Kisakallio oli nuoruuden korkeakoulu – Kari Hannusen dokumentti perniöläisestä tanssilavasta saa ensi-iltansa lauantaina

0
Kisakallion tanssilava Perniön asemaseudulla eli kukoistustaan 1950-luvun lopulta 1970-luvun puoliväliin saakka. Tanssijoita oli enimmillään 2500.

– Kisakalliolla oli kaikilla jumalattoman hauskaa. Kisakallio oli nuoruuden korkeakoulu: nuoret saivat opiskella tanssimista, juopottelua ja vastakkaiseen sukupuoleen tutustumista.

Näin tiivistää Perniössä sijainneen tanssilavan merkityksen entisille nuorille dokumenttiohjaaja Kari Hannunen. Perniöläissyntyinen Hannunen on tehnyt Kisakalliosta 48-minuuttisen dokumentin, joka esitetään lauantaina kahdesti Perniön Kunnantalossa.

Kisakallion lavan perusti vuonna 1958 Perniön Nouseva -niminen urheiluseura, joka puolestaan kuului Perniön Työväenyhdistykseen. Aatteellinen tausta ei lavan toiminnassa saati suosiossa näkynyt, vaan siellä kävivät Hannusen sanojen mukaan kaikki.

– Kisakallio oli instituutio sinänsä, ja sen taustalla toimiva organisaatio tai politiikka ei kiinnostanut ketään.

Tansseja järjestettiin vajaan 20 vuoden aikana yleensä lauantaisin ja sunnuntaisin. Tanssijoita oli keskimäärin tuhat iltaa kohden, ja kävijäennätys oli noin 2 500 henkilöä.

– Tuohon aikaan ei nuorille ollut tarjolla muuta tekemistä kuin tanssit. Tanssilavat olivat ainoa paikka, jossa pystyi tapaamaan muita nuoria.

Aikakauden isoista artisteista Kisakalliolla ehtivät esiintyä kaikki isot nimet Dannysta Olavi Virtaan. Hannuselle itselleen on jäänyt mieleen brittiläisen The Renegades -yhtyeen keikka 1960-luvulla.

– Olin silloin serkkujen luona Ahvenanmaalla käymässä, mutta keikalle piti päästä. Vanhempani sanoivat, ettei se ole niin välttämätöntä, mutta minä halusin tulla, ja tulin.

Väkeä saapui Perniön Aseman lähellä sijainneelle lavalle Saloa, Teijoa ja Uuttamaata myöten. Suosion huimimpina aikoina Kisakallio sai jopa oman pysäkin junaradan varteen.

– Tanssilavan johtaja soitti Rautatiehallitukseen ja kysyi, voisiko Kisakallio saada oman seisakkeen. Junat pysähtyivät ensin Perniön asemalla, sitten jatkoivat matkaa kilometrin verran Kisakalliolle ja pysähtyivät taas, Hannunen kertoo.

Kisakallion kultakausi päättyi vuoteen 1975. Tanssilavojen suosio laski koko maassa nopeasti. Hannusen mukaan hiipuminen lähti yhdestä sanasta: diskoteekki.

– Diskoteekit tulivat 1970-luvulla Suomeen, Saloonkin perustettiin Penan Saluuna ja muita. Diskoissa sai viinaa muutenkin kuin omasta pullosta, ja ainoastaan isot tanssilavat jäivät jäljelle. Kisakallio oli erittäin iso lava, mutta diskosta se ei selvinnyt. Disko tappoi Kisakallion.

1980-luvulle tultaessa tanssit oli korvannut bingo. Viimeisen kerran Kisakalliolla soi elävä musiikki vuonna 1985 – ja silloin lava olikin aivan täynnä. Esiintyjä oli suosionsa huipulla ollut Dingo.

– Dingo veti paikan täyteen, ja sitten viimeinen sammutti valon, Hannunen toteaa hirtehisesti.

1990-luvun alussa huonokuntoinen lava päätettiin purkaa. Hannunen kävi tallentamassa lavan rappion tilan videokamerallaan, ja aineisto on kokonaisuudessaan mukana Kisakallion koko tarina -dokumentissa.

Dokumentissa on myös muun muassa Kisakallion aktiivien haastatteluja ja valokuvia. Aikalaiset muistelevat tanssilavaa lämpimästi.

Elävää kuvaa tansseista ja keikoista ei ole talteen jäänyt.

– Yle kävi aivan television alkuaikoina kuvaamassa Kisakalliolla, mutta en tiedä, onko sitä materiaalia jäljellä. Kisakallion tansseista löytyi ihmeen vähän

kuvamateriaalia ylipäätään – tai sitten kuvat ovat pöytälaatikoissa.

Urheiluseura Perniön Nouseva on yhä olemassa, mutta sen toiminta on hiipunut. Tanssilavan kulta-aikoina urheilu jäi sivuosaan, vaikka lava olikin aikoinaan perustettu rahoittamaan urheilutoimintaa.

– Yhdistys keskittyi tanssitoiminnan ylläpitämiseen. Siitä tuli seuran lempilapsi. Tanssi jäi, ja urheilu häipyi.

Kisakallion lava näkyi korkealta Kiimakallion mäen päältä hyvin Perniön ja Salon väliselle maantielle. Jos tarkasti katsoo, lavan paikalta häämöttää yhä tielle jotain.

– Se on vanhan ravintolarakennuksen rohjo. Se on ainoa, mitä Kisakalliosta on jäljellä, Kari Hannunen sanoo.

Kari Hannusen dokumentti Kisakallion koko tarina esitetään lauantaina 12.9. Perniön Kunnantalossa Pimeän peitto -tapahtuman yhteydessä klo 17 ja 19.

Kari Hannunen dokumentoi paikallishistoriaa

Perniöläissyntyinen Kari Hannunen on viime vuosina tehnyt useita Perniön paikallishistoriaa taltioivia dokumentteja.

Vuonna 2017 valmistui kolmen dokumentin sarja Perniön asemaseudusta sekä lyhyt dokumentti Kisakalliosta.

Vuonna 2018 valmistunut Maurin Makasiini -elokuva kertoo edesmenneen Mauri Jokisen ja hänen Perniön asemalle perustamansa Maurin Makasiinin tarinan.

Vuosina 2018 ja 2019 Hannunen teki kaksiosaisen dokumenttisarjan, joka kertoo hänen nuoruusvuosiensa Perniön yhteiskoulusta ja lukiosta 1960-luvulla.

Seuraavaksi Hannunen aikoo tarkastella nykypäivää ja tehdä dokumentin Perniön kirkonkylän arjesta.

Pimeän peitto raottuu lauantaina Perniön yllä

Pimeän peitto raottuu Perniön yllä on vuodesta 2011 järjestetty kulttuuritapahtuma.

Tänä vuonna tapahtuma järjestetään la 12. syyskuuta Perniön Kunnantalolla ja sen viereisessä puistossa klo 16–20.

Kunnantalolla ohjelmassa muun muassa Hannu Brusilan lyhytelokuvia Perniöstä, Andrea Vannucchin ja kansalaisopiston valokuvakerhon näyttely ja videoteos Perniön lukiosta sekä musiikkiesityksiä. Kotiseutuneuvos Antero Peijonen esittelee Perniön kirkonkylän pienoismallia 1930-luvulta, ja Emmi Harjula tekee karikatyyripiirroksia tapahtumaan osallistujista.

Puistossa on esillä Tiia Kemppisen, Saija Lempiäisen ja Waltti-työpajan ympäristötaideteos Toivo.

Galleria Levola on avoinna klo 13–17, ja siellä on esillä Eevaliisa Holma-Kinnusen tekemiä nukkeja.

Pyhän Laurin kirkon Ambient Arkipelag -konsertissa soi tunnelmamusiikki klo 20.30–22.

Jätä kommentti