Kun Elise Lehikoisen pitkä työura maankäytön suunnittelun ja kaavoituksen parissa päättyi viime vuonna eläkkeelle, hän aloitti saman tien kuvataiteen opinnot.

– Olen nyt kokopäivätoiminen taiteiden opiskelija, iloitsee osa-aikasomerolainen, jolla on alkanut toinen vuosi Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemiassa eli vanhassa Turun piirustuskoulussa.

Nelivuotinen opiskelu valmistaa diplomi-insinööristä kuvataiteilijan.

– Olen kymmenen viime vuoden ajan harrastanut aktiivisesti maalausta ja opiskellutkin sitä. Turun sunnuntaimaalareilla on ollut hyvää kurssitarjontaa, ja Lapin yliopiston avoimella puolella olen suorittanut sekä kuvataiteen perusopinnot että aineopinnot.

Elise Lehikoinen: Hämärään Somerolle, 2020.

Lehikoinen toteaa, että kokopäiväinen opiskelu antaa laajemmat mahdollisuudet uuden oppimiseen ja tukea kaikenlaiseen tekemiseen.

– Kuten videoiden kuvaamiseen, joka on minulle aivan uutta! Minulla on Youtube-tili Nainen vanhana ja Instagram -tili, joita kumpaakaan en olisi varmasti ilman opiskelua saanut aikaiseksi, hän arvioi.

Someron kirjaston Parvigalleriassa on lokakuun ajan esillä Elise Lehikoisen näyttely Ikävä ja väri.

– Nimi kertoo katsantokannastani taiteen tekemiseen. Minulla on ollut ikävä työskentelyyn intuitiolla ja totuudellisuudella. Maalatessa saan toteuttaa syvimpiä tuntojani, hän kertoo.

– Olen aina ollut kiltti tyttö enkä ole rikkonut rajoja. Toivottavasti kykenen siihen taiteessani.

Elise Lehikoinen: Syyskuussa, 2020.

Ikävä ja väri -näyttely esittelee Lehikoisen monipuolista tekemistä esittävästä taiteesta abstraktiin. Näyttelyn ytimen muodostavat akvarellimaalaukset, mutta mukana on myös esimerkiksi sekatekniikkaa ja esinekoosteita, joissa on hyödynnetty kirpputorihankintoja.

Lehikoinen on maalannut akvarelliväreillä kuulaita maisemia Somerolta. Näiden näkymien vastapainona on mustanpuhuvia minimalistisia teoksia, joihin on saatu hopeista pintaa lyijykynällä. Seikkailujen maisema on syntynyt akryylimusteella puulle. Elävää mallia Lehikoinen on ikuistanut hiilellä, lyijykynällä ja akryylillä.

– Olen piirtänyt paljon elävää mallia. Tavoitteena on saavuttaa taito ilmentää kohteesta jotain olennaista.

Näyttelyn videoteos Se on minä, joka hajoaa kuvaa installaatiota, jossa Lehikoinen on heijastanut omat kasvonsa kaalin päälle. Hän kuvaa videoitaan järjestelmäkameralla ja kännykällä.

Elise Lehikoinen: Omakuva, 2019.

Naantalissa kirjoilla oleva Lehikoinen viettää paljon aikaansa Somerolla, josta hän omistaa yhä talon yhdessä ex-miehensä kanssa. Monet maisemamaalaukset ovat syntyneet Lehikoisen katsellessa Someron-kodistaan joen yli vastarannalle.

– Tekeminen on prosessi, joka lähtee ideasta, hän sanoo.

Suurikokoinen akvarelli Värien evoluutio alkoi muodostua Lehikoisen maalatessa esittäviä kuvia yli talven säilyneistä puiden lehdistä. Niiden muodot olivat ajan kuluessa muuttuneet melko abstrakteiksi, ja ne alkoivat kasvaa kokoa siirtyessään maaliksi paperille.

Värit ovat Lehikoiselle erityisen tärkeitä.

– Ne tuovat ilon! Olen työskennellyt enimmäkseen juoksevilla väreillä. Niissä viehättää se, että ne eivät tottele minua, vaan tekevät usein jotain, mitä en osannut ajatella enkä odottaa, hän kertoo.

Lehikoinen tekee paljon myös värikokeiluja, ja on innostunut tuottamaan värejä muun muassa marjoista ja kasveista kuten nokkosista ja lupiineista. Somerolla esillä olevat työt Tallessa ja Omakuva hän on maalannut marjamehuilla, kahvilla ja teellä.

– Niissä on haasteena haalistuminen, joka täytyy ottaa työssä huomioon. Ehkä haalistuminen johonkin Omakuvaan sopiikin, mutta jos myy teoksen, niin ostaja ei ehkä tykkää värien häviämisestä, Lehikoinen nauraa.

Elise Lehikoinen: Tallessa, 2020.

Elise Lehikoisen synnyinkunta on Lohjaan nykyään kuuluva Nummi, jonka lukiosta hän kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1973.

– Opiskelin ensin humanististen tieteiden kandidaatiksi suorittaja kun olen. Ammattia tarkemmin mietittyäni hain teknillisen korkeakoulun maanmittausosastolle, koska olin kiinnostunut yhdyskuntasuunnittelusta.

Innostava työ kuljetti Lehikoista kuntiin niin Itä-Suomeen kuin Pohjanmaallekin. 2000-luvun alussa hän muutti perheineen Salon seudulle. Lehikoinen työskenteli ensin Somerolla maankäyttöinsinöörinä ja sitten Salossa kaavoitusinsinöörinä ennen kuin siirtyi Naantalin maankäyttöpäälliköksi vuonna 2009.

Naantalin virka vaihtui eläkkeeseen viime vuonna. Lehikoinen on unohtanut ilmoittaneensa toisen yksityisnäyttelynsä aikoihin jo kuusi vuotta sitten (SSS 4.6.2014), että ryhtyy kokopäivätoimiseksi taiteilijaksi jäädessään eläkkeelle.

– Tämä olikin pitkän tähtäimen suunnitelma, hän riemuitsee.

Elise Lehikoisen Ikävä ja väri -näyttely Someron kirjaston Parvigalleriassa 29.10. asti. Avoinna ma–pe klo 11–19 ja la klo 10–14.

Elise Lehikoinen maalasi viime vuonna Värien evoluution akvarellella paperille. – Prosessi alkoi siitä, kun maalasin talven yli säilyneitä puiden lehtiä. Kuva: SSS/Minna Filppu

Jätä kommentti