Halla-aho tylytti hallitusta Salon torilla

18
Perussuomalaisten kaksipäiväinen Varsinais-Suomen kiertue alkoi lauantaina Salon torilta. Puheenjohtaja Jussi Halla-aho jutteli salolaisille kasvomaskin suojaamana.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho tapasi puolueensa kannattajia ja paikallisia aktiiveja Salon torilla lauantaina.

Salon vierailu avasi kaksipäiväisen ja kahdeksan kuntaa kattavan Varsinais-Suomen kiertueen, jonka tarkoituksena on kampanjoida tulevan kevään kuntavaaleja varten. Salon torilta Halla-aho, puoluesihteeri Simo Grönroos ja 1. varapuheenjohtaja Riikka Purra suuntasivat Someron K-Marketille, missä kauppiaana toimii Salon kaupunginvaltuustossa ja -hallituksessa istuva perussuomalaisten kansanedustaja Mikko Lundén .

Perussuomalaisia vuodesta 2017 luotsanneen Halla-ahon mukaan kuntavaaliehdokkaiden rekrytointi on edennyt heinäkuusta lähtien mukavasti.

– Keväällä hiukan huolestuimme valmistautumisen keskeydyttyä, mutta kesällä tilanne elpyi. Kansallinen tavoitteemme on kaksinkertaistaa niin ehdokkaat kuin valtuutetutkin viime vaaleihin verrattuna, hän kertoo.

– Olemme huomanneet, että yhä nuoremmat ihmiset ovat kiinnostuneet politiikasta uudella tavalla. Uskon, että maanläheisellä ajatusmaailmallamme on osuutta asiaan.

Salon 51:stä nykyisestä kaupunginvaltuutetusta kuusi edustaa perussuomalaisia. Someron valtuustossa heitä on kaksi, Marttilassa ja Paimiossa kummassakin yksi. Kosken valtuustossa perussuomalaista edustusta ei ole.

– Tavoitteemme on, että saamme piirin jokaiseen kuntaan ehdokkaita, Halla-aho toteaa.

Halla-aho uskoo, että tulevien kuntavaalien lopputuloksella voi olla rajujakin vaikutuksia.

Sanna Marinin (sd.) hallituksen jatko on pitkälti kiinni vaalituloksesta, hän sivaltaa.

Halla-ahon mukaan korona ei ole kansallisen politiikan näkökulmasta suurin ongelma. Hän nostaa ykkösasiaksi sen sijaan julkisen talouden epätasapainon.

– Suomessa on yksinkertaisesti liian vähän tuottavaa työtä. Punavihreä hallituksemme uskoo sosialistiseen tapaan, että hyvinvointi taataan veroja nostamalla. Samalla teollisuus- ja logistiikka-alan toimintamahdollisuudet heikkenevät, koska hallituksen mukaan siten voitetaan ilmastonmuutos.

Halla-aho pitää koronaa verukkeena, jonka avulla hallitus voi tehdä mitä hyvänsä.

– Velkahana on auki, ja tulevat sukupolvet maksavat.

– Valtio ja kunnat eivät suoriudu perustehtävistään, mutta kotouttamispelleilyyn ja EU:n koronaelvytykseen rahaa riittää, hän toteaa suorasukaisesti.

Viime vuoden eduskuntavaalien ääniharava ei halua toisaalta lähteä jälkiviisastelemaan.

– Keväällä iskenyt koronapandemia oli ennalta arvaamaton, ja olemme oppineet uutta yrityksen sekä erehdyksen kautta. Toivon kuitenkin, että hallitus kykenee pääsemään herkkähipiäisyydestään eroon ja myöntää virheensä. Itseään ei pidä onnitella, jos homma menee pieleen. Kesäkin hukattiin, koska lähdettiin lomalle.

Kuntalaki määrää, että Salon kokoisessa kaupungissa valtuutettuja on valittava vähintään 51. Kukin puolue saa asettaa kuntavaaleihin ehdokkaita puolitoistakertaisen määrän valittaviin valtuutettuihin verrattuna. Tämä tarkoittaa, että Salossa puolueet voivat nimetä enintään 77 kuntavaaliehdokasta.

– En usko, että Salossa yksikään puolue saa nimettyä täyttä listaa, perussuomalaisten kaupunginvaltuutettu Tapio Äyräväinen tuumii.

Edellisissä kuntavaaleissa Salon perussuomalaiset nimesivät 37 ehdokasta. Äyräväinen on varma, että tuo luku tullaan ensi vuonna ylittämään.

