Suncity Blues soittaa Bar Bizarressa perjantaina

0
Suncity Bluesin ohjelmisto koostuu omien kappaleiden lisäksi 1950-luvun lopun ja 1960-luvun sähköisestä rhythm and bluesista.

Perjantaina on luvassa bluesia Bar Bizarressa. Suncity Blues -yhtye kertoo soittavansa omien kappaleidensa ohella tarkoin valittuja covereita. Ohjelmisto painottuu 1950-luvun lopun ja 1960-luvun sähköiseen rhythm and bluesiin. Ohjelmistossa on kappaleita muun muassa Elmore Jamesilta, John Mayallilta sekä Fabulous Thunderbirds -yhtyeeltä.

Suncity Bluesissä soittavat Harri Laakso (laulu ja kitara), Ilkka Reima (kitara), Bo Forström (huuliharppu), Pekka Korhonen (basso) ja Kimmo Lilja (rummut).

Suncity Blues kertoo soundinsa kulmakivinä olevan tukevan kompin päälle maalailevat kaksi kitaraa ja huuliharppu.

– Tämä musiikki soveltuu yhtä hyvin tanssimisen kuin keskittyneeseen kuunteluun, sanoo laulaja ja komppikitaristi Harri Laakso yhtyeen tiedotteessa.

Suncity Blues on esiintynyt muun muassa Baltic Jazz -tapahtumassa, Naantali Guitar Festivalilla, Kirkkopuisto soi -tapahtumassa sekä Blues Fest -tapahtumassa. Suurin osa keikoista on kuitenkin kortteliravintoloissa ja pubeissa. (SSS)

Suncity Blues Bar Bizarressa, Helsingintie 2, perjantaina 14. elokuuta kello 22.30.

Juttua on muokattu päivämäärän osalta. Yhtye soittaa Bizarressa perjantaina, ei lauantaina.