
Kotimaanmatkailun buumi on tuonut uusia asiakkaita seudun vierasvenesatamiin. Vaikka ulkomaalaisten matkailijoiden määrä on romahtanut, kulunut kesä on ollut monessa satamassa poikkeuksellisen vilkas.
Förby Marinan Nina Nummentalo kertoo vierasvenesataman yöpymisten lisääntyneen viime vuodesta. Osaltaan kasvua selittänee sataman parantunut palvelutaso, mutta myös kesän hellejaksot suosivat veneilijöitä.
– Kesäkuussa oli todella vilkasta, sillä silloin oli poikkeuksellisen lämmintä. Sää vaikuttaa asiakasmääriimme merkittävästi. Huonolla kelillä täällä on melko hiljaista, Nummentalo toteaa.
Tänä kesänä veneilyn suosio on räjähtänyt, ja venekauppa on kukoistanut myös Salon seudulla.
Tämä on huomattu myös Förbyssä, jonne on pitkin kesää rantautunut uusia, nuoria veneilijöitä. Nummentalo arvelee, että uuden purjehtijasukupolven myötä veneily muuttaa muotoaan.
– Meri kiinnostaa nuoria, mutta heillä on erilaisia tottumuksia kuin vanhemmillaan. Päivämatkailijoiden määrä on kasvanut, ja täällä on näkynyt paljon vesijettejä, Nummentalo luettelee.
Aloittelevat veneilijät on huomattu myös muissa alueen vierasvenesatamissa. Kasnäsin Selim Laurénin mukaan veneilyonnettomuuksia on tapahtunut hieman enemmän kuin viime kesänä.
– Pääosin kaikki on sujunut hyvin, ja väkeä on riittänyt. Täällä on käynyt paljon uusia ja veneilyn uudelleen aloittaneita harrastajia, Laurén sanoo.
Örön linnakesaaren satamahenkilökunta on pitkin kesää avustanut niin kokeneita kuin aloitteleviakin veneilijöitä kiinnittymään laitureihin.
– Asiakkaat arvostavat satamapalveluita, ja veneiden hallinta tuottaa toisinaan haasteita vallitsevien tuuliolosuhteiden kanssa, toteaa Örön ja Bodön saarten yrittäjä Nina Liski-Tirkkonen .
Sekä Örön että Bodön kävijämäärät ovat kasvaneet viime vuodesta. Liikkeellä on ollut niin veneilijöitä kuin muitakin matkailijoita.
Molemmilla saarilla tarjotaan satama-, ravintola- ja majoituspalveluita. Liski-Tirkkosen mukaan alkukeväästä Örön majoituskalenterissa oli mukavasti varauksia, mutta korona tyhjensi varauslistan vauhdilla.
– Kulunut kevät ja kesä ovat olleet täynnä yllätyksiä. Viime viikolla meillä oli varauksia jopa lokakuuhun asti. Nyt ryhmät ja yritykset ovat peruneet sekä siirtäneet saapumisia tuoreiden koronauutisten vuoksi, Liski-Tirkkonen harmittelee.
Korona ei kuitenkaan ole tehnyt matkailubisnekselle pelkkää hallaa. Liski-Tirkkonen kertoo, että etätyösuosituksen ansiosta veneilykausi starttasi tänä keväänä tavanomaista aiemmin.
– Meille on tullut yhteydenottoja, että ihmiset haluaisivat työskennellä Öröstä käsin. Saa nähdä, tuleeko etätyöstä uusi normaali ja jäävätkö ihmiset asumaan mökeilleen ja veneisiinsä tulevaisuudessa myös sesongin ulkopuolella, Liski-Tirkkonen pohtii.

Vaikka koulut ovat alkaneet ja syksy koputtelee ovella, veneilykausi jatkuu vielä ainakin kuukauden päivät.
Mathildan Marina pitää ovensa päivittäin auki syyskuun loppuun asti, minkä jälkeen ravintola on avoinna viikonloppuisin.
– Kyllä jonkin verran veneilijöitä on yhä liikkeellä. Avasimme ravintolan kesäkuun alussa, mutta vierasvenesatama oli avoinna jo ennen sitä. Tämä kesä on ollut viime kesää kiireisempi, kertoo Mathildan Marinan yrittäjä Maria Rantanen .
Taalintehtaan vierasvenesatamassa yövyttiin viime vuonna noin 1 800 kertaa. DB Marinan Seidi Lindroos arvelee, että tänä vuonna päästään vastaavaan tulokseen.
Lindroosin mukaan Taalintehtaan satamassa tehdään tulevina vuosina investointeja yhteensä kolmen miljoonan euron edestä. Tänä kesänä avattiin täysin uusi kausisatama, jota on tarkoitus laajentaa entisestään syksyn aikana.
– Talvella on luvassa todella isoja muutoksia. Ensi kesästä tulee erittäin kiinnostava, Lindroos lupailee.
Kesän alussa Taalintehtaalla aloitettiin avoveneiden vuokraustoiminta. Kahdelle veneelle on riittänyt kysyntää, ja toimintaa aiotaan jatkaa myös ensi vuonna.
