Päänvaivaa ulkomaalaispelaajista – ”jaahas, Proctor”, joutui Vilppaan peliä seuratessa toteamaan

0
Greg Mangano (vas.) teki neljä pistettä enemmän kuin Ladarien Griffin ja muut Vilppaan ulkomaalaispelaajat yhteensä. (kuva: Kymen Sanomat/Pekka Kimpanpää)

KTP:n ”kaksoistornin” muodostavat Joe Burton ja Greg Mangano ovat miesten Korisliigaan erinomaisia pelaajia. Kunnolliseen testiin he eivät kauden kahdessa ensimmäisessä pelissä joutuneet, ja samaa voi monilta osin sanoa myös KTP:n 94–80-kotivoittoon Salon Vilpasta vastaan päättyneestä ottelusta.

Vilpas joutui kokeilemaan pahimmassa mahdollisessa paikassa, millaista on pelata näillä pelaajamerkeillä ilman sentteri Jeremiah Woodia.

Niinhän siinä sitten kävi, että Ladarien Griffinistä ei ollut tällä tasolla sentteriksi. Lisäksi Juho Nenosen ilta meni osin pilalle ulosajoon johtaneiden virhevaikeuksien vuoksi. Alussa ongelmiin ajautui kaksi virhettä hieman yli kolmessa minuutissa kerännyt Burton.

Kun Burtonin puolustajaksi tuli useita kymmeniä kiloja kevyempi Riku Laine, ei Lainetta kateeksi käynyt. PeU-Basket-laina Saiquan Jamison kävi kokeilemassa noin kolme ja puoli peliminuuttia kahdella virheellä ja plusmiinuslukemalla –10.

Vilppaan päävalmentaja Sami Toiviainen pohti edellisottelun jälkeen, että joukkueen pitäisi ilman Teemu Rannikkoa olla mieluummin aggressiivinen kuin shakinpelaaja. Aivan Karhuvuoren kohtaamisen alussa näin tapahtuikin.

Muutaman nopean hyökkäyksen korin lisäksi Vilpas nappasi ensimmäisellä kymmenminuuttisella viisi hyökkäyslevypalloa ja teki niistä kymmenen pistettä. Lisäksi se viimeisteli vastustajan pallonmenetyksistä kahdeksan pistettä, KTP ei ensimmäistäkään.

Sen jälkeen näiden sarakkeiden pisteet karttuivat vierasjoukkueella huomattavasti hitaammin.

– Kun vastassa on isoja pelaajia, on kentän juokseminen todennäköisesti toiselle joukkueelle luonnollinen lääke siihen. Emme päässeet toteuttamaan sitä niin paljon kuin olisimme halunneet, summasi Vilppaan Mikko Koivisto.

Koiviston ilta summasi varsin osuvasti koko Vilppaan hyökkäyspäätä. Hän lähetti ilmaan peräti kolmetoista kolmen pisteen heittoa. Niistä viiden onnistuminen on aivan kelpo saldo, mutta ottelun isossa kuvassa vielä enemmän olisi näistä lähtökohdista tarvittu.

Vilpas heitti 42 kolmosta ja 28 kakkosta, KTP:n luvut olivat 17 ja 44. Paremmalla kaukoheittoillalla salolaiset olisivat pystyneet taistelemaan voitosta, sillä joukkue onnistui luomaan KTP-puolustuksen avustuksella toistuvasti hyviä tilanteita.

– Jos videolta katsoisi, niin uskoisin yli 30 meidän kolmosemme lähteneen hyvistä paikoista. Silloin heitot tietysti pitää ottaakin. Silti palloa pitäisi välillä edes syöttää korin alle, vaikkei sieltä ratkaisua yrittäisikään, muistutti Toiviainen.

Enemmän kuin ensimmäisten ottelujen voitto–tappiosaldo 1–2 aiheuttaa Vilpas-leirissä päänvaivaa ulkomaalaispelaajien tilanne. Jahaad Proctorin Kobrat- ja KTP-otteluissa yhteensä pelaamat 20 minuuttia ja 54 sekuntia kertovat kaiken siitä, miten (vähän) tärkeänä hänen panoksensa tällä hetkellä koetaan. Kotkassa Proctor ehti hieman yli 12 minuutissa kerätä lukeman –16.

Griffinin räjähtävä donkki viimeisellä neljänneksellä oli suunnilleen ensimmäinen asia, josta huomasi hänen olevan kentällä miehen vietettyä siellä jo aiemmin puolisen tuntia. Muina aikoina Griffin jäi KTP-tornien alle, taakse tai viereen oman puolustuskorin alla.

Toki Manganon 34 pistettä selittyvät paljolti sillä, että mies tuntui osuvan kahden pisteen heitoissaan joka paikasta. ”Milloin riisut jumpperin” -kysymykseen ei saatu vastausta, sillä 208-senttinen mies osui jumppereissaan eli hyppyheitoissaan hurjalla tarkkuudella loppuun asti.

MIESTEN KORISLIIGA

KTP–Vilpas 94–80 (18–23, 27–20, 26–19, 23–18)

KTP:n pisteet/levypallot: Greg Mangano 32/7, Joseph Burton 22/9/6 syöttöä, Joonas Lehtoranta 16/3/7 syöttöä, Joni Herrala 9/2, Markus Rautasalo 5/1, Shaquille Thomas 4/4, Topias Kuukkanen 4/1, Cedric Latimer 2/2.
Vilpas: Mikko Koivisto 22/3, Myles Stephens 17/10/3 torjuntaa, Juho Nenonen 12/4, Aatu Kivimäki 11/3, Riku Laine 7/4, Jahaad Proctor 6/0, Ladarien Griffin 5/4, Elias Eerikinharju 0/2, Saiquan Jamison 0/2.

Erotuomarit: Miltiadis Ioannidis, Lauri Jäämaa, Ariadna Chueca Moreno.
Yleisöä: 327.
Levypallot: 34–36
Korisyötöt: 22–10
Menetykset: 14–15
Heittoprosentit:
1 p: 95–73
2 p: 66–50
3 p: 35–29

OHO!

Greg Mangano tuli ensimmäistä kertaa vaihtoon yli 12,5 peliminuutin jälkeen.

Vilppaan seuraava ottelu: keskiviikkona 28. lokakuuta Vilpas–Kataja kello 18.30 Salohallissa.

Semple ei ehdi vielä Vilpasta vastaan

Joensuun Kataja Basket hankki neljänneksi ulkomaalaispelaajakseen Jordan Semplen. 201-senttinen nelospaikan pelaaja tulee Suomeen mahdollisimman pian, mutta tie vie kymmenen päivän karanteenin kautta. Näin Semple ei ole mukana vielä ensi kesiviikon vierasottelussa Vilpasta vastaan.

28-vuotias Semple on pelannut Euroopassa ennen tätä viitenä kautena. Viime kaudella hän voitti Ruotsin pääsarjan levypallotilaston.

– Tarvitsemme ensisijaisesti kovuutta korien läheisyyteen, voimaa levypallopeliin. Meillä on joukkueessa ihan kivasti talenttia, mutta oikeanlaista särmää kaivataan lisää, toteaa Katajan päävalmentaja Petri Virtanen seuran nettisivuilla.

Kataja hävisi kaksi kauden ensimmäistä otteluaan niukasti. Keskiviikkona voittotili auennee Korihaita vastaan.