Salon päättäjät miettivät vielä Korhosen ja Nissisen välillä – haussa Saloon sitoutunut kuntapomo

6
Salon kaupunginvaltuusto päättää elokuun lopulla, kuka johtaa jatkossa kaupunkia. Luottamushenkilöiden valintakriteereissä toistuvat sanat sitoutuminen, pitkäjänteisyys, konkretia, arjen perustyö ja henkilöstöjohtaminen. Kuva: SSS-arkisto/ Minna Määttänen

Uuden kaupunginjohtajan valintaan valmistautuvat Salon luottamushenkilöt ovat toistaiseksi odottavalla kannalla. Ykkösjohtajan valintaa valmistellut työryhmä nimesi aiemmin loppusuoralle Salon talousjohtajan ja vs. kaupunginjohtaja Anna-Kristiina Korhosen sekä Kemin kaupunginjohtajan Tero Nissisen.

Poliittisista ryhmistä korostetaan, että loppusuoralla on kaksi vahvaa ehdokasta. Samalla painotetaan tulevien haastattelujen merkitystä. Kaupunginvaltuusto haastattelee kärkiehdokkaat 10. elokuuta.

Useampi ryhmä nostaa esille toiveen löytää edellistä pidempiaikainen kaupunginjohtaja. Lauri Inna hoiti virkaa kolme vuotta. Myös henkilöstön johtamisen tärkeyttä painotetaan.

Nissisen vahvuutena pidetään pitkää kunta-alan kokemusta, mutta myös Korhosen ammattitaitoon ja esiintymiskykyyn luotetaan.

– Tulemme joka tapauksessa saamaan hyvän kaupunginjohtajan, valitaan kumpi tahansa, sanoo kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja Arttu Karhulahti.

Kokoomuksen ryhmä aloittaa kahden kärkiehdokkaan vertailun kokouksessaan 9. elokuuta. Karhulahti korostaa, että Saloon tarvitaan vahvaan henkilöstön johtamiseen kykenevä kaupunginjohtaja.

– Toivon, että arjen tavallinen perustyö olisi kunniassa hassun hauskan näpertelyn sijaan.

Karhulahti kaipaa tulevalta kaupunginjohtajalta myös selkeää näkemystä siitä, miten kuntalaisten luottamusta rakennetaan vaikeidenkin aikojen keskellä.

SDP:n valtuustoryhmä käsittelee kaupunginjohtajan valintaa 5. ja 10. elokuuta.

– Lähdemme siitä, että valinta on tehtävä nimenomaan Korhosen ja Nissisen välillä. Kaksikosta ei suosikkia tässä vaiheessa ole, vaikka toki tunnemme Korhosen paremmin, SDP:n ryhmäjohtaja Hannu Eeva sanoo.

Eeva toteaa demarien hakevan johtajaa, joka on sitoutunut Saloon.

– Emme halua toista pätkäjohtajaa.

SDP:ssä korostetaan myös perinteisen kaupunginjohtajan työn tärkeyttä.

– Hyvä johtaja pystyy johtamaan oman organisaationsa niin, että vasen käsi tietää, mitä oikea tekee. Myös käsitys hyvästä talouden hoidosta, hyvät verkostot, vuorovaikutus kaupunkilaisten suuntaan ja elinkeinopolitiikan edistäminen ovat tärkeitä, Eeva toteaa.

Keskustan valtuustoryhmän puheenjohtaja Timo Lehti painottaa valintaprosessin olevan vielä pahasti kesken, joten hän puhuu vain omasta puolestaan.

– Itse painotan kunnallishallinnon johtamiskokemusta sekä edellytyksiä kestävään talous- ja henkilöstöjohtamiseen. Hyvät vuorovaikutus- ja esiintymistaidot ovat eduksi.

Myös perussuomalaisten ryhmä miettii vielä suosikkiaan. Ryhmän puheenjohtaja Antti Olkinuora peräänkuuluttaa tulevalta kaupunginjohtajalta konkretiaa.

