Myrsky tuli Ailan jälkeenkin – SoVo latoi sarja-avauksessaan 15 maalia

0
Arber Istrefi (vas.) teki tuhojaan. Arkistokuva.

Tamperelainen Peli-Pojat -70 on aiemmilla kausilla ollut Someron Voima Futsalille kiusallinen vastustaja, mutta miesten liiga-avauksessa somerolaiset eivät jättäneet vierailleen mitään mahdollisuuksia.

Ensimmäiset neljätoista minuuttia PP sinnitteli isäntiensä kyydissä, mutta sitten iski somerolainen pyörremyrsky hirvittävällä voimalla: SoVon 15–1 (9–0)-voittonumerot kertovat joukkueiden välisestä tasoerosta kaiken olennaisen.

– Alussa olimme vähän liiankin innokkaita, emmekä saaneet maaleja aikaiseksi hyvistäkään paikoista. Kun saimme pelaamistamme rauhoitettua ja järkeä mukaan touhuun, alkoi tulosta tulla nopeaan tahtiin, itsekin kauden komeasti hattutempulla avannut SoVon pelaajavalmentaja Valdrin Seferi jutteli joukkueensa yksipuolisen näytöksen jälkeen.

Erityisen mielissään Seferi oli tasoeron tarjoamasta tilaisuudesta nuorten pelaajien sisäänajoon.

– Moni uusi kaveri pääsi heti ottamaan tuntumaa liigapeliin, mikä oli jatkoa ajatellen todella hieno juttu. Kaiken lisäksi juniori-ikäisetkin pojat onnistuivat kentällä oikein hyvin.

SoVo juoksutti kentälle kaikkiaan viisi liigadebytanttia ja heidän lisäkseen kaksi pelaajaa, joilla oli viime kaudelta tilillään yksi pääsarjaottelu.

Somerolaisyleisölle ensimmäistä kertaa liigapelissä esiintyneistä pelaajista vakuuttavimmin tulivat sisään Espoosta siirtyneet Korhosen veljekset Antti (2+1) ja Pyry-Ville (0+4). Katsomoa useaan otteeseen kohauttaneista Antti Korhosen tulisista ”vasuripommeista” ensimmäinen tuotti SoVon liigakauden avausmaalin.

Liigan ensikertalaisista Verneri Nummi sai nimensä maalitilastoon heti sarja-avauksessa. Juniorikaartista puolestaan salolaiset Vilho Ståhlström ja Joonas Reijonen pääsivät juhlimaan kentällisensä iskemää maalia ensimmäisessä pääsarjavaihdossaan.

Nuorta voimaa kotijoukkueella jäi vielä varastoonkin, sillä salolaiselta Jaakko Toivoselta avauspeli jäi väliin polvivamman kuntoutuksen ja somerolaiselta Elmeri Anderssonilta sairastumisen vuoksi.

Kun ensimmäiset maalipaikkansa pelin alkupuolella tuhrinut Arber Istrefi sai sihdin kohdalleen, häntä ei pidätellyt kukaan eikä mikään: Muhkealla kymmenen (6+4) tehopisteen saldollaan SoVon pitkäaikainen tehomies otti oitis haltuunsa Futsal-Liigan maali- ja pistetilastojen kärkipaikat.

Innokkaimmin Istrefiä tuki hänen monivuotinen tutkaparinsa Mergim Bushi (3+2).

SoVon maalin suulla aloitti jo viime kaudella pääsarjan vauhtiin totutellut Niko Rikkilä ja viimeisen kolmeminuuttisen aikana salolaisnuorukainen Verneri Salomaa pääsi tekemään oman liigadebyyttinsä. Kumpikin ehti esittämään muutaman mallikkaan torjunnan.

Teksti: Juha Laakso