Ohikulkijan päälle kaupan pihalla hyökänneen koiran omistaja tuomittiin Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa vammantuottamuksesta. Salolaismies joutuu maksamaan 30 päiväsakkoa, joista hänen tuloillaan kertyy maksettavaa 540 euroa. Hyökkäys tapahtui heinäkuussa 2018.

Oikeus määräsi koiranomistajan korvaamaan asianomistajalle erilaisia korvauksia kaikkiaan vajaan 35 400 euron edestä viivästyskorkoineen. Salolainen määrättiin maksamaan kätensä pahoin loukanneelle paimiolaismiehelle ansionmenetyksistä yhteensä noin 20 450 euroa, pysyvästä haitasta noin 6 900 euroa, pysyvästä kosmeettisesta haitasta 500 euroa sekä kivusta, särystä ja muusta tilapäisestä haitasta 200 euroa. Salolaismies joutuu korvaamaan asianomistajan 7 300 euron oikeudenkäyntikulut.

Oikeus totesi salolaismiehen menetelleen huolimattomasti koiransa vartioinnissa, koska se oli päässyt puremaan omalle autolleen menossa ollutta paimiolaismiestä oikean käden kyynärvarteen. Omistaja kertoi ottaneensa koiransa tapahtuma-aikaan pakettiauton takaovista ulos 18 millin paksuisessa kuusimetrisessä talutusnarussa. Hän oli itse seissyt pakettiauton takaovien toisella puolella ja pidellyt narusta metrin päässä koiran kaulapannasta.

Suurikokoinen koira oli purrut paimiolaismiehen käsivarteen yhdeksän reikää. Käsivarteen, ranteeseen ja sormiin oli tullut niin pahoja vaurioita, että hän oli ollut työkyvytön ja sairauslomalla heinäkuun 2018 puolivälistä toukokuun 2020 loppuun. Paimiolainen oli saanut omalta vakuutusyhtiöltään korvausta palkan ja sairauspäivärahan erotuksesta noin puolen vuoden ajalta, joten tuomitun korvattavaksi jäi erotus tammikuusta 2019 tämän vuoden toukokuun loppuun.

Oikeus katsoi omistajan syyllistyneen vammantuottamukseen, koska hän oli pitänyt koiraansa kytkettynä siten, ettei se ollut täysin hänen hallinnassaan. Oikeus totesi, että omistajan on täytynyt ymmärtää, että kauppaliikkeen pihalla liikkuu lauantai-iltapäivisin muitakin asiakkaita.

Eläinlääkärin lausunnon mukaan sama koira oli purrut kaksi viikkoa aiemmin miestä, joka oli kävellyt läheltä ohi. Silloin koira oli ollut kiinnitettynä pakettiauton vetokoukkuun. Todistuksen mukaan koira oli purrut myös ohi ajanutta pyöräilijää olleessaan kiinnitettynä auton takaosaan. Salolaismies kertoi kaukasiankoiransa olevan säkäkorkeudeltaan 95 senttiä ja painavan 93 kiloa.

Kuusjoella sattuneesta tapauksesta kerrottiin Salon Seudun Sanomissa lokakuussa 2018 ilmestyneessä jutussa, jossa käsiteltiin seudulla tapahtuneita koirahyökkäyksiä. Poliisille oli tehty useita rikosilmoituksia koirien hyökkäämisistä ihmisten tai toisten koirien kimppuun.

Monessa koirahyökkäyksessä oliollut osallisena laumanvartijarotu, taistelukoirista jalostettu rotu, perinteinen palveluskoirarotu tai näiden sekoitus.Yksi laumanvartijaroduistaon kaukasiankoira, joka on jalostettusuojelemaanlaumaa jaomaaaluetta.Suomen Kaukasiankoirat ry:n tuolloinen puheenjohtaja Hanna-Mari Rajaniemi totesi (SSS 3.10.2018), että lähtökohtaisesti ongelma ei ole rodussa eikä edes yksilöissä, vaan ihmisissä, jotka ottavat koiran epäsopiviin olosuhteisiin. Hänen mukaansa laumanvartijat eivät luontaisesti ole vaarallisia ihmiselle.

Kuva: SSS-arkisto/Hanna-Mari Rajaniemi

Rotumääritelmässä kaukasiankoiraa kuvataan erinomaiseksi vartiokoiraksi. Kuvan koira toimii lammastilan työkoirana eikä liity tapaukseen.

 

NETTOTULOJEN 60:S OSA

Päiväsakko määräytyy tulojen mukaan

Käräjäoikeuden tuomitsemista rangaistuksista lievin on sakko, joka tuomitaan päiväsakkoina.

Yhden päiväsakon suuruuteen vaikuttavat tuomitun tulot.

Päiväsakon määrä lasketaan nettotuloista, joista on vähennetty 255 euroa. Saatu rahamäärä jaetaan 60:lla.

Jokainen alaikäinen lapsi vähentää päiväsakon määrää 3 eurolla. Pienin päiväsakon rahamäärä on 6 euroa.

Suurin lain sallima päiväsakkojen määrä on 120. Määrä voi olla 240, jos rikoksia on useita.

Lähde: Oikeuslaitos

Maajussi

Lakia tulisi muuttaa niin, että koiria ei saisi pitää lainkaan taajama-alueen sisäpuolella. Eläimet kuuluvat maaseudulle.

Sivusta seurannut

Koirajalostukset on lopetettava. Jalostuksella tulee vaikka mitä ongelmia. Myös nykyään liian moni hankkii sen koiran, vaikka ei sitten lopulta olekaan enää intoa panostaa kasvatukseen ja koulutukseen.

Useat koiranomistajat sanovat, että heillä on kiltti koira. Mutta se kiltti koirakin voi äkkiä muuttaa käytöstään, kuten on nähty monia kertoja. Omistajien pitäisi enemmän tarkkailla ja valvoa niitä ja lopettaa se ”kiltteyden” levittely. Kukaan ei voi mennä takuuseen mistä tahansa lemmikistään.

Kierretään kaukaa muut kulkijat. Varmin tapa?