– Tarvitsemme määrätietoisen johtajan, joka edistää konkreettisilla toimenpiteillä alueen hyvinvointia. Hän ei saa olla vahvojen poliitikkojen vietävissä.

Olkinuora sanoo, että loppusuoralla on kaksi vahvaa ehdokasta.

– Korhonen on johdonmukainen ja looginen sekä selkeä esiintyjä, joka ei kaihda suoraan puhumista. Toisaalta Nissisestä täytyy sanoa samaa, myös hän on vahva persoona ja hänellä on hyvä ulosanti.

Olkinuora pohtii, että naiskaupunginjohtaja olisi mieluisa:

– Toisaalta menetämme hyvän talousjohtajan, jos Korhonen valitaan.

Vihreiden valtuustoryhmä keskustelee kaupunginjohtajan valinnasta valtuuston kyselytilaisuuden jälkeen. Ryhmäjohtaja Mira Aaltonen pitää tässä vaiheessa Nissistä vahvempana ehdokkaana.

– Molemmat olisivat todella hyviä tehtävään, mutta kuntakentän kokemus ja verkostoituminen kallistavat vaakaa Nissisen puolelle. Kantani voi toki vielä muuttua, kun pääsemme kuulemaan ehdokkaita lisää.

Myös Aaltonen kaipaa johtajaa, joka viihtyisi työssä pidempään kuin edellinen johtaja.

– Hänestä pitää myös löytyä sellaista johtajuutta ja määrätietoisuutta, ettei hän suostu kenenkään pelinappulaksi eikä minkään puolueen vietäväksi.

Kristillisdemokraattien Elina Seitz odottaa valtuuston kyselytuntia muodostaakseen näkemyksensä loppusuoralle päässeistä hakijoista.

– Oma valintani on vielä täysin auki. Korhonen ja Nissinen ovat molemmat vahvoja ehdokkaita, joskin Nissisellä on laajempi kokemus kuntakentästä, Seitz toteaa.

Seitz odottaa uudelta kaupunginjohtaja pitkäaikaista sitoutumista ja laajaa näkemystä.

– Nopealiikkeisen tempoilun ja lyhytjänteisen hypetyksen sijasta tarvitaan kokonaisnäkemystä pitkällä kaarella. Jalat maassa ja konkretia hallussa. Lisäksi hänen pitää hallita henkilöstön johtaminen, sillä kaupunginjohtaja on esikuva ja hengen luoja.

Vasemmistoliiton Marja Ruokosella ei ole vielä kantaa valintaan.

– Ehdokkailla on erilaisia vahvuuksia, mutta emme ole vielä tehneet ryhmässä tarkempaa analyysia.

Oman valtuustoryhmän muodostava Jaana Haapasalo paheksuu sitä, että häntä ei otettu mukaan ehdokkaiden karsintavaiheisiin.

– Valtuuston elokuun haastattelutilaisuudella on siten minulle suuri merkitys.

Haapasalo pitää Nissisen etuna selvästi pidempää kokemusta kaupunginjohtajan työstä. – Korhoselle pieni miinus tulee siitä, että hän esitti kaupunginhallitukselle Jari Niemelän oikaisuvaatimuksen hylkäämistä Salon sote-johtajan valinnassa.

Ryhmien ulkopuolella toimiva valtuutettu Osmo Friberg (kok.) peräänkuuluttaa tulevalta ykkösjohtajalta kykyä pitkäjänteiseen johtamiseen ja taitoa viedä ikävät päätökset loppuun saakka.

– Talous vaatii toimia. Myös Salon kaupungin hallinnossa on parannettavaa. Kaiken maailman kissanristiäisissä ei pidä juosta yökaudet, vaan keskittyä olennaiseen, Friberg toteaa.

SDP:n Hannu Eeva toivoo, että eri valtuustoryhmät päätyisivät mahdollisimman suureen yksimielisyyteen kaupunginjohtajan valinnassa.

– Elämme kovia aikoja, joten valittava uusi johtaja tarvitsee vankan poliittisen tuen. Itse pyrimme löytämään ehdokkaan, jonka takana koko valtuustoryhmämme voisi olla, Eeva sanoo.

