Vanhusten hoivapaikoista tuli pula Somerolla – kaupunki joutuu turvautumaan naapurikuntien yksityisiin hoivakoteihin

3
Jonot Someron kaupungin tehostetun palveluasumisen paikoille ovat pidentymässä syksyn aikana.

Someron kaupungilla on pulaa tehostetun palveluasumisen paikoista. Jonotilanne on pahentunut ja on edelleen pahenemassa selvästi syksyn aikana. Someron vt. perusturvajohtaja Marjaana Sorokin sanoo, että tilanne on huolestuttava.
 – Joudumme tarjoamaan tällä hetkellä joko ei oota tai paikkaa yksityiseltä puolelta naapurikunnista.
Sorokin muistuttaa, että omaisille oman paikkakunnan ulkopuolella oleva hoivapaikka on usein hankala etäisyyksien takia.
 – Emme voi velvoittaa ottamaan tehostetun palveluasumisen paikkaa Someron ulkopuolelta.
Sorokin kertoo, että hoivapaikkaa tarvitsevien jono on kasvamassa lähiviikkoina noin kymmeneen.
 – Se on Someron oloissa iso luku. Uutta hoivakotia tarvitaan todella kipeästi.

Tehostetun palveluasumisen paikkojen kasvava tarve on ollut kaupungin tiedossa pitkään. Kaupunki neuvotteli aiemmin uuden palvelutalon rakentamisesta yksityisen terveysjätin Mehiläisen kanssa. Mehiläisen 60-paikkaisen talon oli alun perin määrä olla valmis viime vuoden lopussa.
Kaupunginvaltuuston päätöksestä tehty valitus viivästytti ensin lopullisen sopimuksen hyväksymistä, ja viime keväänä Mehiläinen ilmoitti vetäytyvänsä koko hankkeesta.
Kaupunki etsii parhaillaan palvelutalolle uutta yksityistä rakentajaa. Talon toimintaa kaupunki aikoo pyörittää itse.

Someron kaupunginjohtaja Sami Suikkanen muistuttaa, että uudesta palvelutalosta ei saada helpotusta nyt syntymässä oleviin ruuhkiin.
 – Neuvottelemme edelleen useampien kiinnostuneiden rakentajien kanssa. Toivon, että tarjouskilpailu saadaan käyntiin tämän vuoden aikana, Suikkanen toteaa.
Hoivapaikkojen kasvava tarve nostaa kaupungin vanhustenpuolen menoja niin tänä kuin ensi vuonna.
 – Joudumme varaamaan yksityisiltä ostettaviin palveluihin aiempaa enemmän rahaa. Korona on myös nostanut hoivasta maksettavia hintoja, Marjaana Sorokin sanoo.

Toimittajan kommentti
Odotettu ongelma
Pula vanhusten hoivapaikoista ei tule Somerolla yllätyksenä. Palveluasumisen lisääntyvästä tarpeesta on puhuttu kaupungin papereissa pitkään. Nyt pula paikoista näkyy käytännössä.
Kaupungilla oli myös valmiina ajoissa suunnitelma, miten hoivapaikkojen tarve turvataan. Mehiläisen kanssa tehdyn sopimuksen kanssa kävi kuitenkin niin kuin kävi.
Kuuluisa sote on ollut mukana tässäkin kuviossa. Kaavailut sosiaali- ja terveyspalveluiden siirrosta kunnilta maakunnan vastuulle olivat keskeinen syy siihen, että kaupunki lähti hakemaan lisäpaikkoja yksityisen terveysjätin avulla.
Valmiin palvelutalon sijasta uusien hoivapaikkojen osalta ollaan edelleen lähtötelineissä.

Vierailut tärkeitä

Tämä on todella surullista. Hoitopaikka naapurikunnassa merkitsee useimmiten sitä, että omaisten matka käydä katsomassa samalla pitenee ja hankaloituu.

Sote sotkee

Vuosikausia on sote sotkinut kuntien kuvioita. Tässä taas yksi esimerkki. Valmista ei saada mutta kunnat joutuvat jatkuvasti varautumaan uudistuksiin, jotka loppusuoralla kaatuvat. Mitään pitkän ajan suunnitelmia ei voida tehdä. Ja kuinka paljon tämä jatkuva uudistusten suunnittelu onkaan vienyt rahaa ja voimavaroja niin valtiolta kuin kunnilta. Surullista ja kallista.

Järkeä

Tämä tulee syömään rajusti Someron taloutta.