v), Olli Jakonen (v, 68. Endrit Rrustemi)

Erotuomari: Pouria Notash.
Yleisöä: 287
SalPan seuraava ottelu: perjantaina 7. elokuuta KaaPo–SalPa kello 18.30.