Marketit vetävät suupieliä hymyyn – SSO:n liikevaihto kasvoi viime vuodesta kahdella prosentilla

0
SSO:n toimitusjohtaja Tapio Finér toteaa, että Halikon Prisman tämän vuoden tuloksiin ollaan erittäin tyytyväisiä. (kuva: SSS/Jan Sundman)

Melko tasan puoli vuotta koronavirustilanteen myötä jatkuneiden poikkeusolojen vaikutukset huomaa hyvin Suur-Seudun Osuuskaupan (SSO) alkuvuoden tuloskatsauksesta. Neljässä viidestä toimialasta liikevaihto laski viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Markettien ja tavaratalokaupan kasvu hinasi kuitenkin kokonaisliikevaihdon viime vuoden tammi-elokuuta suuremmaksi.

– Olemme tietysti liikevaihtoon kovasti tyytyväisiä. Kun kolme–neljä kuukautta sitten tarkastelimme tulosennusteitamme, niin ennusteet olivat silloin synkempiä, summaa SSO:n toimitusjohtaja Tapio Finér.

Market- ja tavaratalokaupan kasvu oli 12 prosenttia. Selitys ja syyt tähän ovat helposti ymmärrettäviä.

– Kun ihmiset ovat viettäneet normaalia enemmän aikaa kotona, on elintarvikkeita ostettu marketeista normaalia enemmän. Toisaalta olemme myös investoineet 80 miljoonalla eurolla viimeisen kolmen vuoden aikana, jolloin uudet palvelut tuovat meille kauppaa, Finér luettelee.

Alkuvuoden operatiivinen tulos oli tosin puoli miljoonaa euroa viimevuotista pienempi, 4,6 miljoonaa euroa.

– Rajoitustoimien vuoksi ajanjakso oli tuloksellisesti haasteellinen. Tulosta voidaan tilanne huomioiden pitää onnistumisena. Lisäksi tuloslaskennassamme on tänä vuonna miljoona euroa enemmän investointien poistoja kuin viime vuonna, Finér huomauttaa.

Yhtä loogisia ovat myös tekijät sille, miksi liikevaihto putosi yli 20 prosentilla sekä liikennemyymälä- ja polttonestekaupassa että matkailu- ja ravitsemiskaupassa.

Ensin mainittuun liittyvät maaliskuussa huimasti noussut etätöiden määrä sekä Uudenmaan rajojen sulkeminen muun muassa Salon ja Lohjan välillä noin kolmeksi viikoksi maalis–huhtikuussa.

– Liikennemäärät ykköstiellä putosivat silloin dramaattisesti. Kun ihmiset ovat lähtivät sittemmin kesälomamatkoille ja ovat liikkuneet vähän enemmän, niin ollaan palattu paremmille lukemille. Vieläkään ei olla ihan siellä normaalitasolla, mutta lähellä sitä, Finér kuvailee.

Pienemmät liikennemäärät näkyvät siinä, että Salon Piihovin ja Lohjan ABC-myymälät ovat tällä hetkellä auki päivittäin kello 5–24 tavanomaisen ympärivuorokautisuuden sijaan.

Matkailu- ja ravitsemiskauppaan heijastuvat ravintoloiden pakollinen kiinniolo lähes kahden kuukauden ajan huhti–toukokuussa.

– Siitä olemme myös iloisia, että kesän ja alkusyksyn aikana ravintolat ovat elpyneet taas lähemmäs normaalitasoa.

Kolmisen viikkoa toistaiseksi eletyn syyskuun tulokset puuttuvat tästä tuloskatsauksesta. Koronavirustapausten vähitellen tapahtunut kasvu ei ole näkynyt dramaattisesti SSO:n toimipaikoissa.

– Toistaiseksi näyttää ihan hyvältä. Trendit ovat samanlaisia kuin ne ovat jo pidempään olleet, eli ruokakauppa vetää hyvin ja esimerkiksi liikenneasemilla on toistaiseksi rauhallisempaa, Finér sanoo.

Heijastukset näkyvät esimerkiksi siinä, että Salon Rikalan yökerho on edelleen kokonaan suljettuna.

Autokauppa elpyi loppukevään ja kesän mittaan merkittävästi.

– Ehkä auton tyyppisiä isoja ostopäätöksiä siirrettiin maalis–huhtikuussa. Sen sijaan kesän aikana autokauppa on käynyt itse asiassa erinomaisesti, Finér sanoo.

Rautakaupan toiminnot siirtyivät heinäkuun alussa RTV-yhtymä Oy:lle. Maataloudessa odotetaan vielä kilpailuviranomaisten vahvistusta.

SSO esitteli maanantaina myös uuden missionsa ”tehdään yhdessä parempi paikka elää”. Käytännössä tätä toteutetaan uutta tekniikkaa ja innovaatioita hyödyntämällä, ja tavoitteena on esimerkiksi 90 prosentin päästövähennykset vuoteen 2030 mennessä.

SSO:N LIIKEVAIHDON KEHITYS TOIMIALOITTAIN

Vertailu tammi–elokuun osalta tänä ja viime vuonna

Market- ja tavaratalokauppa +12 prosenttia.
Rauta- ja maatalouskauppa –3 prosenttia.
Autokauppa –5 prosenttia.
Liikennemyymälä- ja polttonestekauppa –21 prosenttia.
Matkailu- ja ravitsemiskauppa –29 prosenttia.
Yhteensä +2 prosenttia.