Umpitunnelissako?

0

ANTERO LEPPÄNEN. Kunnallisvaaleihin ei ole enää vuottakaan, mutta Salossa puolueet ovat kuin kuoreensa vetäytyneitä rapuja. Se on inhimillisesti ymmärrettävää. Kaikkien mielestä tärkein tavoite on talouden tasapainottaminen, mutta taivaanrannan tavoin se karkaa aina vain yhä kauemmaksi.

Tarvittavat eväät ovat puolueilla vähissä, joillakin jopa aivan lopussa. Aktiivisin poliittinen toimija onkin jo pitkään ollut Salon yrittäjät, joka on osoittautunut olevansa omaa reviiriä suojeleva ja vastustamaan keskittynyt edunvalvontajärjestö.

Salon yrittäjillä ei ole mandaattia kunnallisessa päätöksenteossa, vaikka yhdistys sellaista Salon liitostilanteessa itselleen lautakuntatasolla vaatikin.

IoT Park pihtisynnytettiin Salossa muutama vuosi sitten. Vaikka sen tarkoitus oli ja on edistää paikallista elinkeinoelämää, paikallinen yrittäjäyhdistys vastusti kaupungin osallistumista hankkeeseen sillä perusteella, että yhdistyksen jäsenillä oli runsaasti käyttämättömiä toimitiloja. EDIT 12.8.2020: Väite on virheellinen, yrittäjäyhdistys ei vastustanut kaupungin osallistumista.

Valtuustossa asiasta päätettäessä yrittäjille antoivat tukensa esimerkiksi molemmat nykyiset kansanedustajat, jotka vähemmistöön jäämisen uhallakin vastustivat Salon kaupungin panostusta perustettavaan yhtiöön.

Uuden ravintolan tulo Länsirantaan on pitkittynyt, koska paikalliset yrittäjät eivät ole hyväksyneet hankkeen aiheuttamaa parkkipaikkojen vähenemistä. Asiakkaat ovat näet tottuneet ajamaan autolla kauppoihin lähes sisälle asti.

Yhdistys on vastustanut myös jo kohta valmista jätevoimalaa, joka on yli 100 miljoonan hanke ja on tuonut laskemattomia euroja Salon talousalueelle. Jätteen- ja lietteenkeräyksen varmistamista omille jäsenille hamutaan jopa kansalaisadressin voimalla. EDIT 12.8.2020: Väite on virheellinen, yrittäjäyhdistys ei ole vastustanut jätevoimalaa.

Salon valtuuston aktiivisuus talouden parantamisessa ei ansaitse kiitosta, mutta huonomminkin voisi olla. Tästä kertoi oivallisesti viimeisin Suomen Kuvalehti luetellen esimerkkejä miljoonariskejä ottaneista pienistä paikkakunnista, jotka velkarahalla ovat rakentaneet kalliita ja mitä kummallisempia turistipyydyksiä.

Loistava esimerkki oli Ähtäri.

Tänään noin 5 500 asukkaan kunta perusti kunnan elvyttämiseksi eläinpuiston jo 1970-luvulla ja hankki sinne vuonna 2018 kaksi pandaa – mediatietojen mukaan – miljoonan euron vuosivuokralla ja 15-vuotisella sopimuksella.

Eläinpuisto, joka käytännössä on kokonaan kunnan omistama, rakensi vielä pandaparille oman talon 8,2 miljoonalla eurolla.

Suomusjärven kunnanhallitus teki vuonna 2008 15 vuoden vuokrasopimuksen perustettavan uuden Salon kaupungin lukuun. Tavoitteena oli saada tilat kivikausikeskus Riralle.

Vaikka hanke jäi toteutumatta, Salon kaupunki on maksanut 50 000 euron vuosivuokraa, koska sopimuksessa ei ole irtisanomispykälää. Ähtärin eläinpuistoon verrattuna Rira oli onneksi taloudenkin osalta vaatimatonta näpertelyä.

Syksyllä kaupunkiin valitaan uusi kaupunginjohtaja, ja kisasta tuli kahden kauppa. Julkisuudessa päättäjät ovat kertoneet haluavansa jämäkän johtajan, joka esittää keinot taloudellisen ahdingon selättämiseksi.

On kuitenkin hyvä muistaa, että vahva ja osaavakaan kaupunginjohtaja ei ole päättäjä vaan valmistelija.

Valtuutetuilla on puheistaan vielä pitkä matka tekoihin.

Kirjoittaja on salolainen entinen kunnallispoliitikko.