1970- ja 80-lukujen rokki houkutteli Salon LevyPopupissa

0
Matti Nuija etsiskeli levyjen seasta 1970- ja 80-lukujen raskasta rokkia.

Hypistelyä, fiilistelyä ja vertailua, eli hifistelyä. Sitä on levyharrastaminen 2020-luvulla ja harrastuksen ylläpitämiseksi myös koronarajoitusten aikana Marko Tuominen avasi perjantaiksi LevyPopupin Salon VPK-talon aulaan. Juhlasalin sijaan aulaan siksi, että popupissa oli tällä kertaa tarjolla ainoastaan Tuomisen oman kokoelman levyjä.

– Vallitsevan tilanteen vuoksi varsinaisia levymessuja ei ole voitu järjestää helmikuun jälkeen, mutta jotain piti siitä huolimatta keksiä levyharrastajien nälän helpottamiseksi. Tällainen pieni LevyPopup on sopivan väljä, jotta ruuhkia ei synny ja jokainen halukas pääsee rauhassa selailemaan tarjontaa, Tuominen kertoo.

Tuominen on järjestänyt Salon VPK-talolla aiemmin myös suurempia levymessuja, ja viimeisimmät messut houkuttelivatkin saliin helmikuussa satapäin harrastajia Turun seudulta.

– Silloin myyjiä oli neljä, joista kaksi tuli Ruotsista. Olihan se aika eri kokoluokkaa, mutta tietenkään sen tyyppistä tapahtumaa ei voisi näinä aikoina järjestää. Toivottavasti taas pian kuitenkin.

Perjantaipäivän aikana LevyPopupissa vieraili ihmisiä tasaisen kevyenä virtana, eikä tungoksia VPK-talon aulassa näkynyt ainakaan iltapäivän tunteina. Kiireisimmät saapuivat pläräämään tarjontaa heti aamulla ovien avauduttua.

– Silloin oli vähän enemmän tunkua, muuten tässä on ollut muutamaa ihmistä pitkin päivää ja välillä on ollut puolen tunnin taukoja, ettei ole ketään. Ihan ok päivä kuitenkin. Yrittäjänä kuulostaa hassulta sanoa, että mukavan vähän on ollut väkeä, mutta näinä aikoina se on ihan tavoiteltava asia, Tuominen naurahtaa.

Mitä levyharrastajat sitten Tuomisen kokoelmista etsivät?

– 1970- ja 80-lukujen raskasta musiikkia. Ihan perus Black Sabbathia, Scorpionsia, Kissiä ja Iron Maidenia esimerkiksi, salolainen Matti Nuija luettelee.

Hän on käynyt viime vuosina levymessuilla ”silloin tällöin”, ja aikoo käydä vastaisuudessakin. Niistä tekee kuulemma löytöjä, joita ei muualta saisi.

– Esimerkiksi viime vuonna löysin Blackfoot-yhtyeen Siogo-albumin, joka minulla oli ollut nuorena C-kasetilla. Oli mahtava fiilis löytää sama albumi vinyylinä, Nuija tunnelmoi.

Tiia Kainulainen löysi vaihtolevyjen joukosta todellisen klassikon omaan levyhyllyynsä: Hanoi Rocksin All Those Waited Years-albumin.

Seuraavana levytiskin tarjontaa selailee Tiia Kainulainen. Hänkin etsii albumien joukosta ”kasarirokkia”, mieluiten Guns N’ Rosesia tai Led Zeppeliniä.

– Sain levysoittimen joululahjaksi viime jouluna, joten olen aika uusi harrastaja. Ei minulla ole vasta kuin 4–5 levyä, mutta määrä kasvaa vähitellen. Rokki, laatu ja musiikki edellä mennään ainakin tässä vaiheessa, Kainulainen hymyilee.

Tuomisen itsensä mukaan myyntitiskillä on ainoastaan ”huippuvinyylejä”, jotka eivät ole kirpputorikamaa.

– En ole pitänyt edes tarkkaa kirjaa, mutta oman kokoelmani laajuus on jossain 10 000 ja 20 000 levyn välissä. Osa harrastajista etsii virheetöntä vinyyliä, osalle tärkein tekijä on musiikki ja joku taas voi innostua kansitaiteesta. Harrastajia on joka lähtöön, ja se kai tässä onkin parasta, Tuominen fiilistelee.

Myymisen lisäksi Tuominen myös ostaa levyjä. Ilmo Kuusisto saapui iltapäivällä tuomaan oman levykokoelmansa Tuomisen arvioitavaksi. Hetken päästä nyökättiin ajan henkeen kuuluvasti kauppojen merkiksi.

– Arviointi on tehtävä aika nopeasti ja usein jälkikäteen huomaakin, että olisi pitänyt arvioida vielä tarkemmin. Ensin katsotaan tietysti levyjen kuntoa, kosmeettisia virheitä ja kulumia. Sitten tietysti tärkeää on se, mistä levystä on kyse. Mitä harvinaisempi, sen parempi tietysti, Tuominen kertoo.

Tuominen on pitänyt LevyPopupeja tänä vuonna eri puolilla Etelä-Suomea, ja vaikka varsinaisia levymessuja päästäisiin taas ensi vuonna järjestämään, ovat pienemmät popupit löytäneet paikkansa niin Salon VPK-talolta kuin muualtakin Suomesta.

– Täällä on oltu jo monet kerrat levymessujen merkeissä ja nyt myös LevyPopupin merkeissä. Palaute on ollut sen suuntaista, että kummankin tyylisiä tapahtumia tarvitaan. Osa on kaivannut levymessuja, ja osa taas kehunut tällaista pienimuotoisempaa levykierrätystä. Joka tapauksessa Salossa VPK-talo alkaa jo olla levyharrastajien mekka, Tuominen hymyilee.

Mikä vanhoissa levyissä sitten harrastajia viehättää? Tuomisen mukaan kyse on pitkälti fiilistelystä.

– Ei sitä oikein järjellä voi selittää. Jos vertaa vaikkapa CD-musiikkiin niin onhan vinyyli laadultaan paljon huonompi. Toisaalta se äänimaailma on myös ainutlaatuinen, joka vinyylistä lähtee. Kai siinä on yhdistelmä vähän kaikkea ainutlaatuista: ääntä, kansitaidetta ja nostalgiaa. Meidän ikäluokka alkaa olla jo näöltään niin huonoa, ettemme tahdo edes saada CD-levyjen kansiteksteistä selvää. Vinyyleistä sentään vielä erottaa tekstit, Tuominen letkauttaa.

Ilmo Kuusisto (vas.) saapui LevyPopupiin myymään omaa levykokoelmaansa. Ja sehän kelpasi levykauppias Marko Tuomiselle.

Jätä kommentti