Mies yritti välttää lahjaveron maksamisen merenrantakiinteistöstä – oikeus tuomitsi ehdolliseen vankeuteen törkeästä veropetoksesta

0

Salolaisen merenrantakiinteistön pilkkahintaan ostanut mies tuomittiin seitsemän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen törkeästä veropetoksesta Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa.

Rikos tapahtui vuonna 2013, jolloin mies osti 500 eurolla yli 8 000 neliömetrin suuruisen merenrantakiinteistön. Kiinteistön arvo oli 150 000 euroa.
Syyttäjän mukaan mies oli laiminlyönyt lahjaveroilmoituksen tekemästään kaupasta, jonka sovittu vastike oli alle kolme neljännestä kiinteistön käyvästä hinnasta. Näin mies oli välttänyt maksamasta lahjaveroa 31 120 euroa. Syyttäjän mukaan veropetoksella mies tavoitteli huomattavaa taloudellista hyötyä. Miehen olisi pitänyt tehdä lahjaveroilmoitus viimeistään kolme kuukautta kaupasta.

Mies kiisti oikeudessa syyllistyneensä törkeään veropetokseen, ja että hän olisi välttämistarkoituksessa laiminlyönyt veroilmoituksen antamisen. Vastaaja katsoi kyseessä olleen korkeintaan perusmuotoinen veropetos, jonka osalta syyteoikeus on vanhentunut.

Kauppakirjassa myyjä pidätti elinikäisen hallintaoikeuden kiinteistöön. Kiinteistön ostanut mies kertoi olleensa siinä käsityksessä, että ilmoitus verottajalle tulee antaa myyjän kuollessa, jolloin kiinteistö tosiasiallisesti siirtyy miehen hallintaan.
Myyjä kuoli elokuussa 2016. Mies ei kuitenkaan ollut tehnyt tuolloin veroilmoitusta, koska asia oli tuolloin riitautettu ja oikeudenkäynti oli menossa. Kiinteistö oli rikosprosessin vuoksi takavarikossa.

Mies myös kertoi, ettei pankissa, jossa kauppakirja laadittiin, kukaan maininnut hänelle lahjaverosta. Oikeus piti miehen kertomusta ristiriitaisena. Toisaalta hän on kertoi olevansa tietämätön koko verosta, toisaalta hän kertoi luulleensa veron tulevan maksuun vasta myyjän kuoltua.
Oikeus määräsi miehen maksamaan Verohallinnolle korvaukseksi 31 120 euroa rikoksella aiheutetusta vahingosta viivästyskorkoineen.
Tuomio ei ole lainvoimainen, ja siitä voi valittaa hovioikeuteen.