– Toivottavasti vielä useampia veneitä olisi vuokrattavana ensi kesänä. Taalintehdas on hienoa aluetta, ja täällä riittää kiinnostavia veneilykohteita, Lindroos huomauttaa.
Intiaanikesän palvojia riittää edelleen Kasnäsissä ja Taalintehtaalla
Mäkelä Aleksi
Salkkari vieraili helteisenä keskiviikkona Kasnäsin ja Taalintehtaan vierassatamissa, joissa kummassakin riitti liikehdintää jo aamupäivän tunteina.
Turkulaiset Mauri ja Raija Holmroos arvioivat, että tänä kesänä he ovat veneilleet Sterna 900 -moottoriveneellään suunnilleen yhtä paljon kuin vuosi sitten.
– Kauimpana olemme käyneet veneellä Kemiönsaaren Högsårassa, Mauri toteaa.
– Toisesta päästä olemme olleet kauimmillaan Kustavin Lootholmassa, Raija lisää.
Holmrooseilta tulee vastaus välittömästi, kun kysytään heidän mahdollisia havaintojaan alkukesällä löysempään päin muuttuneen vesiliikennelain vaikutuksista.
– Varsinkin sellaisia kavereita on näkynyt, joilla on nopeammin menevä vene. Aika huolimatonta on ollut, pitäisi ottaa huomioon pienemmät veneet paremmin, Mauri tilittää.
– Sitten mennään usein ihan läheltä. Vähän kauempaa voisi ohittaa, Raija tarkentaa.
Holmroosit ovat omistaneet hieman yli 30-vuotiaan Sternansa kolmentoista vuoden ajan. Vene on notkea kolmekymppinen, suurempia remontteja siihen ei ole tarvinnut tehdä.
– Pikku uudistuksia vain, ei mitään radikaalia. Viimeksi siihen hankittiin uusi GPS-laite, Mauri toteaa.
– Vessa uudistettiin myös. Se on nyt isompi, vaikka vanhakin oli hyvä, Raija kertoo.
Holmroosien veneilykausi jatkuu yleensä lokakuuhun, jolloin Sterna nostetaan talviteloilleen.

Kasnäsin vierassatamassa purjeveneellään olivat Taalintehtaalla asuvat Roger ja Marja-Leena Otman. Koronaviruksen rajoitukset tapahtumien ja kokoontumisten suhteen eivät ole vaikuttaneet heidänkään kesällä vesillä vietettyyn aikaan.
– Olemme veneilleet saman verran kuin viime kesänä, mutta se johtuu enemmän työasioista kuin erikoistilanteesta. Kesäloma on juuri nyt menossa, noin viikon verran vielä, Roger taustoittaa.
Otmanit ovat veneilleet enimmäkseen kotiseudun vesillä. Pohjoisin paikka, johon he ovat kesällä veneilleet on Kustavi.
– Kävimme myös Korppoossa ja Örössä, Marja-Leena lisää.
Keskiviikkona jo kymmenettä päivää vesillä viettäneet Otmanit toteavat, että purjehdussäässä ei ole ollut liikaa blägää. Sana kuuluu purjehtijoiden slangiin ja tarkoittaa täysin tuuletonta säätä, jolloin ei voi edetä purjeilla.
– Yksi päivä on ollut sellainen, että ajoimme moottorilla. Muuten olemme purjehtineet koko ajan, Roger mainitsee.
– Lähdimme moottorin avulla Kustavista. Tuuli on ollut mukavan kevyttä, Raija iloitsee.
Otmanit eivät ole havainneet kesän aikana omakohtaisesti, että osaamattomien veneilijöiden määrä olisi lisääntynyt. Mediasta he ovat kuitenkin Rogerin mukaan aiheesta lukeneet. Päinvastoin, Otmanien mukaan he ovat havainneet kesällä hyvien tapojen yleistyneen.
– Aina, kun olemme saapuneet johonkin satamaan, jostain toisesta veneestä on tullut apua ottamaan keulaköysiä esiin. Se on lisääntynyt paljon muilta veneilijöiltä. On ollut oikein herttaisia nuoria ihmisiä.
Kasnäsiin oli tullut kesävieraita myös paljon Tallintehdasta kauempaa. Saksassa Münsterin kaupungin lähellä asuvat Anu Uotunen ja Heinz Ulrich Reinert saapuivat Suomeen 14. heinäkuuta.
– Olemme käyneet jo Maarianhaminassa, ja nyt tulimme juuri Öröstä. Yleensä meillä on jo toukokuussa vene vesillä.
– Saksassa virustapauksia on hyvin monia. Valitettavasti monet testit eivät ole luotettavia, ne ovat hyviä vain rahan tekemiseen mielestäni, Reinert tylyttää.
Uotunen toteaa, että he eivät ole kuluneen Suomessa vietetyn kuukauden aikana tavanneet huonosti veneileviä vesilläliikkujia.
– Vietämme vene-elämää ilmeisesti syyskuun puoleenväliin. Palaamme sitten taas Saksaan, Uotunen kertoo.
Kesän viettäminen Suomessa on muodostunut heille jo perinteeksi.