”Intiasta on tulossa hindujen Iran”, varoittaa Suomessa maanpaossa asuva skeptikko – koronavirus ei ole horjuttanut taikauskon ja uskonnon valtaa

0

Koronaviruspandemia on näkynyt ympäri maailman kukkaan puhjenneina huhupuheina, salaliittoteorioina ja pseudotieteenä. Tätä väärän tiedon tulvaa on kutsuttu pandemian vanavedessä kulkevaksi ”infodemiaksi”.
Erityisen viljavaa kasvualustaa koronavirukseen liittyvälle hölynpölylle on Intiassa, jossa taikauskot kuten noituuden pelko ovat yhä tätä päivää.
Koko elämänsä intialaisten taikauskoisuutta vastaan kamppailleen skeptikon ja rationalistin Sanal Edamarukun mukaan pandemia on houkutellut jokaisen gurun ja henkiparantajan tarjoamaan omaa ratkaisuaan virukseen, ja näitä vaihtoehtohoitoja tarjoaa myös valtio.
– Intia on kaikkien taikauskojen tyyssija, ja maassa on poliittisia johtajia, jotka ajavat vaihtoehtoisia hoitoja, kuten inkivääriä ja maustekurkumaa sekoitettuna juomana, joka päivittäin juotuna suojelisi koronavirukselta. Tästä on puhunut myös parlamenttiedustaja, Edamaruku kertoo STT:lle.

Ministeriö ajaa vaihtoehtohoitoja

Intiassa perinteiset uskomuslääkinnät ja vaihtoehtohoidot nauttivat huomattavaa poliittista tukea, ja vailla tieteellistä pohjaa olevien hoitomuotojen kannattajilla on ollut tarjota monen monituista rohtoa koronavirusta vastaan.
Vaihtoehtohoitoja ajamaan on Intiassa perustettu AYUSH-ministeriö, jonka tehtävänä on edistää ayurveda-uskomuslääkintää, joogaa, luontaislääkintää, unani- ja siddha-perinnelääkkeitä sekä homeopatiaa.
Vaikka vaihtoehtohoidoissa korostetaan Intiasta tai muualta Aasiasta lähtöisin olevia perinteitä, suurta suosiota maassa nauttii myös länsimaista lähtöisin oleva, pseudotieteeseen perustuva homeopatia. Sen kantavana ajatuksena on antaa potilaille äärimmäisen pieninä pitoisuuksina lääkeaineita, jotka suurina määrinä aiheuttavat hoidettavan taudin oireita. Homeopatiassa näitä lääkeaineita laimennetaan niin monta kertaa, ettei alkuperäisestä lääkkeestä jää usein molekyyliäkään liuokseen. Näistä liuoksista ei ole havaittu plasebovaikutuksesta eroavia vaikutuksia potilaaseen.
Pseudolääkitsijät leikkivät elämän ja kuoleman kysymyksillä, sillä Intiassa koronatartuntoja on jo todettu yli 6,9 miljoonaa, eli toiseksi eniten maailmassa Yhdysvaltain jälkeen. Kuolemien määrässä Intia on kolmantena Brasilian jälkeen yli 100 000 uhrillaan.
Potentiaalia paljon pahempaankin on, sillä Intian valtavaan väkilukuun suhteutettuna sen tartuntojen ja kuolemien määrät ovat vielä verrattain matalia. Sataatuhatta asukasta kohden Intiassa on Worldometers-tilastosivun mukaan todettu reilut 500 tartuntaa ja noin kahdeksan kuolemaa. Yhdysvalloissa vastaavat luvut ovat lähes 2 400 tartuntaa ja noin 66 kuolemaa.

