Salossa kiertää vammaisten nimissä rahaa kerääviä huijareita – ”Tekijöitä vaikea saada kiinni”

8

Salolaiskauppojen parkkipaikoilla on viime aikoina kiertänyt luvattomia rahankerääjiä. Henkilöt ovat kertoneet keräävänsä rahaa hyväntekeväisyyteen.

– Miehellä oli mukanaan allekirjoitettava kaavake, jossa oli pyörätuolin kuva. Lomakkeen mukaan lahjoitukset menevät vammaisille, kertoo Marika Erkinheimo.

Erkinheimo oli torstaina ennen puoltapäivää ostoksilla Halikon Prismassa. Kun hän oli palaamassa ostoksien kanssa autolleen, hän havaitsi rahaa keräämässä olleen tummapiirteisen ulkomaalaismiehen.

Mies esitteli rahankeräyskaavaketta viereisen auton kuljettajalle. Kun tämä pudisti päätään, mies asteli Erkinheimon autolle.

Erkinheimo siirtyi välittömästi toiselle puolelle autoa, sillä hän ei halunnut päästää miestä korona-aikana lähelleen.

– Hän puhui huonoa suomea todella hiljaisella äänellä. Hälytyskelloni alkoivat soida saman tien, ja kieltäydyimme mieheni kanssa lahjoittamasta euroakaan, Erkinheimo toteaa.

Kun pariskunta kurvasi pois kaupan pihalta, he huomasivat toisen rahankerääjän toisella puolen parkkipaikkaa. Erkinheimo päätti ilmoittaa epämääräisistä rahankerääjistä hätäkeskukseen.

– Toivottavasti kukaan ei haksahtaisi tällaisiin huijauksiin. Erityisesti ikäihmiset ovat valitettavan helppoja uhreja, Erkinheimo harmittelee.

Facebookin Salon Seudun Puskaradio -ryhmässä useampi henkilö kertoi törmänneensä kyseisiin rahankerääjiin Prisman pihalla. Rahankeräyslupaa kysyttäessä henkilöt olivat poistuneet paikalta.

Vastaavia kerääjiä on viimeisen viikon sisällä nähty sekä K-Citymarketin että Tokmannin parkkipaikalla.

Salon poliisista kerrotaan, ettei yksikään ilmoitus laittomista rahankerääjistä ole viime aikoina edennyt tutkintaan asti. Takavuosina vastaavanlaisia tapauksia on kuitenkin tutkittu.

– Tekijöitä on vaikea saada kiinni, sillä he ehtivät usein poistua paikalta ennen poliisin saapumista, toteaa Salon poliisilaitoksen tutkinnanjohtaja Harri Lehtonen.

Luotettavalla rahankerääjällä on aina mukanaan virallinen rahankeräyslupa tai pienkeräysnumero. Keräyksen laillisuus pitää pystyä todentamaan sitä kysyttäessä.

– Nykyään valtaosa rahankeräyksistä tapahtuu verkon kautta. Ovelta ovelle -tyyppinen kiertely on melko harvinaista, joten sellaisiin kannattaa aina suhtautua pienellä varauksella, Lehtonen huomauttaa.

Salon Kehitysvammaisten Tuki ry:seen ei ole otettu yhteyttä rahankeräyshuijausten tiimoilta. Puheenjohtaja Sari Marttinen pitää vammaisten nimissä tapahtuneita huijauksia erittäin ikävinä.

– Kehitysvammaiset ovat huijareille harmillisen hyviä kohteita. Monet hyväntahtoiset ihmiset haluavat varmasti lahjoittaa rahaa heidän hyväkseen, Marttinen sanoo.

Marttinen kehottaa ihmisiä kiinnittämään huomiota siihen, minkä yhdistyksen nimissä rahaa kerätään. Mikäli rahaa kerätään yleisesti vain vammaisia varten, kyseessä saattaa olla huijaus.

Salon Kehitysvammaisten Tuki ry ei ole koskaan järjestänyt kiertäviä rahankeräyksiä. Yhdistyksellä ei ole rahankeräyslupaa, eikä sellaista aiota hankkia tulevaisuudessakaan.

– Jos haluaa tukea Salon kehitysvammaisia, voi ryhtyä yhdistyksen kannatusjäseneksi tai lahjoittaa rahaa suoraan yhdistyksen tilille, Marttinen opastaa.

Nuuka

Kaksi viikkoa sitten ajoi Kukkatalon pihaan yht’aikaa meidän kanssamme pieni, vanha ulkomaalainen auto. Katsoimme rekisterissä olevan tunnuskirjaimen F:ksi, ihan selkeästi se ei näkynyt. Pieni tumma mies tuli autosta lappu kädessä kohti, ensin mieheni luo, joka ehti juuri autosta poistuessaan kieltämään miehen, sitten henkäilikin jo minun korvaani luvattoman lähelle näyttääkseen mitä lapussaan luki, kuuroille kerjäsi. Kieltäydyttyni tuli kauppaan sisälle ja kierteli jonkun aikaa ja lähti pois. Eniten harmitti se aivan liian lähelle tulo, koronalähettiläskö oli, rahaa en olisi missään tapauksessa antanut. Kaupassa oli hiljaista ja myyjät seurasivat myös mitä ostettavaa mies haki mutta hän lähti pois.

Satu

Lienee sama ollut Valurissa. Pieni tumma mies oli sisällä keräämässä kuuroille muka. Ulkona kiersi kuulemma nainen parkkipaikalla.

Uskomatonta

Varmasti nämä huijarit saataisiin kiinni jos poliisissa olisi enemmän resursseja ja motivaatiota nyt hädin tuskin partiota on vaikea saada edes katsomaan

Pertti

Motivaatiosta se on kiinni eikä mistään resursseista.

Satu

Pyytäkää yhteisselfie huijarien kanssa, jos vaikka suostuvat? On ollut kerääjiä ihan kauppojen sisällä. Ei kantasuomalaisia, koputtavat olkapäälle, näyttävät keräyslappua ja leikkivät kuulovammaisia. Valurissa nähty. Mies ja nainen oli silloin. Eivät ainakaan ymmärrä turvaväleistä. Joku hyväuskoinen oli antanut 50 euroakin, jos piti paikkaansa eli ettei itsekirjoitettu. Viikkoja sitten jo kiersi siellä tämä kaksikko.

Tavis torilta

Yhteisselfie onkin hyvä ehdotus. Ja kovalla äänellä ei rahaa – mene pois! Unohdettava kohteliaisuus näissä tapauksissa.

Kukkaroa ei missään nimessä saa ottaa esille. Ikävä ilmiö tullut taas Suomeenkin.

Janne

Olivat tänään 18.8. Parkanossa Ässän edessä. Otin keräyspaperin naiselta pois ja soitin poliisit tarkistamaan asiaa.

Nainen näytti keskaria, haki poikakaverinsa Lidlin edestä ja lähtivät pakoon.

Urpo

Jos kaverit saadaan kiinni, mitä sen jälkeen tapahtuu? Tuskin mitään.