Huikeita hyppyjä, moottorin pörinää ja vauhdin hurmaa – Salossa nähtiin Suomen ensimmäinen Drive-In stunt show

0
Sebastian Westbergin näyttävät hypyt tarjosivat jännitystä katsojille.

Suomen ensimmäinen Drive-In stunt show järjestettiin eilen Salossa Hansan tontilla. Stunt-kuskeina nähtiin salolaiset ammattikuskit Sebastian Westberg ja Niko Säkkinen sekä uraansa freestyle-motocrossin puolella aloitteleva sieviläinen Joel Göös.

Alue täyttyi katsojista, jotka seurasivat pääosin tapahtumaa autosta. Jalankulkijoille oli rajattu oma alueensa.

– Ideana oli kokeilla jotakin uutta, koronatilanteeseen sopivaa. Siitä syntyi ajatus Drive-In -tapahtumasta, jossa turvavälien pitäminen onnistuu hyvin. Poimin idean Ranskasta, jossa on aiemmin tehty vastaavanlainen tapahtuma, mutta ei yhtä kattavalla kokoonpanolla, Westberg kertoo.

Westberg ja Göös näyttivät taitojaan freestyle-motocrossin ja Säkkinen stunt-ajon puolella.

Tapahtuman järjestäjänä toimi Westbergin oma yritys Sebfmx Events Oy. Salon kaupunki osallistui yhteistyöhön tarjoamalla tapahtumapaikan, jonka lisäksi taustalla oli sponsoreita. Talkooväki rakentui kuskien perheenjäsenistä ja kavereista. Kaupungin tervehdyksen tapahtumalle toi kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Juhani Nummentalo.

– Tapahtumasta haluttiin tehdä pääsymaksuton, sillä korona-aikana tapahtumien järjestäminen on taloudellisesti iso riski. Samalla halusimme tuoda toimintaamme tutuksi juuri kotikaupungissamme Salossa. Suomen ensimmäinen Drive-In stunt show tuo samalla näkyvyyttä Salolle, kiteyttää Westberg.

Drive-In stunt show on osoitus siitä, että tapahtumia voidaan korona-aikanakin järjestää, kunhan ne tehdään turvallisesti.

– Tapahtumasta haluttiin osittain myös käyntikorttitapahtuma, jossa lajia ja näytöksiä tehdään tutuksi. Olemme tehneet esityksiä myös yksityistapahtumissa, kuten häissä ja syntymäpäiväjuhlilla. Ohjelmanumeromme toimii hyvin myös vaikka yritystapahtumissa, toteaa Westberg.

Westbergillä ja Säkkisellä on takanaan monta yhteistä tapahtumaa, mutta Göösin kanssa he esiintyivät yhdessä vasta toistamiseen. Tarkoitus olisi tehdä keikkoja yhdessä jatkossakin.

– Meillä on hyvä fiilis tapahtumasta. Ikinä ei tiedä kuinka moni saapuu paikalle, mutta parkkipaikka oli kutakuinkin täynnä. Olemme myös iloisia siitä, että autolla tulleet pysyivät autossa ja saimme tapahtuman turvallisesti toteutettua, sanovat Westberg, Säkkinen ja Göös.

Heidän mukaansa parasta esiintymisessä on yleisöstä välittyvä tunnelma.

 

Niko Säkkisen mielestä parasta esiintymisessä on yleisöstä kumpuava tunnelma.
Katariina Mutlu (oik.), sylissään Selma ja takana Vilma ja Tilda Mutlu seurasivat esityksiä autossa istuen. He saivat autopaikan eturivistä.

 

Salolainen Katariina Mutlu saapui hyvissä ajoin autolla tapahtumaan tyttäriensä Vilman, Tildan ja Selman kanssa. Lasten isä Murat Mutlu toimi tapahtumassa Niko Säkkisen kuvaajana.

– Mielenkiintoinen tapahtuma. Mukava kun järjestetään jotain erilaista. Ylipäänsä kivaa, että jotain tapahtuu, totesi Katariina Mutlu.

Lapset saivat luvan kanssa painaa taputusten merkiksi auton rattia ja siitä kuuluvaa merkkiääntä.

– Hienoja ja hurjia hyppyjä, tiivistivät Mutlut.

 

Wiljo Oksanen seurasi tapahtumaa auton katolta. Sulo-koiraa rapsuttava Joni Oksanen on iloinen, että tapahtumia voidaan järjestää erityisjärjestelyin.

Salolaiset Joni ja Wiljo Oksanen saapuivat myös autolla stunt show’hun. Heitä houkutti uudentyyppinen tapahtuma ja tae turvavälien toteutumisesta.

– Komean näköistä, totesi Joni Oksanen.

– Tulimme paikalle hyvissä ajoin, mutta saimme paikan viidenneltä autoriviltä. Autossa istuessa tapahtumaa ei näe yhtä hyvin. Sen vuoksi Wiljo, 4, saakin istua auton katolla ja itse seuraan tapahtumaa auton vieressä seisten, hän jatkoi.

Oksaset kiertävät usein kaikenlaisia tapahtumia, joita Salossa järjestetään.

– Tällaisesta tapahtumasta saattaa kyllä syntyä kunnon kipinä. Wiljolla on mönkijä. Välillä hän on puhunut myös crossipyörästä, mutta ikää on toistaiseksi vielä liian vähän, toteaa Joni Oksanen.

– Isona aion hypätä talon korkuisesta rampista, suunnittelee Wiljo.

Kuuselan perhe oli tyytyväinen tapahtumaan. Krista Kuusela haki muistoksi lastensa Jaden, Jeminan ja Jaren kanssa nimikirjoitukset kuskeilta.

Krista, Matti, Jade, Jemina ja Jare Kuusela saapuivat Hansan tontille kävellen. Kun stunt show oli ohi, hakivat he kuskeilta nimikirjoitukset muistoksi.

– Olemme ennenkin kiertäneet vastaavanlaisissa tapahtumissa. Lajia on kiinnostavaa katsoa, mutta harrastusmielessä se on liian vaarallista. Tämän päivän esitys oli huikea! Nimikirjoitukset laitetaan hyvään talteen, tietää Krista Kuusela.

 

Jätä kommentti