Jäteasemilla ja kierrätyspisteillä käy taas vilske, samalla näkyy roskaamista

0
Pakkausmateriaalia on tuotu syksyllä yhä enemmän Rinki-ekopisteisiin. Myös ekopisteisiin kuulumatonta tavaraa kertyy vilkkaimmille paikoille, kuten esimerkiksi Halikon Prisman vieressä olevaan keräyspisteeseen. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Asiointi jäteasemilla sekä kierrätyspisteillä vilkastui uudelleen syksyllä. Esimerkiksi Lounais-Suomen jätehuollon (LSJH) Korvenmäen jäteaseman kävijämäärä on kasvanut noin 30 prosenttia eli samaa tahtia kuin LSJH:n muillakin asemilla.

Salossa ruuhkia tasannee kuitenkin se, että aukioloja on pidennetty.

– Jäteasema on arkisin auki iltaseitsemään. Lisäksi se on auki lauantaisin, palvelusuunnittelija Marko Kokkonen muistuttaa.

Korona-aikana on siirrytty vain korttimaksuun, mikä on muutenkin ollut suositumpaa kuin käteinen.

Kävijämäärien kasvu näkyy myös kierrätyspisteillä lisääntyneenä materiaalina. Esimerkiksi Suomen Pakkauskierrätys Rinki Oy:n ekopisteillä kaikki neljä pakkausmateriaalia eli muovi, kartonki, lasi ja metalli ovat kääntyneet kasvuun.

– Keväällä materiaalia alkoi kerääntyä selkeästi enemmän, kesälläkin määrät olivat edelliskesää suurempia, mutta kasvu tasaantui.

– Syksyllä määrät ovat taas alkaneet kasvaa, kertoo aluepäällikkö Harri Patana Rinki Oy:stä.

Taustalla on koronavirusepidemia, jonka vuoksi etätyöt ovat kasvaneet. Koteihin on ostettu enemmän elintarvikkeita, minkä myötä pakkausmateriaalia on kertynyt lisää. Patana lisää myös verkkokaupan kasvun, mikä näkyy lisääntyneenä pakkausmateriaalina ekopisteillä.

Toki kasvavaa määrää voi selittää sekin, että ihmiset osaavat tuoda pakkausmateriaaleja aiempaa paremmin ekopisteille.

Tarkkoja tilastoja syksystä ei Patanan mukaan vielä ole, mutta suunta näkyy selvästi.

Keräyspisteille tuodaan myös sinne kuulumatonta jätettä. Tätä on tapahtunut jo ennen koronaa. Patana sanoo, että valtaosa ihmisistä tuo ekopisteisiin vain sinne kuuluvaa materiaalia, mutta lieveilmiöitäkin on.

– Kyllä sinne tuodaan valitettavasti myös muun muassa sähkö- ja elektroniikkajätettä, sekajätettä, huonekalujakin, hän luettelee.

Roskaamisen vuoksi kierrätyksestä vastaava joutuu siivoamaan paikkoja, mikä on lisäkulu. Vilkkaimmilla keräyspaikoilla siivotaan viisi kertaa viikossa. Vilkkaimpia ovat yleensä kauppojen yhteydessä olevat, esimerkiksi Halikon Prisman ekopiste, jossa käydään siivoamassa useampi kerta viikossa.

Patana sanoo, että kauppojen yhteydessä olevat siivotaan joka tapauksessa vähintään kerran viikossa.