Tulevaisuuden ruokatuotantoa ohjaavat kestävän kehitykset vaateet

0
kuva: SSS-arkisto/Minna Määttänen

– Maataloudella on taloudellista merkitystä tällä alueella. Varsinais-Suomessa se tahtoo laivanrakennuksen huumassa joskus unohtua, Turun yliopiston tulevaisuuden tutkimuskeskuksen johtaja Juha Kaskinen sanoo.

Salosta tuli 2000-luvulla toteutettujen kuntaliitosten myötä Suomen suurin maatalouspitäjä. Tilojen keskikoko on Suomen suurin, yli 40 hehtaaria. Kaikesta Suomen peltopinta-alasta kymmenen prosenttia on Salossa.

Eniten Salon seudulla viljellään viljaa, mutta Salosta löytyy edelleen vahvaa ja laajaa kotieläintaloutta. Varsinais-Suomen maidontuotannosta 40 prosenttia tuotetaan Salon alueen kunnissa.

Huolimatta globalisoituvista ruokamarkkinoista ja tavaran aiempaa suuremmasta liikkuvuudesta monet tutkijat arvioivat, että ruokajärjestelmät kehittyvät tulevaisuudessa entistä enemmän paikalliseen suuntaan.

– 1990-luvulla ajateltiin EU:n pelossa, että koko maatalous loppuu Suomesta. Nyt ollaan aivan erilaisessa tilanteessa. Kestävän kehityksen vaateiden myötä ruuan paikallisuus – eli ruuan tuottaminen ja kuluttaminen paikallisesti – on noussut arvoasteikolla, Kaskinen sanoo.

Paikallisten ruokajärjestelmien ilmenemismuotoja ovat esimerkiksi erilaiset talonpojanmarkkinat, tilamyymälä, suoramyyntipisteet, yhteisö- ja kumppanuustalouden eri muodot, ruokapiirit ja -osuuskunnat. Tämän lisäksi paikallinen ruoka voi liittyä alueen matkailuun tai julkisiin hankintoihin.

Koronan myötä keskusteluun on noussut entistä vahvemmin myös omavaraisuus ja huoltovarmuus.

– Periaatteessa omavaraisuus olisi mahdollista. Ei tarvita kovin isoa maa-alaa per henkilö, jotta saisimme ruuasta ne ravintoaineet, joita tarvitaan. Emme vain enää syö niin, vaan olemme osa maailmanlaajuista ruokamarkkinaa.

Kaskisen mukaan koronan vaikutus on kuitenkin vielä enimmäkseen ajatuksen tasolla. Pitkällä tähtäimellä vaikutus voi muuttua teoiksi. – Mitä pidempään poikkeusolot jatkuvat, sitä enemmän se luo potkua kohti omavaraisuutta ja huoltovarmuutta – että ainakin peruselintarvikkeet pystyttäisiin tuottamaan paikallisesti.

Mutta paluuta lanttuun ja perunaan tai omaan maatalouspalstaan tuskin on.

– Yksin emme voi kaikkea täällä tuottaa ainakaan niin, että se olisi kustannustehokasta. Olemme tottuneet appelsiineihin ja banaaneihin ruokapöydässä. Sen sijaan mielestäni siihen, mitä Suomessa pystytään tuottamaan, voisi panostaa enemmän ja tuoteperhettä kasvattaa uusiin tuotteisiin, esimerkiksi marjojen ja palkokasvien saralla, Kaskinen sanoo.

Maatalous ja sen kehitys on yksi osa kestävän kehityksen polulla. Mutta miksi kestävä kehitys on ylipäätään tulevaisuusvisioissa olennainen ohjaava periaate? Siihen on monta syytä, ja yksi niistä on valtiotason sitoutuminen kestävän kehityksen tavoitteisiin niin kansallisella kuin eurooppalaisella tasolla.

Kestävän kehityksen tavoitteet eli Agenda 2030 on YK:n syksyllä 2015 hyväksymä tavoiteohjelma, joka toimii jatkeena YK:n vuosituhattavoitteille. Kestävän kehityksen agenda ohjaa niin Suomen hallituksen politiikkaa kuin Euroopan unionia.

Sen yksi ilmentymä on EU:n vihreän kehityksen ohjelma, joka on yksi komission painopistealueista aina vuoteen 2024 asti. Ohjelma tähtää siihen, että Eurooppa olisi ilmastoneutraali vuoteen 2050 mennessä.

Se tarkoittaa myös sitä, että maatalouden ympäristövaikutuksiin on kiinnitettävä entistä enemmän huomiota.