– Ehdolle on asettunut jo nyt kolmisenkymmentä henkilöä. On huomioitava, että monet mahdolliset ehdokkaat miettivät viime metreille asti osallistumistaan. Jos saamme 50 rikki, olen tyytyväinen.

Äyräväinen sanoo, että perussuomalaisiin on tällä hetkellä kovaa tunkua.

– Jäsensihteerimme pöydälle on tällä hetkellä kolmen kuukauden jono. Byrokraattinen prosessi on hidastunut, koska ehdokkaiden kelpoisuus on käytävä läpi ja toisaalta toimistossa on alimiehitys.

Perussuomalaiset on tiettävästi ainoa puolue, jonka puoluehallitus käy kuntavaaliehdokkaat lävitse ennen paikallisyhdistyksiä.

18 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Realisti
1 kuukausi sitten

Perussuomalaiset on kansan ainoa toivo. Kaikki muut puolueet on globalisteja Eu-mielistelijöitä. Onhan jatkossa pantava koko EU-jäsenyys kyseenalaiseksi härskeine ”elvytyspaketteineen” ja Suomen nettomaksajamaan luokitus on muutettava enemmän saamapuolelle. Yhdessä Eu-sidonnaisuuden kanssa maahanmuutto on suurimmat ulkoiset kuluerät.
Näihin kulueriin vain perussuomalaiset uskaltaa puuttua.

Tane
1 kuukausi sitten
Reply to  Realisti

Kaippa muistat persujen hallitustaipaleen? Ei ollut apua ihmiselle. Hallitusvastuu tasapäistää kyllä populistitkin. Ja samaa lössiä ollut siniset, mitä tuli työläisen osaksi? Aktiivimalli. Työministerin siunauksella.

Katri
1 kuukausi sitten
Reply to  Tane

Tane, sehän oli soinilaisten aikaa.

Nykyhallitus kurittaa juuri köyhää kansanosaa, nousevat lämmityskustannuksetkin pilviin. Somerolta joutuu omalla autolla liikkumaan, jos jonnekin mielii, busseja harvakseltaan liikkuu.

Bensanhintaa hilataan ylöspäin urakalla ilmastoöyhötyksessä. Tätäkin kylää huseeraa keskustaporukka, jolla ei liene pikkurahan pulaa.

Tane
1 kuukausi sitten
Reply to  Katri

Sitä vaan tarkoitin, että ei siellä hallituksessa vedetä sitä linjaa mitä vouhkataan oppositiossa.

MDI
1 kuukausi sitten
Reply to  Realisti

Elvytyspaketti oli vähän liikaa, tosin tilannekin taitaa olla ainutkertainen. Muuten saamme hyötyjä EU:lta enemmän kuin maksamme.

Niin ja se perussuomalaisten ikuinen maahanmuutto. Perussuomalaiset r.p. oli juuri silloin hallituksessa, kun maamme sai 30.000 uutta insinööriä ja lääkäriä, miten perussuomalaiset ”uskalsivat” puuttua?

Turha sotkea mitään sinistä tähän, heitä ei vielä silloin ollut, ja hallituksessa oli perussuomalaiset. Ei se vastuu nimenmuutoksella katoa.

Allan
1 kuukausi sitten
Reply to  MDI

Epäilen sitä ainutkertaisuutta. Tämmöistä on jo vaivihkaa esitetty: ”EKP:n Lagarde ehdottaa elpymisrahastosta pysyvää työkalua”.

Suomessa ei eduskunta ole vielä edes käsitellyt vakausmekanismia, kun jo ehdotetaan pysyvää mekanismia. ”Ei se vastuu nimenmuutoksella katoa.”

Samalla logiikalla voidaan väittää, että on Marinin vika, että Caruna ja muut siirtoyhtiöt ovat saaneet nostaa älyttömästi siirtomaksuja. Marinin vika on myös se, että Fortumin sähköverkot myytiin yksityisille. SDP oli näiden päätösten aikana hallituksessa 2013, eikä SDP torpannut näitä päätöksiä.

