Ensivilkaisulla Salon satahehtaarinen Urheilupuisto vaikuttaa jokseenkin autiolta. Vaikka aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta, ihmiset ovat tipotiessään.

Nurmikentältä erottuu yksinäinen hahmo, joka loikoilee rennosti futismaalin vieressä jalkapallo vierellään. Lähempää katsottuna hahmo identifioituu Salon Palloilijoiden Otto Rautiaiseksi.

Vasta 16-vuotias Rautiainen on tällä kaudella murtautunut miesten joukkueeseen ja tehnyt vakuuttavaa jälkeä SalPan paidassa.

Nuorimies on tuttu näky Urheilupuistossa, jossa hän harjoittelee päivittäin.

– Tänään treenaan itsekseni, mutta harjoittelemme täällä joukkueen kanssa monta kertaa viikossa. Tavallisesti treenaan näillä kentillä kolmisen tuntia päivässä, Rautiainen kertoo.

Otto Rautiainen viettää päivittäin tuntikausia Urheilupuistossa pallotellen. kuva: SSS/Marko Mattila

Vaikka Rautiainen kehuu Salon puitteita, hän toivoisi kaupunkiin jalkapallohallia. Se parantaisi harjoittelumahdollisuuksia pakkassäällä huomattavasti.

– Tekonurmi on talvisaikaan ihan täynnä, niin sinne ei mahdu harjoittelemaan omalla ajalla, nuorimies harmittelee.

Kun Rautiaiselta tiedustelee, mikä ihme saa nuoren miehen viettämään tuntikausia kentällä vain pallo seuranaan, vastaus tulee kuin apteekin hyllyltä.

– Olen pelannut futista koko ikäni. En oikeastaan tiedä, mitä muutakaan tekisin, Rautiainen naurahtaa ja vetäisee nappikset jalkaansa.

Hieman kauempaa tenniskentältä kantautuu rytmikäs mailan pauke. Salolaiset Tuomas Talvo ja Janne Hautala ovat ottamassa mittaa toisistaan.

– Janne johtaa 3–2, mutta viime kerralla päihitin hänet. Meillä on ollut tiukkaa kamppailua vuodesta 1973 asti, Talvo raportoi.

Miehet ovat viettäneet viimeisen 40 vuoden aikana Urheilupuistossa tuhansia tunteja.

– Tämä paikka on vertaansa vailla. Olen kiertänyt maailmaa, enkä ole nähnyt missään vastaavaa urheilukeskusta. Täältä löytyy kaikki ratsastuksesta jääkiekkoon, Talvo kehuu.

– Ei täältä oikeastaan puutu mitään tai ehkä joku uimapaikka voisi olla kiva lisä, Hautala pohtii.

– Niin uimahallin takapihalle voisi rakentaa maauimalan! Sille varmasti löytyisi käyttäjiä. Lisäksi se sisäliikuntahalli kyllä tulisi tarpeeseen. Ei ihme, että joku lähtee mieluummin pomputtelemaan nahkapalloa sisälle kuin potkimaan palloa räntäsateeseen, Talvo jatkaa.

Janne Hautala (vas.) ja Tuomas Talvo ovat käyneet Urheilupuistossa jo nelisenkymmentä vuotta. kuva: SSS/Marko Mattila

Talvo ja Hautala ovat seuranneet Urheilupuiston kehitystä aitiopaikalta.

Nuoruudessaan miehet osallistuivat yleisurheilukentällä järjestettyihin koulujen välisiin kilpailuihin. Nyttemmin he ovat toimineet puistossa juniorijoukkueiden jalkapallovalmentajina.

– Aikoinaan tekonurmen paikalla oli hiekkakenttä, jossa oli isoja kivenmurikoita. Se oli aina täynnä porukkaa. Nykyään lapsia ei näe urheilemassa muuta kuin ohjatuissa treeneissä, Talvo surkuttelee.

Talvo on itsekin pelannut lukemattomia jalkapallo-otteluita Urheilupuiston kentillä. Parhaiten hänen mieleensä on jäänyt kesän 2001 ottelu, jossa SalPa kohtasi silloisen valioliigaseura Derby Countyn.

– He olivat täällä harjoitusleirillä. Mukana pelaamassa oli myös heidän tähtipelaajansa Fabrizio Ravanelli, Talvo muistelee.

SalPa aloitti ottelun ennakkoluulottomasti, ja kotijoukkue johti peliä ensimmäisen kymmenen minuutin jälkeen 2–0. Lopulta Derby näytti salolaisille kaapin paikan, ja ottelu päättyi lukemiin 2–4.