– Tärkeintä olisi tarkastella tällä seudulla sitä, että ravinnepäästöt saadaan kuriin ja Saaristomeren tila ja sen ravinnekuormitus parempaan kuntoon. Lisäksi huomiota pitää kiinnittää maatalouden logistiikkaan ja siihen, miten tavarat kulkevat: liikenteen vaikutukset hiilijalanjälkeen ovat myös yksi esimerkki. Maatalouden osalta muutokset koostuvat pienistä puroista, Kaskinen sanoo.

Myös ruokajärjestelmäämme tulee viedä kestävästi eteenpäin. Asiantuntija-arvioiden mukaan kestävää kehitystä edistävien ruokajärjestelmien lupaavimmat kehittämiskohteet olisivat kiertotalouden vahvistaminen, ympäristökuormitusta vähentävä paikallisen ruuan suosiminen julkisissa hankinnoissa ja ruokavalioiden muuttaminen kasvispainotteisemmiksi.

Konkreettisia esimerkkejä ovat bioenergian käytön edistäminen tai vaikka levän käyttö ruuan tuotannossa.

Asiaa voidaan edistää myös kunnissa.

– Kuntatasolla tätä voitaisiin edistää kuntien ruokahankinnoissa, Kaskinen sanoo.

Miltä tulevaisuuden ruokalautanen sitten näyttää?

– Siihen on vaikea vastata, sillä kuluttajakenttä on nykyään hyvin pirstoutunut, eikä pystytä puhumaan tyypillisestä kuluttajasta. Tyyppejä on monia. Toivoisin, että se on mahdollisimman monipuolinen ja kasvispainotteinen.

Lihansyönnistä on kestävän kehityksen puitteissa keskusteltu paljon.

– Itse näen esimerkiksi kalan ihan hyvänä vaihtoehtona, mutta lihan osuus voisi olla kymmenen vuoden perspektiivillä pienempi. En silti usko, että liha lautasilta vielä seuraavaan 10–20 vuoteen katoaa, Kaskinen sanoo.

Karjatalous ja sen vaikutukset kestävään kehitykseen eivät ole yksinkertaisia.

– Lihantuotanto yksinkertaisesti vie ympäristön kannalta enemmän resursseja. Sen argumentin pohjalta lihantuotanto pitäisi ajaa alas. Maitotuotanto on jonkinlainen välimuoto. Mutta huomioon on otettava myös eettiset ja taloudelliset sekä yhteiskuntavastuun ulottuvuudet.

Kaskinen vertaa lihantuotantoa turpeen tuotannon alasajoon.

– Miten korvataan tehdyt investoinnit viljelijöille, ja ajetaanko ihmiset työttömäksi? Maa itsessään on helppo ottaa muuhun käyttöön, mutta välineisiin ja rakennuksiin on investoitu, Kaskinen pohtii.

Olennainen kysymys on myös ruuan hinta ja sitä myötä maataloustuotannon kannattavuus. Ruuan suhteellinen hinta on pudonnut merkittävästi vuosien varrella. Tilastokeskuksen mukaan suomalaisilla kului 1970-luvulla noin 23 prosenttia kuukausipalkasta elintarvikkeisiin. Nykypäivänä osuus on suurin piirtein 12–15 prosenttia.

Erinäiset ruuan halpuuttamistempaukset ovatkin kiukuttaneet monia tuottajia, sillä halpuutus johtaa usein tuottajahintojen laskuun. Toisin sanoen viljelijälle ja ruuantuottajalle jää entistä vähemmän käteen.

Paikallisten ruokajärjestelmien vahvistuminen ja kestävän kehityksen mukaiset tavoitteet ruuantuotannossa voisivat osittain parantaa ruokatuotannon kannattavuutta, esimerkiksi ruokamatkailun lisääntymisen tai ruokatuotteiden tuotekehityksen ja tuotteiden arktisen puhtauden brändäyksen kautta.

Lisäbonuksena kestävästi suuntautuneille ruokajärjestelmien tulevaisuuskuvien toteutumisella olisi asiantuntija-arvioiden perusteella vaikutusta esimerkiksi maaseudun elinvoimaisuuden vahvistumiseen.

Mutta se vaatinee sen, että olemme valmiita maksamaan ruuasta jatkossa hieman enemmän.

Tulevaisuuden näkymiä Salolle on juttusarja, jossa haastatellaan tutkijoita ajankohtaisista teemoista ja Salon mahdollisuuksista tarttua muutostrendeihin.