Esikoinen syntyi kuudessa viikossa – Mikko Välttilä kuvaa kirjassaan ystävyyttä, joka kantaa kuolemankin läpi

0
Somerolainen Mikko Välttilä valottaa esikoiskirjassaan maataloustuottajien arkea nykypäivän maaseudulla. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Viime kesänä Mikko Välttilä kirjoitti. Hän kirjoitti kuuden viikon ajan putkeen, öisin ja päivisin, aina kun töiltään ehti.

Kun käsikirjoitus tuli valmiiksi, hän tulosti sen, otti valokuvan ja julkaisi kuvan yrityksensä Eggspressin Facebook-sivuilla. Saatteeksi somerolainen kirjoitti tehneensä kirjan, koska häneltä olivat someseuraajat sitä pyytäneet. Että tässä se nyt olisi ja tuntisikohan kukaan mahdollisesti kustantajaa.

– Vuorokauden päästä sain viestin, että voitko lähettää tekstisi luettavaksi, Välttilä kertoo.

Viestin lähettäjä oli kustannusyhtiö Docendo. Lopputulos, Välttilän esikoiskirja Mitä meistä jää julkaistiin syyskuun lopussa.

Välttilä tietää hyvin, että normaalisti esikoisia hiotaan kauankin, ja kustantajan löytäminen on pitkän ja hitaan matkan lopputulos – jos sitä edes löytyy.

– Vähän nolottaa kertoa, että kustantaja löytyi liiankin helposti. Löytymisestä tuli helpottunut olo: että jotain kirjallisia ansioita on oltava, kun ammattimainen kustantaja haluaa kirjan julkaista.

Mitä meistä jää ei suinkaan ole ensimmäinen teos, jonka kirjoittamisen Välttilä on aloittanut. Kymmenen viime vuoden aikana alkuja on ollut paljon. Osa on tyssännyt muutamaan sivuun, osa jäänyt kesken sadankin sivun jälkeen ”kun asia on loppunut”.

– Olen aina halunnut kertoa siitä, millaista on elämä tämän hetken suomalaisella maaseudulla. Joko maaseutu kuvataan hurlumhei-komediana tai vanhana maalaisromantiikkana. Kyllä tämän päivän maaseutu on yhden kirjan arvoinen.

Välttilän maaseutukuvauksen alku on dramaattinen: keski-ikäisen kertojahahmon Samin paras ystävä Ville tekee itsemurhan. Ratkaisu tulee täytenä yllätyksenä Samille ja toimii kimmokkeena Samin kasvukertomukselle ja isoille elämänmuutoksille.

Samin ja Villen ammattien kautta Välttilä kuvaa maaseudun murrosta ja kotimaisen sekä itäeurooppalaisen sianlihan tuotannon nykytilaa. Villen isoa sikalaa jää pyörittämään hänen leskensä, Sami puolestaan katsoo maailmaa ja lihantuotantoa suuren kotimaisen kaupan keskusliikkeen vastuullisuusjohtajan silmin.

– Kirjaani on kuvattu hätähuudoksi suomalaisen maaseudun puolesta, mutta minulle tärkeä teema on myös ystävyys. Toisen täydellinen kunnioittaminen riippumatta siitä, mitä hän tekee tai sanoo on aina ollut minulle tärkeää. Halusin kirjassa kuvata, että vaikka on aikaa kulunut ja ikää tullut, aina miehet näkivät tarpeelliseksi löytää hetken olla yhdessä ja parantaa maailmaa.

Kipinän kirjan kirjoittamiselle toivat Välttilän keskustelut maataloustuottajien kanssa. Monet kertoivat, miten työ on käynyt henkisesti raskaaksi.

Välttilä itse on kasvanut sikatilalla, ollut nuorena miehenä töissä sikatiloilla ja toiminut kuutisen vuotta sikatilan yrittäjänä itsekin. Sitä hän pitää jälkikäteen virheenä. Yrittäminen ei ollut taloudellisesti kannattavaa.

– Sikatilayrittäminen oli sitä, mitä halusin tehdä, mutta siitä ei tullut yhtään mitään. Ympärilläni näin vain niitä, jotka olivat samassa tilanteessa. Heilläkään siitä ei tullut yhtään mitään. Jälkikäteen ajatellen olisi pitänyt ymmärtää, ettei omaa lusikkaa kannata siihen soppaan laittaa.

Sikatilavuosien aikaan Välttilä sairastui itse masennukseen. Toipuminen kesti kauan. Kun hän on puhunut sairaudestaan avoimesti, muutkin maatalousalan yrittäjät ovat kertoneet hänelle kokemuksistaan.

– Meitä on paljon, jotka ovat todellakin väsyneet taakkansa. Tukiverkkoja on olemassa, mutta ymmärretäänkö apua hakea? Ei se uupunut tunnista olevansa uupunut. Ajatellaan, että pitää vain vähän päästä lomalle.