Kokoomuksessa katsotaan, löytääkö ryhmä yhteisen ehdokkaan.

– Varsinaisia ryhmäpäätöksiä emme tee, mutta olemme tehneet tällä valtuustokaudella ryhmän enemmistöpäätöksen todella tärkeiksi kokemissamme asioissa, Arttu Karhulahti toteaa.

Keskusta aikoo katsoa keskusteluilla. päätyykö koko ryhmä samaan henkilöön.

– Jokainen ryhmän jäsen kuitenkin päättää itse ketä pitää parhaana hakijana, Lehti huomauttaa.

Perusuomalaissa ja vihreissä jokainen valitsee ehdokkaansa oman näkemyksensä mukaan.

Kaupunginjohtajan valinta


Elokuussa tapahtuu


Salon kaupunginhallitus haastattelee valintaa pohtineen työryhmän jatkoon valitsemat ehdokkaat Anna-Kristiina Korhosen ja Tero Nissisen 3. elokuuta.

Kaupunginvaltuusto haastattelee ehdokkaat maanantaina 10. elokuuta. Tähän tilaisuuteen on pyydetty kaupunkilaisilta kysymyksiä ehdokkaille. Tilaisuus on myös nähtävissä kaupungin YouTube-kanavalla.

Kaupunginhallitus tekee esityksen uudesta kaupunginjohtajasta 17. elokuuta ja kaupunginvaltuusto päättää valinnasta 24. elokuuta.

Kaupunginjohtajan virkaan jätettiin määräaikaan mennessä 23 hakemusta. Hakijoista kymmenen kutsuttiin haastatteluihinja heistä neljäedelleensoveltuvuustesteihin.

6 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Veronmaksaja
3 vuotta sitten

Toivottavasti päättäjät ovat jo haastatelleet Kemin väkeä (kollegoita poliittisella rintamalla ja vaikkapa paikallisia yrittäjiä) saadakseen verrokkitietoa. Korhonen me jo tunnetaankin.

Sarkasmivaroitus
3 vuotta sitten
Reply to  Veronmaksaja

Päättäjät voisivat tehdä sellaisen tutustumismatkan Kemiin kyselemään kaikilta mielipiteitä. Mitäpä sitä rajoittamaan kollegoihin poliittisella rintamalla ja paikallisiin yrittäjiin. Kysellään naapureilta, sukulaisilta entisiltä koulukavereilta jne. Eihän tuollaista kyselyä mikään laki säätele…eiku.

Tavis torilta
3 vuotta sitten

Olisihan se parempi saada tietoja etukäteen kuin valituksi tulemisen jälkeen, kuten tiedämme kahden edellisen virkaan valitun jälkeen tapahtuneen.

Vaihdetaan henkilöstö
3 vuotta sitten
Reply to  Veronmaksaja

Ollaan tyytyväisiä, jos saadaan edes joku ulkopaikkakuntalainen johtoon. Kukaan paikallinen ei varmaan sylkykupiksi tähän riitaisaan kuppikuntaan edes tulisi.

Jos olisi houkutteleva työympäristö ja sen henki, hakijoita olisi pilvin pimein.

Lasse Reunanen / Salo
3 vuotta sitten

Nissinen lienee ennakkoon valinta kun Korhonen vasta äskettäin talousjohtajaksi valittuna. Haastatteluissa voidaan katsoa miten hyvin sopivat työpariksi Salon kaupungissa.

Lasse Reunanen / Salo
3 vuotta sitten

Katson Salon Perniön kirjastossa haastattelua, jossa alkuun äänentoistossa oli vaimennusta – Korhonen puhuu hieman Nissistä kovemmin. Ehdokkaat eivät kenties tienneet näkyvänsä koko ajan näytössä kun toisen puhuessa molemmat hieman hermostuneen oloisina kuuntelee vieressä.

Itse kysyin yhteisten nettikoneiden aukipitämisestä poikkeusoloissakin (kirjastot, kaupungintalo tai Voimala), mutta ei ehtine kysyttäväksi asti kun niitä yhteensä yli 50 lähetettynä.