Viking Amorella ajanut karille – meripelastusoperaatio käynnissä, laivalla oleva matkustaja STT:lle: Matkustajia neuvottu odottamaan tietoja

0

Viking Linen Amorella-laiva on ajanut karille, vahvistaa Turun meripelastuskeskus. Länsi-Suomen merivartiosto tviittaa, että tällä hetkellä tilanne on vakaa eikä ihmishenkiä ole välittömässä vaarassa.
– Tilanne on vakaa ja mietimme, että mitä teemme matkustajille. Vaihtoehtoina on joko evakuoida heidät tai he voivat jäädä laivalle, riippuen laivan tilanteesta. Matkustajien turvallisuushan on a ja o, joten katsomme, mikä on turvallisinta. Onneksi laiva on lähellä Ahvenanmaata ja keli on aurinkoinen eikä tuule paljon, Viking Linen tiedotusjohtaja Johanna Boijer-Svahnström kertoo STT:lle.
Meripelastusoperaatio on käynnissä, ja paikalla on useita aluksia valmistautumassa evakuointiin. Amorella on ajettu Järsö-nimisen saaren rantaan tilanteen vakauttamiseksi. Laiva on Merivartioston mukaan tukevasti kiinni ja vaikka ihmisillä ei ole välitöntä hätää, laivan päällikkö on päättänyt, että kaikki ylimääräiset ihmiset evakuoidaan.
Merivartioston mukaan aluksella on 281 ihmistä. Merivartiosto valmistelee parhaillaan evakuoinnin aloittamista yhteistyössä muiden tahojen kanssa. Järsö on saari Ahvenanmaan pääsaaren itäpuolella Suomen aluevesillä. Marinetraffic-sivuston mukaan laiva oli matkalla Turusta Ahvenanmaalle.

Matkustaja STT:lle: Emme vielä tiedä, mitä meille tapahtuu

Amorella oleva Eva Vaihisen kertoman perusteella tilanne aluksella on rauhallinen.
– Meille matkustajille on jaettu pelastusliivit, ja henkilökunta kulkee ympäriinsä ja antaa vettä, kahvia ja hedelmiä. He ovat ihan rauhallisia, Vaihinen kertoi STT:lle pian kello kahden jälkeen iltapäivällä.
Hänen mukaansa Amorellan ympärillä on pyörinyt pieni oranssi alus, jossa on kolme oranssipukuista miestä.
– En tiedä, mitä he tekevät, ehkä tutkivat vaurioita. Olemme nähneet helikopteria ja muuta, mutta muutoin ei tapahdu mitään.
Matkustajia on neuvottu odottamaan tietoja. Osa on Vaihisen tavoin mennyt kannelle haukkaamaan raitista ilmaa.
Vaihinen kertoo kuulleensa kovan, raapimiselta kuulostavan äänen, kun alus osui pohjaan.
– Heti sen jälkeen alus notkahti hieman vasemmalle puolelle. Ei se täysin vinoon mennyt, mutta hieman.
Pohjakosketuksesta kerrottiin Vaihisen mukaan kuulutuksella, jossa kerrottiin myös, että matkaa jatketaan ja tilannetta pysähdytään tutkimaan jossakin.
– Saa nähdä, koska täältä pääsee kotiin. Meille ei olla vielä kerrottu, mitä meille tapahtuu, Vaihinen lisäsi.

Ruotsalaislehti Aftonbladet julkaisi Amorellan hätäkutsun: ”Vuotoja useissa eri kohtaa”

Ruotsalaislehti Aftonbladet on julkaissut nauhoitteen, jonka lehti kertoo olevan karille ajaneen Amorella-aluksen hätänauhoite.
Nauhoitteen mukaan karille ajaneen Viking Linen Amorella lähetti may day -kutsun, jossa se kertoi, että laivassa on vuotoja useissa eri osastoissa.
Nauhoitteella sanotaan myös, että vuotoja olisi laivan alemmissa osissa.
Länsi-Suomen merivartioston mukaan Viking Amorellan tilanne on tällä hetkellä vakaa eikä ihmishenkiä ole välittömässä vaarassa. Useita yksiköitä on hälytetty ja useita aluksia on paikalla valmistautumassa evakuointiin.
Aluksella on 281 ihmistä.

Ahvenanmaalaisalus yksi auttajista

Karille ajanutta Viking Amorellaa avustamaan on saapunut ainakin Ålandstrafikenin M/S Viggen -alus.
Aluksen kapteeni vahvistaa STT:lle, että pelastusoperaatio on käynnissä, mutta ei antanut tilanteesta tarkempia tietoja. Myöskään reitin liikennöinnistä vastaava Ansgar Ab:n toimitusjohtaja Tomas Lindqvist ei halunnut kommentoida operaatiota, vaan sanoi tiedotusvastuun olevan Viking Linella.
Viggen-aluksella on yhtiön sivujen mukaan noin 250 henkilöpaikkaa. Se operoi Kustavin Vuosnaisten ja Brändön (Åva) välillä.

Amorella rakennettiin vuonna 1988

Viking Linen verkkosivujen mukaan M/S Amorella liikennöi reitillä Turku‒Tukholma. Se lähtee joka aamu Turusta ja palaa takaisin seuraavana aamuna.
Alus on rakennettu vuonna 1988 Splitissä Kroatiassa, laivaesitteessä kerrotaan. Pituutta Amorellalla on 169,4 metriä ja leveyttä 27,6 metriä. Syväys on 6,35 metriä.
Alukselle mahtuu 2 480 matkustajaa, ja hyttipaikkoja on 1 946.

https://twitter.com/meriraja/status/1307630886679085056
https://www.aftonbladet.se/tv/a/39jXAv/hor-nodanropet-mayday-fran-viking-line-farjan-amorella
https://www.vikingline.fi/valitse-matka/laivat/ms-amorella/
https://www.vikingline.fi/globalassets/documents/ships_and_on_board/ship_info/amorella_sv-en-fi.pdf

Ilmo Ilkka, Olli-Pekka Paajanen, Sanna Raita-aho, Minna Pulli

STT

Kuvat: