Suomessa oli lauantaina raportoitu 93 uutta koronavirustartuntaa, joista yksi on todettu Salossa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan koko maassa on todettu nyt yhteensä 9 577 tartuntatapausta. Salossa tartuntoja on kirjattu kaikkiaan 56.

Eniten uusia tartuntoja on todettu Helsingissä, jossa niitä on löytynyt 28. Helsingissä on todettu kaikkiaan 3 299 tartuntaa. Turussa on raportoitu 328 tartuntaa, joista uusia on 3.

THL ei julkaise tietoja kunnista, joissa on todettu korkeintaan neljä tartuntaa. Salon seudun muista kunnista tartuntoja on todettu vain Koskella, jossa niitä on raportoitu 7.

7
Jätä kommentti

3 Comment threads
4 Thread replies
0 Followers
 
Most reacted comment
Hottest comment thread
6 Comment authors
Huono

Ei tarvita yhtään tartuntaa Saloon, ja sitä on täysin mahdotonta saada, jos vaan pitää itsensä puhtaana ja on kaukana muista.

Veka

Enpä tiedä. Ei siihen tarvita kuin huonoa tuuria.

Taikku

Pitkään pysykin samana lukuna. Kun kaikki ihmiset pitäisivät kauppajen kassoillakin sen turvavälin, mutta ei, on kai niin kiire kotiin, ettei ehditä odottamaan edellä olevan poistumista kassalta. Ärsyttävää.

ohittaja

Kaupan itsepalvelukassalla vanhempi pari pysäköi ostoskärrynsä hälytinportin kohdalle, siis ahtaimpaan mahdolliseen paikkaan. Siitähän se virus on hyvä napata, jos on tarttuakseen.

Tavis torilta

Voisiko mainita seuraavassa uutisessa, että niistä 56:sta koko ajan tiedossa olleista henkilöstä osa on jo varmaankin parantunut. Kun on ihmisiä, jotka aina sanovat Salossa olevan 56 koronatartuntaa.

Pirre

Toivottavasti uusi koronatartunta ei ole lähtöisin opettaja-tai sairaalaympäristöstä. Ihmiset voisivat käytöksellään jo viimein yrittää hidastaa uuden aallon etenemistä eli ne turvavälit, käsidesit ja käsipesut sekä maskikäytöt. Tällä viikolla ollaan huomattu miten yskivää, räkivää ihmistä joka paikassa liikkeellä. Pysykää kotona jos ette ole terveitä. Myös etätyöt nyt täysipäiväisinä käyttöön eikä sitä että vaaditaan yksi työpäivä työpaikalle, missä useita kymmeniä muita asiakkaiden lisäksi. Esimies haluaa vain nähdä alaisensako taudin leviämisen kustannuksella? Skypet ym käyttöön, jos pakkomiele ”nähdä” etenkin mielitiettynsä? Niitä voi nähdä sitten vaikka niillä ” lomilla” tai ruoka- ja kahvipausseilla, vaikka luonnossa ulkoilmassa, jos niin kovat on kaipuut?

Tavis torilta

Saas nähdä, miten viikon päästä, kun torille lauantaiksi on myyty myyntipaikkoja. Kukahan kaupungissa on tästä vastuussa? Jos Pullin rinkelit saisin!