93-vuotias Ilmi ikuisti Suomen presidentit apassipuuhun – pian teos koristaa Ilolansalon seinää

0
Ilmi Merikukka veisti presidenttien kasvot apassipuusta tehtyyn lautaan, jonka hän haki varta vasten Fiskarsista. kuva: SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo

Tulevaisuudessa Ilolansalossa voi ihastella puusta veistettyjä Suomen presidenttejä. 93-vuotias Ilmi Merikukka lahjoitti tekemänsä puutaulun Palvelukeskus Ilolansalolle torstai-iltapäivänä.

– Ajattelin, että taulu sopii tänne hienosti. Vanhat ihmiset voivat kerrata tästä presidenttien nimiä ja synnyinvuosia, salolainen Merikukka totesi.

Apassipuusta tehtyyn tauluun on veistetty kaikkien Suomen presidenttien kasvot sekä kirjoitettu heidän synnyin- ja virkavuotensa.

Merikukka aloitti taulun tekemisen viime vuoden puolella, ja se valmistui tämän vuoden alussa. Hän on tehnyt vastaavanlaisen teoksen aiemminkin. Siitä tosin puuttuivat Niinistön kasvot.

– Päätin tehdä uuden, jotta saamme myös Salosta kotoisin olevan presidentin mukaan tauluun, Merikukka kertoi.

Teoksen malleina on käytetty lehdistä leikattuja presidenttien kuvia, joiden keräämisen Merikukan äiti oli aikoinaan aloittanut.

Ilmi Merikukka hahmotteli presidenttien kasvot puuhun käyttäen mallinaan lehdistä leikattuja kuvia. kuva: SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo

Ilmi Merikukka on tehnyt puutöitä jo yli 75 vuoden ajan. Hän on vuosien varrella tehnyt niin tauluja ja veistoksia kuin astioitakin.

– Aloin sodan jälkeen tekemään puisia kippoja ja siitä se sitten lähti. En pysty istumaan aloillani edes viittä minuuttia, sillä haluaisin koko ajan olla tekemässä jotain.

Entinen maatilan emäntä tekee puutöitä kotonaan. Aiemmin Merikukan tilalla on ollut sekä lehmiä että hevosia, kaneja ja kanoja, mutta nykyisin tilan pellot ovat vuokralla.

– Eläimet ovat aina olleet minun juttuni. Olen tehnyt paljon eläinaiheisia tauluja ja veistoksia. Yhden lehmäpatsaan olen lahjoittanut presidentti Kekkoselle.

Ilolansaloon lahjoitettua taulua varten Merikukka kävi hakemassa lautaa Fiskarsista asti. Sen jälkeen hän hioi puun pinnan perusteellisesti ja luonnosteli siihen presidenttien kasvot.

Piirustamisen jälkeen Merikukka muotoili puuta erilaisten talttojen, porien ja puukkojen avulla. Lopuksi hän maalasi teoksen ja viimeisteli sen lakalla.

– Tämän tekemisessä oli kyllä aikamoinen homma. Puu oli niin pitkä, että sitä oli pakko muotoilla sivuttain, Merikukka totesi.

Ilolansalon talouspäällikkö Kristiina Turila (vas.) oli vastaanottamassa Ilmi Merikukan lahjoituksen. kuva: SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo

Ilolansalon toiminnanjohtaja Anne Juntti ilahtui Merikukan lahjoituksesta.

– Laitamme teoksen esille johonkin arvokkaaseen paikkaan, josta mahdollisimman moni ohikulkija näkee sen. Se tulee varmaankin alakerran käytävän seinälle, Juntti suunnitteli.

Merikukan teokset ovat aiemminkin koristaneet Ilolansalon seiniä. Lisäksi hän on lahjoittanut taulun muun muassa Salon sairaalaan.

– Muutamia vuosia sitten hänellä oli näyttely Ilolansalossa. Ilmi on todella taitava paikallinen taiteilija, Juntti kehui.

Jätä kommentti