Jälleen hillokultaa!

0
Diana Kinos keittää kullanarvoista paholaisenhilloa. Vasemmalla on voittoisa tuote vuodelta 2016, oikealla tämänvuotinen kultamitalisti.

Diana Kinoksella on paholaisenhillon keittotaito hyppysissään. Björknäs Trädgårdin hillo on voittanut toistamiseen kultaa Artesaaniruoan SM-kilpailussa kylmien mauste- ja ruokakastikkeiden sarjassa. Edellinen voitto tuli vuonna 2016.

– Resepti on sama kuin edellisellä kerralla, mutta chiliä on enemmän. Tämä on paholaisenhillo hot, mutta ei niin valtavan tulinen. Jos on liian tulista, muut maut häviävät, Kinos sanoo.

Ajatus hillosta syntyi, kun puutarhan 2-laadun tomaateista ja paprikoista suurin osa päätyi kompostiin.

– Näin ei voi jatkua, Kinos kertoo ajatelleensa.

Resepti syntyi valmista reseptiä omana maun mukaan muokkaamalla.

Raisiossa lokakuussa järjestetyn SM-kilpailun raati piti maistamastaan. Arvioijien mielestä hillo on täydellistä, hienon väristä ja se on valmis tuote.

Kinos ei lähettänyt hilloa kilpailuun palkintomielessä.

– Lähetin siksi, että saan arvostelut ihmisiltä, jotka työskentelevät ruuan kanssa. Kunnioitan arvostelua.

Hillon raaka-aineet Diana ja Jonas Kinos kasvattavat itse Dragsfjärdissä sijaitsevalla puutarhalla. Tomaattien, paprikoiden ja chilien lisäksi hillossa on valkosipulia, joka on ostotuote. Mausteina ovat sokeri, suola ja mustapippuri. Pektiini sitoo hillon sopivan tanakaksi.

Suositun hillon maine on levinnyt vuosi vuodelta. Tänä kesänä Kinos on keittänyt jo 3 000 purkillista, joista suurin osa purkeista myydään puutarhalta suoramyyntinä.

– Asiakkaat sanovat, että hillo on niiiin hyvää. Jotkut syövät sitä lusikalla suoraan jääkaapista, hän kertaa kuulemaansa.

Kovan kysynnän vuoksi tilalle hankittiin elokuussa kattilan korvaava, 50 litran suurkeittiöpata. Siinä pystyy keittämään kerralla hilloa sataan purkilliseen.

– Hillo on minun makuistani. Syömme sitä koko perhe tacojen kanssa, salsaa ei osteta. Turussa opiskeleva tyttö ei pärjää ilman hilloa, sitä pitää olla koko ajan jääkaapissa, hän naurahtaa.

Kermaviiliin sekoitettuna paholaisenhillo sopii dipiksi liha- ja kalaruokien kanssa.

Kun tuoreet kasvikset muutaman viikon päästä loppuvat, hillon keittäminen päättyy.

– Kun se on loppu, se on loppu ja tulee tauko. Olen kokeillut valmistaa hilloa pakastetuista kasviksista, mutta siitä tulee liian vetistä, hän sanoo.

Mitaleja ropisi Kemiönsaareen

Artesaaniruoan valmistuksessa käytetään paikallisia raaka-aineita. Tuotteissa ei ole säilöntäaineita, väriaineita tai synteettisiä aromeja.

Vuosittain järjestettävässä SM-kilpailussa on 11 luokkaa juomista, juomista, marjoista ja kastikkeista liha- ja kalatuotteisiin. Kilpailulla tuotteet saavat lisää näkyvyyttä.

Seudulle ropisi useita palkintoja edellisten vuosien tapaan. Marjahillojen keitossa menestynyt Sabina Ekholm Kemiöstä nappasi sekä kultaa että pronssia.

Vihannes- ja sienituotteet

Hopea: Kurkkusalaatti, Kullas Gård/Anders Abrahamsson, Kemiönsaari.

Marja- ja hedelmätuotteet, hillot

Kulta: Mustikkakesä, Närboden/Sabina Ekholm, Kemiö.
Hopea: Jouluhillo, Rantolan Puoti/Anne Vuorio, Karuna.
Pronssi: Myöhäiskesän hillo, Närboden/Sabina Ekholm, Kemiö.

Leipomotuotteet, tummat perinneleivät

Pronssi: 100 prosenttinen kotimainen tyrni-saaristolaislimppu, Laxtomten/Sari Vikman, Kemiö.