Suomeen paennut rationalisti

Koronavirus ei näytä heikentäneen uskonnon, taikauskon ja politiikan yhä tiukemmaksi käynyttä vyyhtiä Intiassa. Suomessa omaehtoisessa maanpaossa lähes vuosikymmenen elänyt Sanal Edamaruku on joutunut seuraamaan toiselta puolen maailmaa kotimaansa kehitystä yhä tiukempaan hindunationalistiseen suuntaan. Samalla sekularismin, skeptisismin ja ateismin asema on käynyt yhä ahtaammaksi.
– Intiassa ei ole sekulaaria vaihtoehtoa (politiikassa). Iso keskustapuolue heikkenee koko ajan, eikä vasemmisto ole hyväksyttävä vaihtoehto Intian valtavirrassa. Kukaan ei puhunut sekularismista viime vaaleissa. Kun ei ole sekulaaria vaihtoehtoa, kaikki kilpailevat siitä, kuka on hindumpi kuin toinen, Edamaruku sanoo.
Kiihkoilijoita löytyy Intiasta muidenkin uskontojen parista kuin hindulaisuudesta. Edamaruku itse lähti pakoon kotimaastaan suututettuaan katoliset ryhmät vuonna 2012. Hän osoitti silloin, että mumbailaisesta krusifiksistä valunut vesi olikin viemärivettä eikä suinkaan merkki ihmeestä.
Tilapäiseksi tarkoitetusta Euroopan-matkasta tuli pysyvä sen jälkeen, kun useita Edamarukun tovereita skeptikko- ja rationalistipiireissä oli ammuttu Intiassa.
– Intiasta on tulossa yhä vaarallisempi paikka, hän sanoo.

Väkivallan ilmapiiri hallitsee

Paluu Intiaan ei näytä lähitulevaisuudessa Edamarukulle realistiselta. Uskonnon ja politiikan erottamista kannattavien asema on yhä vaikeampi hindunationalistien johtamassa maassa.
– Koko maailma on huomannut, että Intia on siirtymässä yhä kaueammaksi oikealle ja yhä lähemmäksi sitä, että Intiasta tulee hindulainen Iran.
Edamaruku uskaltaisi palata Intiaan vasta sitten, kun hänen henkensä olisi turvassa ja hänellä olisi oikeus puhua vapaasti. Toisinajattelijan on kuitenkin helppo päästä Intiassa hengestään.
– Olen kirjoittanut artikkeleja sen puolesta, että pääministeri tuomitsisi tappamisen, mutta niin ei ole tapahtunut, Edamaruku sanoo.
Hän ei usko, että valtapuolue BJP suoraan osallistuisi väkivaltaan tai poliittisiin surmiin, mutta valtapuolueen reunamilla toimii paljon radikaaleja ryhmiä, jotka ovat keränneet rohkeutta yhä rajumpiin tekoihin valtavirtapolitiikan muututtua yhä ankarammaksi.
– Virallisesti pääministeri Narendra Modin hallitus on sekulaari, koska se on vannonut valan sekulaarille perustuslaille. Todellisuus on kuitenkin se, että laidoilla on paljon ääriryhmittymiä, kuten lehmäradikaalit, Edamaruku sanoo.

Lehmäradikaalit herättävät kauhua

Omankädenoikeutta jakavat hinduradikaalit ovat hyökänneet naudanlihan kaupasta, syömisestä tai lehmien teurastuksesta epäiltyjen ihmisten kimppuun. Pahoinpitelyjen ja surmien kohteeksi ovat usein valikoituneet muslimit.
Lehmä on monille hinduille ja muille intialaisille uskovaisille pyhä eläin, mikä on synnyttänyt jännitteitä naudanlihaa syövien uskontokuntien ja hinduradikaalien välille. Lehmien teurastus on laitonta suurimmassa osassa Intiaa joitakin osavaltioita lukuun ottamatta.
Edamarukun mukaan valtapuolue BJP on luonut hyvin laajan liittouman, jonka sisällä mahtuvat maltillisten hindujen ohella myös äärilaidan hindufundamentalistit, joiden haaveissa siintää kuva teokraattisesti johdetusta Intiasta.
Puolueen äärilaidassa ovat yleistyneet hyökkäykset jopa kansakunnan isänä ja lehmääkin pyhempänä pidettyä Mahatma Gandhia (1869-1948) vastaan. Intian itsenäisyysliikkeen johtaja ja sekulaarin valtiojärjestyksen puolestapuhuja Gandhi kuoli hinduradikaali Nathuram Godsen ampumana. Vuonna 2019 kohua herätti BJP:n parlamenttiedustaja Pragya Singh Thakur, joka kutsui Gandhin murhaajaa ”patriootiksi”.

https://www.worldometers.info/coronavirus/?utm_campaign=homeAdvegas1?%22%20%5Cl%20%22countries
https://www.independent.co.uk/news/world/asia/modi-gandhi-assassin-patriot-pragya-singh-thakur-bjp-bhopal-india-a9221466.html

Lassi Lapintie

STT

Kuvat: