Somerolla kisataan viikonloppuna paimenkoirien Suomen mestaruuksista

0
Paimennuksen SM-kokeet järjestetään Somerolla Saarentaan kylässä Woollandian tilalla. Tilan bordercollie Wenja voitti SM-kokeen vuonna 2016. Kuva: Kimmo Klossner

Somerolla kilpaillaan ensi viikonloppuna paimenkoirien Suomen mestaruuksista. Kennelliiton virallinen paimennuksen SM-koe järjestetään Saarentaan kylässä Woollandian lammastilalla perjantaista sunnuntaihin.

Kimmo Klossner Woollandian lammastilalta ja paimennuskoulusta kertoo, että kokeeseen on ilmoitettu noin 50 koiraa. Perjantaina pidettävään nuorten alle kolmivuotiaiden koirien kokeeseen osallistuu noin 30 koiraa.

– Aikuisten eli ylimmän luokan koirien karsinnassa on mukana lauantaina runsaat 20 koiraa, joista 15 parasta pääsee sunnuntain finaaliin, Klossner huomauttaa.

SM-kokeeseen on osallistumisoikeus bordercollieilla ja australiankelpieillä. Muilta roduilta edellytetään esikokeen suorittamista ennen kokeisiin osallistumista.

Kimmo Klossner korostaa, että paimennuskokeissa testataan nimenomaan työkoirien ominaisuuksia.

– Paimenkoirilla ei ole niinkään ulkonäkövaatimuksia.

Kimmo ja Marika Klossnerilta on kisassa mukana kolme bordercollieta. Näistä Martta puolustaa mestaruutta, jonka se voitti viime vuonna Tammelan Portaassa pidetyssä SM-kokeessa.

– Hyvä työkoira on sinnikäs, tehokas, äärimmäisen totteleva, pystyy toimimaan itsenäisesti sekä omaa hyvän taidon lukea eläimiä, Klossner toteaa.

Ylituomarina Someron SM-kokeessa toimii Lena Klinberg Ahvenanmaalta sekä arvostelevina tuomareina Tuija Wahlroos Halikosta ja Michaela Wikberg Pohjanmaalta.

Yleisöllä on SM-kokeisiin vapaa pääsy. Kilpailuun osallistuvat koirat aloittavat kaikkina kolmena kisapäivänä lampaiden paimennuksen kello 9.30.

Woollandian tilalla kasvatetaan harvinaista ahvenanmaanlammasta.

– Tilamme noin 130 uuhen lauma on suurimpia ahvenanmaanlammastiloja Manner-Suomessa, Kimmo Klossner kertoo.

Kennelliiton virallinen paimennuksen SM-koe Woollandian lammastilalla Metsänojantie 52 Somero 2.–4. lokakuuta.

Jätä kommentti