14-vuotias Sukkapoika neuloo joka päivä – nuorille käsityön harrastajille Salossa uusi tapaaminen

0
Oliver Kultarinta on harrastanut neulomista 10-vuotiaasta asti. Nykyään sukkapari syntyy häneltä jo viikossa. Kuvat: SSS/Marko Mattila

Sukkapuikot liikkuvat vikkelästi salolaisen Oliver Kultarinnan, 14, käsissä Salon taitokeskuksessa. Värikäs sukka on jo hyvässä vauhdissa, ja kotona hänellä on työn alla myös villapaita.

– Yritän neuloa joka ilta vähän. Teen sen verran kuin kerkiän, kun on kuitenkin läksyt ja kokeita, Oliver toteaa.

Oliver, joka tunnetaan sosiaalisessa mediassa nimellä Sukkapoika, on harrastanut käsitöiden tekemistä 10-vuotiaasta lähtien. 12-vuotiaana hän alkoi laittaa käsitöistään kuvia Instagramiin, ja tänä päivänä hänellä on siellä jo 480 seuraajaa.

Sukkapoika Oliver tekee neuleensa yleensä valmiita malleja luovasti soveltaen.

– Seuraajissa on lankakauppoja, suunnittelijoita ja muita käsityön harrastajia, Oliver kuvailee.

Instagramista Sukkapojan löysi myös Taito Varsinais-Suomen toiminnanjohtaja Tiina Aalto, joka otti häneen yhteyttä ja ehdotti yhteistyötä.

– Aloimme miettiä keinoja, miten aktivoisimme nuoria tekemään käsitöitä, Oliver kertoo.

Sukkapojan, Taito Varsinais-Suomen ja Ompelimo Oliinan yhteistyönä syntyi Saloon uusi, nuorille suunnattu käsityökokoontuminen Craft Meet Salo. Tästä eteenpäin joka maanantai klo 14–18 kaikki käsitöistä kiinnostuneet nuoret ovat tervetulleita Salon taitokeskukseen (Rummunlyöjänkatu 2) tekemään käsitöitä.

Mukaan voi ottaa omat välineet ja materiaalit, mutta niitä antaa käyttöön myös taitokeskus. Tarjolla on muun muassa ompelukoneita, koukkuja, puikkoja, kankaita, lankoja ja matonkuteita.

– Kangaspuitakin voi testata, jos haluaa, Oliver mainitsee.

 

Oliver sai käsityökipinän isomummiltaan. Hänen luonaan Oliver näki erilaisia neuletöitä työn alla, ja siitä virisi kiinnostus kokeilla itsekin.

– Ensimmäisenä käsityönäni virkkasin pitkää pötköä, Oliver naurahtaa.

Virkkuukoukku vaihtui no-peasti puikkoihin, eikä aikaakaan, kun Oliver oli neulonut isomummin opastuksella ensimmäiset lapasensa.

– Vuosi sitten kesällä opettelin tekemään kantapään, ja sen jälkeen olen tehnyt paljon sukkia. Annan niitä lahjaksi ja teen myös tilauksesta.

–Viime talvena tein ensimmäisen villapaitani, ja kesällä tein toisen. Teen tilauksesta paitoja, huiveja, lapasia, sukkia ja pipoja, Oliver kertoo.

Oliver myöntää, että vaatii jonkin verran rohkeutta olla pehmeitä käsitöitä harrastava poika. Hänen kaveripiirissään kukaan muu ei tee käsitöitä.

– Minä uskon, että käsitöitä harrastavia nuoria kyllä löytyy, mutta heillä ei ole vain paikkaa, missä toteuttaa sitä ja tavata toisiaan, hän arvelee.

Tähän tarpeeseen pyrkii nyt vastaamaan Craft Meet Salo.

– Me annamme nuorille tilat ja tekemisen mahdollisuudet ja toivomme, että he löytäisivät toisensa. Haaveeni on, että ensi keväänä saisimme aikaan nuorten oman muotinäytöksen, Tiina Aalto kertoo.

Aino Uutelan tekemillä keppihevosilla on jokaisella oma persoonansa.

Oliver Kultarinnan kanssa Craft Meet Saloa on käynnistämässä salolainen Aino Uutela, 17, joka on tehnyt jo kymmenen vuoden ajan keppihevosia.

– Suosittelen Craft Meet Saloa kaikille nuorille, jotka tykkäävät tehdä käsitöitä, haluavat kokeilla uutta, oppia muilta sekä löytää samanhenkisiä ihmisiä, hän kuvailee.

Aino Uutela teki ensimmäisen keppihevosensa 7-vuotiaana. Mummi antoi hänelle materiaaliksi sinisen tyynyliinan, ja siitä syntyi keppari nimeltä Sinitaivas. Sen jälkeen Aino alkoi kehittää keppareitaan yhä hienommiksi, ja nyt hänellä on jo neljättä vuotta oma 4H-yritys nimeltä AlmanHepat.

– Teen keppareita myyntiin ja tilauksesta. Minulla on omat nettisivut ja Facebook-sivut, mutta Instagramissa on helpoin markkinoida. Olen tehnyt tilauksesta keppareita myös ulkomaille, ainakin Ruotsiin, Viroon, Hollantiin, Saksaan ja Yhdysvaltoihin, hän luettelee.

Aino toivoo, että käsillä tekemisestä tulisi tulevaisuudessa hänen ammattinsa. Tällä hetkellä hän opiskelee Salon seudun ammattiopistossa design-artesaaniksi, ja keväällä hän oli työssäoppimassa taitokeskuksen vieressä toimivassa Ompelimo Oliinassa. Oliinan yrittäjä Jenny Sainio kutsui hänet mukaan myös Craft Meet Salo -toimintaan.

– Minun mielestäni on tosi harvinaista ja hienoa, että nuorilla on tällainen innostus käsitöiden tekemistä kohtaan, Sainio sanoo.

Craft Meet Salo -tapaamisissa aikuiset pyrkivät pysyttelemään taka-alalla ja antamaan nuorten luovuudelle tilaa. Aikuisilta saa kyllä apua pyydettäessä, mutta ensisijaisesti nuoret oppivat toinen toisiltaan. Oliver osaa neuvoa neulomisen niksejä, ja Aino on jo pitänyt Oliinassa yhden kepparikurssinkin.

– Kyselyjä ja toivomuksia on tullut niin palon, että joulukuussa on tarkoitus järjestää toinen kurssi, hän paljastaa.