Nyt urheilukentällä ei pelata Valioliigaa. Sen sijaan kentän korkeushyppypaikan on vallannut kuusipäinen tyttöporukka.

– Koulu loppui, ja meillä oli vikana liikuntaa, niin päätimme jäädä tänne treenaamaan temppuja, Eveliina Mäntynen kertoo.

Aada Saukkio (vas.), Ida Eveliina Toivonen, Eveliina Mäntynen, Aino Saukkio, Anna-Helmiina Tuomela ja Dana Johansson olivat harjoittelemassa temppuja korkeushyppypatjalla. kuva: SSS/Marko Mattila

Tänään kaverukset harjoittelevat flikkiä, joka muistuttaa temppuamatöörin silmissä pitkälti volttia.

– Tämä on mukavaa ajanvietettä. Katsotaan, mitä muut tekevät ja koitetaan sitten tehdä perässä, Mäntynen selostaa.

Tytöt ehdottavat, että Urheilupuistossa voitaisiin järjestää ohjattuja tempputunteja.

– Olisi mahtavaa saada tänne iso trampoliini tai ilmapatja! Korkeushyppypatjalla on vähän ärsyttävää tehdä temppuja, kun keskellä patjaa on kolo, Ida Eveliina Toivonen pohtii.

Viereisellä juoksuradalla Akseli Änäkkälä kiittää vauhdilla isänsä Erkki Änäkkälän ohitse.

– Akseli käy pari kertaa viikossa Vilppaan juoksutreeneissä, mutta tänään teemme omatoimisen harjoituksen. Minun tehtäväni on lähinnä tsempata Akselia, Erkki kertoo.

Kohta 10-vuotias Akseli keskittyy pitkiin matkoihin. Tarkemmin sanottuna juuri tuhannen metrin juoksuun.

– Se on aina ollut lempimatkani. Täällä on ihan hyvä treenata, Akseli toteaa ja kiihdyttää kohti takakaarretta.

Akseli Änkkälä (oik.) oli tekemässä juoksutreeniä yhdessä isänsä Erkki Änkkälän kanssa. kuva: SSS/Marko Mattila

Maailman tai ainakin Suomen parhaaksi kehuttu Urheilupuisto ei rajoitu vain verkkoaitojen sisäpuolelle. Hieman kauempaa löytyvät niin skeittialue, frisbeegolfrata kuin golfkenttäkin.

Koirapuisto ammottaa tyhjyyttään, mutta viereisellä padel-kentällä on menossa vauhdikas ottelu.

Perhepuiston aidan viereen on parkkeerattu kaksi pientä polkupyörää, joiden kuljettajat löytyvät läheisestä kiipeilytelineestä.

3-vuotias Eeli ja 1,5-vuotias Leevi Tynninen ovat tulleet Perhepuistoon yhdessä vanhempiensa Essi Helinin ja Ilari Tynnisen kanssa.

– Käymme täällä viikoittain. Tänne on kiva tulla, sillä täällä pääsee tapaamaan muita lapsia ja vanhempia. Olemme saaneet täältä sellaisia puistotuttuja, joihin ei muuten olisi tullut tutustuttua, Helin kertoo.

Perhe on kesällä käynyt ahkerasti Urheilupuistossa järjestetyssä lasten ulkopeuhussa.

– Pojat tykkäsivät siitä valtavasti. Sellaisia tapahtumia olisi hauska saada lisää. Lisäksi voisi olla jotain vanhemmille järjestettävää jumppaa, mihin voisi ottaa pienet lapset mukaan, Helin toivoo.

Aurinkolasipäinen Eeli viipottaa vauhdilla kiipeilytelineessä edestakaisin. Ensi rappuset ylös, siltojen kautta liukumäelle, mäkeä alas ja uudestaan.

– Hän on jo pitkään odottanut, että on tarpeeksi iso kiipeämään telineeseen. Nyt se päivä on vihdoin koittanut, Helin nauraa.

Kun Eeliltä kysyy, mikä on kiipeilytelineessä parasta, hän pysähtyy hetkeksi pohtimaan vastausta.

– Silta. Tuo ihan tavallinen, ei sellainen riippuva, Eeli vastaa vakavana.

3-vuotias Eeli Tynninen viihtyy hyvin Perhepuiston kiipeilytelineessä. kuva: SSS/Marko Mattila
Katsoja

Moro
saisko sinne koko Salon olohuoneeseen semmoisen valaistuksen että siellä voisi pelata jalkapalloa myös syksyiltaisin.