Provinssin pikkujoulurevyy siirtyy vuodella – Kakskytä vuotta ja Rikala nähdään marraskuussa 2021

0

Teatteri Provinssin perinteinen pikkujoulurevyy siirtyy vuodella eteenpäin. Kakskytä vuotta ja Rikala -esitys saa ensi-iltansa marraskuussa 2021. Päätöksen takana ovat koronavirusepidemiasta johtuvat yleisörajoitukset.

– Korona tuo niin paljon haasteita, ettei meille jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin vetää ruksit päälle. Tilanne on mahdoton, teatterinjohtaja Seppo Suominen harmittelee.

Suomisen mukaan revyyn tuotantokustannukset ovat suuret laajan ammattilais- ja puoliammattilaisjoukon vuoksi.

– Tarvitsemme kulujen peittämiseksi jokaiseen näytökseen keskimäärin 140 katsojaa. Saamme ottaa vain sata, joten esittäminen ei ole taloudellisesti mahdollista.

Provinssi on tuottanut pikkujoulurevyyn jo 19 vuoden ajan hotelli-ravintola Rikalan tiloihin. Uusimman esityksen oli tarkoitus juhlistaa 20:ttä revyyvuotta.

Esityksen nimi ja työryhmä pysyvät ennallaan, ja vuoden 2021 version käsikirjoittaa ja ohjaa Arto Nieminen . Esiintyjinä mukana ovat Tommi Soidinmäki ja hänen Vastakaiku-orkesterinsa ja muun muassa Piia Koriseva , Venla Viisanen , Joonas Suominen ja Arto Lepistö .

– Meillä oli jo alun perin Arto Niemisen kanssa puhetta, että koronasta ei puhuta sketseissä puolta sanaa, Suominen sanoo.

Provinssin syksyn kalenterista on siirtynyt ja peruuntunut vierailuja sekä Salon että Lohjan näyttämöiltä. Salon osalta esityksiä on siirtynyt ensi vuoden puolelle Suomisen mukaan kymmenkunta. Kokonaan peruuntui tanssitaiteilija Jorma Uotisen valtakunnallinen 70-vuotisjuhlakiertue.

– Myös positiivisiakin uutisia on. Ismo Leikolan ensimmäinen esitys on jo myyty loppuun, ja Vesterinen yhtyeineen on myynyt hyvin.

Vierailuesitykset nähdään Provinssin päänäyttämöllä Astrum-keskuksessa, ja sinne voidaan nykyrajoitusten mukaan ottaa 180 katsojaa. Jos kysyntä on kovaa, vierailut voidaan siirtää myös Astrum-Areenalle. Sinne taas mahtuu väljästi 350 katsojaa, sanoo Suominen.

Suomisen mukaan teatteriin ja konsertteihin lähdetään nyt hyvinkin lyhyellä varoitusajalla. Aiemmin ryhmät saattoivat varata lippuja kuukausia etukäteen. Nyt koronan vuoksi ennakkovarauksia on tehty aiempaa vähemmän, ja myös ryhmävaraukset ovat vähentyneet.

– Eivät 70+ -ikäiset ihmiset lähde nyt linja-autolla minnekään, Suominen huomauttaa.

Provinssin syksyn oma pääesitys My Fair Lady etenee suunnitelmien mukaan ja saa ensi-iltansa lokakuun 3. päivänä. Musikaaliin otetaan enintään 180 katsojaa, eli sali on puolillaan. Esityksiä on luvassa poikkeuksellisen paljon, 22, ja ne jatkuvat ensi vuoden puolelle.

Ensi vuonna saa uusintaensi-iltansa Agatha Christien dekkariin perustuva Hiirenloukku . Se ehti saada vain muutaman esityksen, ennen kuin Provinssi joutui koronaepidemian vuoksi peruuttaman kevään näytökset.

– Tämä on raastavaa aikaa, kun mistään ei voi tietää mitään eikä olla varma. Kaikki tapahtumanjärjestäjät ja teatterit ovat samassa veneessä. Mutta eteenpäin mennään, ja kaikki tehdään niin hyvin kuin mahdollista, Seppo Suominen sanoo.

Jätä kommentti