Operaatio Merikotka Nötön vesillä – salolaisveneilijät pelastivat merikotkan lokeilta ja kylmältä merivedeltä.

1
Pelastaja ja pelastettu. Harva on pitänyt Suomen suurinta petolintua merikotkaa sylissään. Nyt 50 vuotta lintuja harrastanut Ilkka Laiho on. Kuvat: Ilkka Juva

Salolaiskavereiden Ilkka Laihon ja Ilkka Juvan perinteinen syysretki Saaristomerellä sai yllättävän käänteen Nötön itäpuolella, Gullkronan eteläisellä selällä. Samalla Laiho sai muutama päivä ennakkoon 65-vuotissynttärilahjan, jota ei tule koskaan unohtamaan.
– Viime perjantaina oli mahtava keli, kuulas ja aurinkoinen syyspäivä. Ihailimme maisemia, kun lokkien ja varisten parveilu ja syöksyt mereen kiinnittivät huomioni, kertoo Laiho Salon Seudun Sanomille.
Laiho näki merenpinnalla kelluvan jotain, mitä arveli ensin hylkeen ruhoksi. Mutta ruho liikkui, räpiköi siipiään ja yritti päästä eroon yläpuolisista kiusaajistaan. Kaverukset ohjasivat 31-jalkaisen moottoriveneen lähemmäs, ja 50 vuotta lintuja aktiivisesti harrastanut Laiho tunnisti ahdingossa olevan otuksen merikotkaksi.
– Se räpiköi lokkeja karkuun, ja meitäkin. Ajoimme veneen viereen ja sain otteen kotkan vasemmasta siivestä, josta nostin sen veneen perätasolle. Siinä se huohotti nokka auki kuin olisi juossut maratonin, Laiho sanoo.
Laiho ja Juva antoivat merikotkan rauhoittua hetken. Nokka sulkeutui, mutta petolinnun hengitys oli yhä raskasta.
– Nostin linnun muoviseen laatikkoon, jonne se jäi rauhassa lepäämään.
Laihon merikotkaoperaatiosta kertoi ensimmäiseksi Ilta-Sanomat.

Kuvista voi päätellä, ettei kyse ole mistään pikkutipusta. Merikotkalla on mahtavat kynnet ja lihaa raatelemaan kykenevä koukkunokka. Laiho kertoo kokemuksen olleen unohtumaton.
– En ole ennen merikotkaa sylissäni pitänyt. Sydän hakkasi mielettömästi. Kun katsoo kotkan kynsiäkin – aivan mielettömät – niin niiden koukkuun ei olisi kiva jäädä.
Aivan ilman neuvoja ei Laiho kotkankantoon ryhtynyt. Ennen sylittelyä hän soitti Sääksisäätiön merikotkatyöryhmän puheenjohtajalle Jouko Högmanderille, joka kertoi, että kotkan jaloista pitää ottaa kiinni nilkkojen yläpuolelta nipputekniikalla, jotta pysyy turvassa kynsiltä. Samaten kotka pitää ottaa syliin niin, ettei Suomen kookkain petolintu pääse hakkaamaan jopa kahden ja puolen metrin kärkivälin omaavia siipiään.

Kotkanpelastusoperaation jälkeen venekunta jatkoi matkaansa suunnitellusti kohti Stenskäriä, jossa kotka sai osakseen hoivaa.
– Peittelimme sen matkan ajaksi ja perillä kuivasimme veneen vanhalla pyyhkeellä. Stenskärissä pyysin saaren rouvalta lisäapua, saimme häneltä kotkalle peitoksi vanhan lakanan.
Kotka oli myös rengastettu. Jouko Högmander hämmästyi koodin kuullessaan, sillä hän oli itse rengastanut kotkan poikasena. Paljastui, että kyse on 17-vuotiaasta kotkasta, jonka reviiri on koko tämän elinajan ollut Nötön ja lähisaarien alueella.
Vanhin Ahvenanmaalla rengastettu merikotka eli 32-vuotiaaksi, mikä lienee luonnossa elävien merikotkien maailmanennätys.
Seuraavana päivänä Laiho ja Juva veneilivät toipilaan Pärnäisiin, josta Högmander vei sen Turun eläinsuojeluyhdistyksen hoitolaan. Kotkan nähdessään Högmander luonnehti kotkaa laihaksi kaveriksi, joka ei ole syönyt pitkään aikaan mitään.
– Sillä oli silti hyvin terävä, kirkas katse. Toivottavasti Mauno Merikotka toipuu ja pääsee takaisin Saaristomerelle. Sillä olisi vielä monia kotkanvuosia edessään, Ilkka Laiho sanoo.

Miksi kotka oli räpiköinyt meressä lokkien ahdistamana eikä liidellyt taivaalla ahdistelemassa lokkeja? Selityksiä voi olla monia. Kenties kotka oli yrittänyt nostaa vedestä liian painavaa saalista, kastunut eikä enää märkänä päässyt ilmoille?
Vai oliko syynä ollut kiivas reviiritaistelu?
Ikävämpi selitys on lyijymyrkytys, mikä selviää vasta verikoetulosten saavuttua Saksasta muutaman päivän päästä. Jos myrkytys todetaan, merikotkan liidon lopettajana on ollut ihminen.
Lyijymyrkytys on merikotkan yleisin yksittäinen kuolinsyy. Noin kolmanneksen tutkituista merikotkista on todettu uupuneen ja lopulta kuolleen lyijymyrkytykseen. Petolintujen elimistöön lyijy päätyy, koska ne syövät metsästyksessä haavoittuneita vesilintuja ja haaskoja tai saaliin jätteitä, joissa on lyijyhauleja tai lyijyluodin siruja.

Turun eläinsuojeluyhdistyksen eläintenhoitaja Sini Kielo kertoo kotkan käyneen tiistai-iltapäivänä tohtorin tykönä, eikä merkkejä ulkoisista eikä sisäisistäkään vammoista löytynyt.
– Merikotka toipuu, mutta hitaasti. Se on yhä väsynyt. Voi olla, että se oli käyttänyt viimeisimmätkin voimansa rimpuillessaan kylmässä vedessä ennen kuin pelastajat tulivat. Ja koska se on aliravittu, sillä ei ole rasvakerrosta kylmältä suojaamassa, Kielo sanoo.
Sini Kielo sanoo, että kyseisellä kotkalla oli onnea, kun paikalle saapui oma-aloitteinen ja rohkea pelastuspartio.
– Että uskalsivat ylipäätään nostaa sen kyytiin ja vielä kuivata ja peitellä, Kielo kiittelee.
Ja lisää, ettei ole varma, voiko kyseessä olla Mauno Merikotka.
– Vaikka tämä onkin aliravittu, se on kookas, ja naaraat ovat yleensä koiraita kookkaampia.

Mauno Merikotkaksi ristitty koiras-oletettu merikotka pääsi vedestä ja pysyi tyynenä toipumassa ja kuivattuna veneen muovilaatikossa.
Uupunut tipu pelastusaluksen kannella, ensihoitaja Ilkka Laihon hellässä hoivassa.
1 Comment
Inline Feedbacks
View all comments
Marja Hovi
1 kuukausi sitten

Hieno juttu. Uskomatonta työtä ja rohkeutta!