Vapaus edellyttää vastuuta

0

Korkein oikeus KKO antoi kuluneella viikolla päätöksensä Pohjoismainen vastarintaliike -yhdistyksen lakkauttamista koskevassa asiassa.

Yhdistys oli jo aiemmin määrätty lakkautettavaksi käräjäoikeudessa sekä hovioikeudessa, mutta yhdistys valitti asiasta KKO:hon.

Nyt myös KKO asettui pakkolakkauttamisen kannalle.

Päätös on merkittävä ja nykymittapuulla hyvin harvinainen.

Suomalaiset ovat ahkeria yhdistysihmisiä: maassa toimii yli 130 000 yhdistystä. Yhdistyksiin kokoonnutaan mitä moninaisimmista syistä, mutta aniharvoin yhdistysten tavoitteet todetaan laittomiksi.

Edellisen kerran lakkauttamispäätöksiä annettiin vuonna 1977, kun neljä Pekka Siitoimen perustamaa yhdistystä määrättiin lopettamaan toimintansa uusfasistisina ja Pariisin rauhansopimuksen vastaisina.

Korkeimman oikeuden mukaan Pohjoismainen vastarintaliike -yhdistys toimi olennaisesti vastoin lakia, minkä vuoksi se on lakkautettava.

”PVL:n tavoitteena on pitkälti natsi-Saksassa vallinnutta kansallissosialismia vastaava valtiojärjestys. PVL:n tavoitteena on luoda yhteiskunta, jossa tietty kansanryhmä on nostettu muiden yläpuolelle ja jossa rajoitetaan voimakkaasti useiden muiden tahojen perus- ja ihmisoikeuksia”, KKO toteaa.

Pohjoismainen vastarintaliike -yhdistys vetosi KKO:ssa muun muassa yhdistymisvapauteen ja sananvapauteen. Oikeus oli kuitenkin sitä mieltä, että yhdistys oli toiminnassaan väärinkäyttänyt näitä oikeuksia, eivätkä yhdistyksen tavoitteet ja toiminta saaneet yhdistymisvapauden tai sananvapauden suojaa.

Sananvapauteen vetoaminen nousee toistuvasti esiin esimerkiksi vihapuheesta keskusteltaessa. On olemassa joukko ihmisiä, jotka luulevat sananvapauden tarkoittavan vapautta sanoa mitä tahansa.

Näin ei ole. Vapauksien mukana tulee aina myös vastuu käyttää niitä oikein.

Sananvapaudella on suuri rooli demokraattisessa yhteiskunnassa, mikä tekee myös sen suojelusta tärkeää. Sananvapauden vastuullinen käyttö on paras tapa turvata se.

KKO antaa omassa ratkaisuissaan tärkeän viestin: kaikki tavoitteet eivät ole sananvapauden arvoisia.