Nyt se Tuchashvilin paluu toteutui

0
LP Viestin kapteeniksi valitun Noora Kososen syöttö kulki, mutta vastaanotossa oli vaikeuksia. SItä kautta tehosaldo jäi 7/–1:een. (kuva: SSS/Minna Määttänen)

Aika paljon on tapahtunut sen jälkeen muun muassa maailmanlaajuisessa pandemiatilanteessa, kun Viktoriia Tuchashvili loukkaantui lentopallon naisten Suomen cupin loppuottelussa 18. tammikuuta. Keskiviikkona 23. syyskuuta LP Viestin passari pelasi ensimmäisen ottelunsa kyseisen leikkaukseen johtaneen akillesjännevammansa jälkeen.

Tuchashvilin piti palata peleihin maaliskuun alun puolivälierissä LP-Vampulaa vastaan. Pudotuspelit jäivät koronaviruksen takia pelaamatta, joten paluu siirtyi runsaalla puolella vuodella.

LP Viesti kohtasi Salohallin harjoitusottelussa samaisen LP-Vampulan ja voitti erin 3–1 (25–22, 25–15, 25–22, 23–25). Tuchashvili pelasi kaksi ensimmäistä erää.

– Emme päässeet samalle tasolle kuin viime viikolla Hämeenlinnaa vastaan, vaan palasimme suunnilleen samaan kuin edellisessä Vampula-pelissämme. Erien loput hoidimme enimmäkseen hyvin, mutta etenkin torjuntapelaaminen oli tänään vaisua, summasi LP Viestin päävalmentaja Tomi Lemminkäinen.

Hakkuri Iina Andrikopoulou on tehnyt harjoituspeleissä enimmäkseen hyvää jälkeä, ja niin voi todeta eilisestä 26/+14:n saldostakin. Hämmentävä yksityiskohta oli se, että Andrikopouloun 21 aloitussyötöstä vain kuudessa peli jatkui – yhdeksän ässää, kuusi virhettä.

Perjantaiksi kaavailtu harjoitusottelu Hämeenlinnassa peruuntui Lentopallokerhon pelaajahaasteiden takia. Omat käänteensä on ollut LP Viestilläkin. Anna Czakan jätti Vampula-ottelun väliin flunssan takia ja meni koronatestiin.

– Viikon sisään seitsemän meidän pelaajaamme on ollut koronatestissä. Kaikkien näytteet ovat olleet negatiivisia, Lemminkäinen kertoi.

Kanadalaiskaksikon Caroline Pearsonin ja Beth Vinnellin tilanteesta ei ole uutta raportoitavaa. Oleskelulupakortteja odotellaan edelleen.