Perttelin suunnasta kuuluu kummia

0
Maantiekiitäjä meni juuri. Menoa ihailemassa Kurt Mauser -yhtyeen muusikot Henri Suominen (vas.), Mikko Pessinen, Jussi Mäkinen ja Jani Sinisalo.

Perttelistä on kuulunut kummia jo useamman vuoden ajan. Lähes tyhjillään olevasta rakennuksesta kuuluu tasaisin väliajoin musiikkia, joka ohimentäessä seinien läpi kuunneltuna ei kuulosta miltään humpalta eikä edes coverpohjalta soitetulta perusrokilta, vaan rankemmalta. Musiikissa on jotenkin tuttu soundi.

Ei muuta kuin sisälle ihmettelemään, mistä on oikein kyse.

Nykyisin treenikämppänä toimivan tilan takimmainen osa on pyhitetty musiikin tekemiseen, joka soi pieni tila huomioiden niin kovaa, että korvatulpat on syytä olla pidempiaikaiseen kuunteluun tai soittamiseen ryhdyttäessä. Paikalla löytyy neljän kaverin: kitaristi-laulaja Jani Sinisalon , kitaristi Mikko Pessisen , basisti-taustalaulaja Henri Suomisen ja rumpali Jussi Mäkisen muodostama Kurt Mauser -kokoonpano.

Bändin toinen perustaja Jani Sinisalo kertoo idean lähteneen yhdessä Mikko Pessisen kanssa seitsemisen vuotta sitten siitä, että molemmilla oli halu soitella cooleja coverbiisejä. Yhteistä säveltä tässä mielessä kaksikko ei kuitenkaan löytänyt kiskolaisessa takkahuoneessa soitellessaan, mutta duo ei suinkaan hajonnut musiikillisiin erimielisyyksiin, vaan päätti hankkia lisää muusikoita oman musiikin tekemiseen. Näin mukaan tuli ensin rumpali Jussi Mäkinen ja pian tämän jälkeen Henri Suominen bassoon.

Pessinen, Suominen ja Mäkinen olivat entuudestaan tuttuja keskenään Nokialla vietettyjen työvuosien ja musiikkiharrasteiden kautta. Sinisalo on puolestaan viihtynyt merillä laivatimpurin työssä.

Rumpali Jussi Mäkisen mukaan nelikko löysi yhteen liityttyään varsin pian yhteisen sävelen ja ryhtyi tekemään musiikkia Jani Sinisalon ideoimien biisi-ideoiden pohjalta. Janin biisit ovat edelleenkin käyvää polttoainetta Kurt Mauserin musiikille. Hän tekee myös kaikki laulamansa tekstit.

– Kaikki biisit syntyvät riffistä, hyvästä sellaisesta. Sen ympärille rakentuu sitten biisi treeneissä ja kappale voi saada muotonsa alunperin jostain tahattomasta kitara- basso tai rumpujutusta, Sinisalo valistaa ja jatkaa:

– Se on sitä, että musiikki vain tuntuu hyvältä. Groove on kohdallaan ja tämä kaikki toimii välillä raskaammin välillä kevyemmin, nelikko summaa.

Ensimmäisen livekeikan bändi soitti Sauvossa jo 2014. Seitsemän kappaleen setissä olivat kaikki kappaleet, jotka yhtyeellä tuolloin oli valmiina. Nyt biisejä on huomattavasti paljon enemmän ja uutta materiaalia syntyy koko ajan. Alkuperäisiä kappaleita on myös yhä setissä.

– Miksi vaihtaa jo hyväksi havaittuja biisejä, rumpali Jussi Mäkinen naurahtaa.

Sisätilassa yhtyeen soittama musiikki tarkentuu southernrock-tyyliseksi soitannaksi. Mikään tietty bändi tai tarkka tyylisuunta ei tule mieleen, vaikka ensitutustumisen jälkeen Kurt Mauser on tullut tutuksi jo yhden liki tunnin pituisen livekeikkasetin kuuntelun myötä. Kurt Mauser liikkuu musiikissaan siellä jossain Molly Hatchettin suunnalla, varsinkin Jani Sinisalon vahva vokalisointi tuo mieleen jenkkibändin laulajat.

Kaverit itse sanovat musiikkiaan kaljarockiksi. Kaljarock nimityksenä Kurt Mauserin esittämälle musiikille on kuitenkin vähättelevä, mitä tulee yleisöltä tullut määritelmä: ” Lynyrd Skynyrd tapaa Lemmyn ”. Kurt Mauseria on verrattu kansan suussa myös Peer Gyntiin .

Kurt Mauser ei ole koskaan esiintynyt ydin-Salossa, mitä nyt useampaan otteeseen Mathildedalin Matildarockissa, jota yhtye pitääkin kotikenttänään. Tämä selittyy sillä, että Henri Suominen asui useamman vuoden ajan Mathildedalissa.

Sen sijaan bändi on saanut nimeä paljon kauempana. Keväällä ilmestynyttä debyyttialbumia Long Since ja erityisesti sen nimikappaletta on kuultu muun muassa USA:n ja Saksan radiokanavilla. Saksalainen southernrockiin erikoistunut nettilehti Sounds Of South teki yhtyeestä kesällä ison jutun levyn innoittamana.

Kaverukset naureskelevat, että on heitä kuultu kertaalleen radiossa Suomessakin; Pirkkalan suunnassa.

Long Since löytyy vielä vain netistä, mutta meillä on vakaa aikomus julkaista se konkreettisessa levymuodossa lähitulevaisuudessa, Jani Sinisalo paljastaa.

Kurt Mauser kuuluu siihen koulukuntaan tämän ajan bändejä, jonka juuret ovat ajassa, jolloin musiikkia julkaistiin levyinä ja vieläpä pitkinä sellaisina. Syyskuun lopulla Kurt Mauser äänitti uutta materiaali tulevaa ep-kokonaisuutta varten.

– Musiikki on meille henkireikä arkisen puurtamisen vastapainoksi. Täytyy tunnustaa, että olen tätä kautta itse esittämämme musiikin kova fani, Henri Suominen ja Henri Suominen sanailevat.

– Tätä ilman vain ei voi elää. Lähtökohtaisesti elävä bändimusiikki on aina mahtavaa, Mikko Pessinen ja Jani Sinisalo täydentävät.

Kurt Mauserin kuulumisia ja musiikkia voi seurata osoitteessa: https://www.facebook.com/kurtmauserband/

Jätä kommentti