Kirjan tapahtumapaikka on nimeämätön maaseututaajama jossain Salon seudulla, mutta ei kuitenkaan Somero. Salossa käväistään ahkerasti milloin poliisiasemalla, milloin kirpputorilla, milloin vastassa puoli viiden junalla.

– En halunnut missään tapauksessa, että joku lähtisi tunnistamaan paikkoja tai miettimään, että tuo varmaan onkin tuo. Henkilöillä ei ole suoria esikuvia.

Välttilällä on seuraavan kirjan käsikirjoitusta valmiina raakaversiota sata sivua, jotka ovat juuri lähteneet kustantajalle kommentoitavaksi. Työn alla olevassa teoksessa ei enää olla varsinaissuomalaisella maaseudulla, vaan Pohjois-Italiassa, jossa Välttilä itse oli töissä parisenkymmentä vuotta sitten.

– Kirjan kantavia teemoja ovat maahanmuutto, maastamuutto ja ulkopuolisuuden tunne. Nuorena miehenä näin Italiassa paljon itäeurooppalaisia siirtotyöläisiä, jotka olivat todella huonossa asemassa. Tajusin, että olen itsekin laiton siirtotyöläinen. Ei silloin ollut lupia, silloin oltiin vain töissä.

Älähdystä odotellessa

Mikko Välttilä maalaa Mitä meistä jää -kirjassaan häikäilemättömän kuvan ruokakaupan keskusliikkeiden toiminnasta. Romaanissa päähenkilö, nimeämättömän keskusliikkeen vastuullisuusjohtaja matkustaa Puolaan tutustumaan paikalliseen sikalaan. Vastassa on konsultin valitsema mallitila, jonka toiminta on priimaa. Kirjan kuvaamalla maaseudun tavallisella tilalla olot ovat aivan toiset.

– Jos Suomessa tuotettaisiin ruokaa samalla tavalla kuin maissa, joista sitä Suomeen tuodaan, tuottajat olisivat vankilassa tai vähintään maksaisivat isoja sakkoja. Suomessa jopa julkinen hallinto tarjoaa ulkomaista ruokaa, jonka tuotantotavat ovat Suomessa lainvastaisia, Välttilä sanoo.

Hän on odottanut kirjalleen vastareaktioita, mutta mitään ei ole vielä kuulunut.

Välttilä itse syö myös tuontiruokaa mutta hän haluaa tietää, mistä ruoka tulee ja että se on tuotettu hyvin.

– Suomalaisen ruuan pitää pystyä kilpailemaan muun maailman ruuan kanssa – jos ei hinnalla, niin laadulla. Siitä on tehty tänä päivänä aivan älyttömän vaikeaa säätelyn avulla. Meille tuodaan ruokaa, jota on halvempi tuottaa, koska säännökset ovat löysempiä.

Mitä sitten pitäisi muuttaa?

– En tiedä, ei minulla ole vastausta. Yritän työrintamallani sparrata jatkuvasti tuottajia ja antaa heille kanavan markkinoida, brändätä ja myydä tuotettaan. En usko, että kukaan voi palettia kerralla ratkaista, vaan se lähtee pienistä oivalluksista ja innovaatioista.

Välttilän ja hänen puolisonsa Johanna Välttilän Eggspress-yritys välittää ja toimittaa noin 50–60 maaseutuyrittäjän tuotteita eri puolille Suomea. Yrityksen autot pysähtyvät 300 pysäkillä eri puolilla Suomea. Itäisin piste on Joensuu, pohjoisin Utsjoki.

Eggspressiin kuuluu Pieni ruokakauppa -yritys, joka toimittaa lähituottajien ruokaa suoraan koteihin Uudellamaalla sekä Turun ja Tampereen seuduilla. Koronakevään aikana toimitusten kysyntä ampaisi nousuun.

– Kesän aikana kysyntä hiipui, ja meille jäi vain muistot siitä, että olipas joskus kiire. Syksy on selvästi vilkkaampaa. Minulla on tunne, että nyt pöhisee.

Hetken miettimisen jälkeen Välttilä tietää, mitä hän muuttaisi suomalaisessa maaseutupolitiikassa. Hän haluaisi vähentää byrokratiaa ja yksittäisten virkamiesten päätösvaltaa. Välttilän mukaan niistä ei usein uskalleta valittaa, koska pelätään valituksesta koituvan hankaluuksia vastaisuudessa.

– Maataloustuottajilla olisi oltava kuluttajavalituslautakunnan tyyppinen instanssi, mikä ottaisi tutkittavakseen kyseenalaistetut virkamiespäätökset ilman, että se maksaisi mitään. Se antaisi suosituksia, joiden mukaan pitäisi elää.