Pertti
1 kuukausi sitten
Reply to  Realisti

Olet oikeassa. Nykypolitiikassa on aina oma etu ensin, sen jälkeen puolueen etu. Kansallinen etu on sivuseikka. Jo monet kansanedustajaksi pyrkivät eivät ymmärrä politiikasta ja taloudesta mitään. Taloushan tänä päivänä ratkaisee. Poliitikot eivät tiedä, mitä ministeriöt ja virkamiehet tekevät. Poliitikot eivät edes ymmärrä mitään sähkönsiirrosta, vanhuspalveluista tai mistään muustakaan vinoutumasta, mikä on yhteiskunnassa. Suomen yhteiskunta on maailman kärjessä eriarvoisuudessa. EU:n isolla taloupaketilla on tarkoitus antaa rahaa yrityksille ja sitä kautta niiden omistajille, joilla on rahaa jo paljon, vähintäin 500 miljardia. Joillekin köyhille luvataan, että saavat pidennystä lainan maksuun. Miksi yrityksille, jotka maksavat osinkoa, pitää jakaa ilmaista rahaa, en ymmärrä. Nyt Euroopan… Lue lisää »

Allan
1 kuukausi sitten
Reply to  Pertti

”Miksi yrityksille, jotka maksavat osinkoa, pitää jakaa ilmaista rahaa, en ymmärrä.”

Minäkin ole samaa mieltä. Osingonjaon kannattajien yleisin puolustus on, että kyse oli edellisen vuoden tuloksesta jaettavasta osingosta. Eikö yrityksillä nykyään olekaan velvollisuutta varautua huonoihin aikoihin?

Silloin kun viime vuoden tuloksesta on jaettu osinkoja, on tasan tarkkaan tiedetty jo, että tämä vuosi on erittäin huono taloudellisesti. Tällöin osingonjako olisi pitänyt peruuttaa ja varautua huonoihin aikoihin.

Osingonjaolla on myös heikennetty mahdollisten tämänvuotisten velkojien asemaa.

Marko
1 kuukausi sitten
Reply to  Allan

Tähän asti on tuettu vain eurooppalaisia pankkeja. Esim. vuoden 2008 jälkeen porvarihallitus otti lainaa 13 miljardia, rahat menivät eurooppalaisille pankeille. Nyt, kun ensimmäisen kerran tuetaan aivan tavallisia ihmisiä ja pienempiä firmoja, niin alkaa hirveä syyllistäminen. Jos joku kampaamo saa pari tonnia koronatukea niin tuskin siitä mitään osinkoja jaetaan. Jos saatte puhelinlaitokselta satasen osinkoa, niin palautatteko?? Kenen puolesta täällä kritisoidaan, miettikää! Kannattaisi olla ihmisten eikä puolueiden tukena.

Allan
1 kuukausi sitten
Reply to  Marko

Esimerkiksi Flow festivaali jakoi omistajilleen osinkoa ja sai koronatukea.

Eikä kyseessä ollut ”parin tonnin” koronatuesta, eikä ”satasen” osingoista.

Myin ajat sitten puhelinosakkeeni pois.

Toisaalta, onko jokin puhelinyhtiö saanut koronatukea ja jakanut samalla osinkoja?

pertti
1 kuukausi sitten
Reply to  Marko

Pienyrittävät tarvitsevat tukea. 2000 e. omavastuu on liian korkea. Kysymys mitä tarkoitan on suuryritykset jotka jakavat osinkoa. Jaettiin myös Suomessa paljon rahaa yrityksille tuotteiden kehittämiseen ilman mitäänvastuita, ilman koronan aiheuttamaa ongelmaa. esim. huutokauppakeisari palutti 100 000 e. joka oli luvattu. En kyllä loppupelissä tiedä palauttiko, lupasi.

Marko
1 kuukausi sitten
Reply to  pertti

Suuryritykset ovat saaneet Suomessa yritystukia kymmeniä vuosia ja jakaneet vuosi vuodelta enemmän osinkoja, mutta nyt siitä tuli moraalinen ongelma. Taitaa olla kyse siitä, kuka sitä rahaa jakaa.

Kyllä se puoluetuki kelpaa perussuomalaisillekin, vai kuinka? Se, jos mikä on rahan ilmaista jakamista ja ilman vastiketta.

Pertti
1 kuukausi sitten
Reply to  Marko

Keskisuuret ja suuret yritykset ovat saaneet Suomessa tukea usein ja helposti. Ei tarvinnut muuta kuin tehdä joku projekti, joka tähtää laatuun tai johonkin vastaavaan. Yhtiön oma osuus rahoituksesta tehdään merkkaamalla tunteja kyseiseen projektiin, ja Tekesiltä on tullut rahat. Mitään vastuuta ja onistumista ei tarvita, raha tulee kuin apteekin hyllyltä.

