Matkailuala vielä huolissaan

0
Lapin matkailuala on huolissaan talvikauden matkailusta. Vaatimus tuplatestauksesta voi lopettaa charter-matkat.

Hallitus kevensi matkustusrajoituksia, mutta matkailuala on vielä huolissaan syksystä ja tulevasta talvesta. Erityisesti Lapin matkailuyrittäjät pelkäävät, tuleeko joulua tänä vuonna lainkaan.

Matkailurajoitusten keventäminen ei ollut hallituksessa helppo päätös. Matkailuala vaati lievennyksiä, kun taas uuteen nousuun lähteneet koronatartunnat olisivat puoltaneet rajoitusten pitämistä ennallaan.

Suomen taistelu koronaa vastaan on sujunut paremmin kuin monessa muussa Euroopan maassa. Pandemian leviämistä on torjuttu kovilla rajoituksilla, ja myös matkustussäännöt ovat olleet tiukkoja.

Matkailuala on vaatinut rajoitusten lieventämistä, jotta ulkomaiset turistit voisivat tulla helpommin Suomeen. Ulkomaisten matkailijoiden puute on jo nyt romahduttanut monen matkailuyrityksen vuoden tuloksen.

Hallituksessa matkustusrajoitusten lieventämisestä käytiin kova vääntö.

Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) ajoi matkailuelinkeinon vaatimaa lievempää linjaa, joka tuli hallituksen päätökseksi. Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) piti lehtitietojen mukaan höllentämistä katastrofina epidemian hoidon kannalta. Lievennystä vastustivat myös sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen (vas.) ja opetusministeri Li Andersson (vas.).

Vanhoilla säännöillä Suomeen sai tulla vapaasti maasta, jossa tartuntojen määrä on enintään kahdeksan 100 000 asukasta kohti kahden viikon aikana. Uusi raja on 25 tartuntaa.

Lisäksi marraskuussa Suomeen voi tulla myös raja-arvon ylittävistä maista, kun esittää todistuksen negatiivisesta koronatestistä. Jos matka kestää yli 72 tuntia, tulija asetetaan kolmen vuorokauden karanteeniin ennen toista koronatestiä. Negatiivinen testitulos vapauttaa tulijan karanteenista.

Rajoitusten lieventäminen helpottaa etenkin työmatkustamista ja viikonloppumatkoja. Hallituksen päätöstä kiiteltiin askeleena oikeaan suuntaan.

Kaikkia matkailualan ongelmia nyt tehty linjaus ei kuitenkaan ratkaise. Etenkin vaatimus riskimaista tulevien tuplatestauksesta koetaan vaikeaksi.

Erityisen synkkä tilanne on Lapissa, jossa talvikauden matkailutuloista valtaosa tulee ulkomailta. Lapin matkailuyrittäjien mielestä karanteeni ja uusintatestivaatimus käytännössä lopettavat talvikauden charter-matkat.

Tasapainoilu koronapandemian torjunnassa ja elinkeinoelämän edellytysten säilyttämisessä on vaikeaa. Näitä hallitus joutuu puntaroimaan jatkossakin.

Jätä kommentti