Nyt tämän lisäksi ovat nämä uudet tuet, ja kaiken lisäksi maksamme myös Etelä-Euroopan yrityksille tukea.

Perustelut poliitikolta oli, että he voivat ostaa meiltä tuotteita. Mitään velvoitetta ei ole, he voivat pistää rahat omaan taskuun tai ostaa esimerkiksi Kiinasta.

Allan
1 kuukausi sitten
Reply to  Pertti

Suuret ja keskisuuret yritykset ovat vuosikymmeniä kiristäneet yhteiskuntaa sillä, että väkeä heitetään pihalle ja työt viedään kiinaan, jos eivät saa tukia. Silti hommat on laitettu Kiinaan, vaikka tukia on saatu.

Minusta on aina ollut ongelmallista, että osinkoja jakavat yritykset saavat minkäänlaisia tukia. Nytkin Kaipola saa rakenneuudistustukea 4,5 miljoonaa aluksi, vaikka konserni jakoi osinkoja.

Tämä on sitä kokoomuslaista ja keskustalaista markkinataloutta. Oikea osingonsaajan unelmatalous, riskit minimoidaan yhteiskunnan piikkiin. Yhteiskunta kantaa viimeisen vastuun.

Markokaan ei ole rehellinen poliittisessa kiimassaan. Minulla on sellainen muistikuva, että puoluetukea on yritetty ainakin pienentää. Muistankohan väärin? Marko, mikähän puolue ajoi asiaa?

Marko
1 kuukausi sitten
Reply to  Allan

Oho, taisi osua, kun noin hermostuttaa. Pitää pystyä keskustelemaan ilman henkilökohtaisuuksia. Tuskin minä tai sinä pystymme vaikuttamaan hallituksen rahanjakoon.

Vaan eipä ole yksikään puolue kieltäytynyt tästä rahasta, perussuomalaisethan voi nyt aloittaa uuden järjestyksen ja palauttaa puoluetuen, vai mitä?

Uusi moraalin aikakausi koittaa, kun Halla-aho on pääministeri. Taitaa vaan olla niin, että vallankumous syö lapsensa, tässäkin tapauksessa.

pertti
1 kuukausi sitten
Reply to  Marko

Hupsista, nyt taisi osua. Tämä nykyinen politiikka sekä Suomessa in Euroopassa on erittäin oikeistolaista politiikkaa. Joka toisin väittää ei tunne politiikkaa eikä joukkuehenkeä jossa pitäsi kaikkien puhaltaa samaan hiileen.

Allan
1 kuukausi sitten
Reply to  Marko

Ei osunut mitenkään eikä mihinkään. Tiesit kuitenkin, että jokin puolue on ajanut puoluetukien alentamista. Lisäksi jokin puolue vastusti puoluetuen viimekertaista korotusta. Et siis ollut täysin rehellinen. Minulla on tapana arvostella kaikkia puolueita ja poliitikkoja, mutta pidän tarkkaan huolta siitä, että olen rehellinen. Kaikki puolueet vastaanottavat puoluetukea. Vain yksi puolue vastusti vuoden 2016 puoluetuen korotusta. En kuitenkaan ota siihen kantaa miten jokin puolue käyttää tukensa ja miten ei käytä. Kunhan tuet käytetään laillisesti. Henkilökohtaisesti en kannata puoluetukia ja mielestäni niitä tukia voidaan ainakin leikata pienemmiksi. Et kuitenkaan vastannut suoraan siihen kysymykseen, että mikä puolue ajoi puoluetuen alentamista. Et myöskään kertonut, että… Lue lisää »

Allan
1 kuukausi sitten
Reply to  Marko

Ei osunut mitenkään.

Henkilökohtaisesti en kannata puoluetukia ja minun puolestani niitä saisi leikata vaikka heti.

Puoluetuet kuitenkin ovat kaukana osinkoja jakavien suuryritysten koronatuista.

Kannatan pienille yrityksille suunnattuja koronatukia.

En kuitenkaan kannata osinkoja jakavien yritysten minkäänlaisia tukia.

Markkinatalouden erinomaisuutta kehutaan, mutta Suomessa on käytäntö, että yhteiskunnalta vaaditaan tukia ja työpaikoilla kiristetään, jotta tukia saadaan, vaikka jaetaan osinkoja.

Mikään ei näytä riittävän, kun osinkoja ei tule aina vaan enemmän.

Mitä markkinataloutta sellainen on?