Sote-uudistus etenee

0
Ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkosen (vihr.) mukaan vihreille on tärkeää, että uudistuksessa edistetään ihmisten hyvinvointia.

Vuosia väännetty sote-uudistus on etenemässä vihdoin loppusuoralle. Hallituspuolueet pääsivät isoista ratkaisuista sopuun, ja paketti on tarkoitus tuoda eduskunnan käsittelyyn joulukuussa.

Uudessa mallissa Suomi jaetaan 21 sote-maakuntaan, joiden lisäksi palveluja järjestää Helsingin kaupunki. Maakuntia kutsutaan ainakin siirtymävaiheen ajan hyvinvointialueiksi.

Ison uudistuksen toteutuminen näyttää nyt todennäköisemmältä kuin koskaan. Vaikea paketti on jakanut asiantuntijoiden ja puolueiden näkemyksiä vuodesta toiseen niin vahvasti, että moni ehti jo menettää uskonsa koko soteen.

Useat hallitukset ovat yrittäneet vuosien varrella toteuttaa uudistuksen. Viimeksi yritys kaatui Juha Sipilän (kesk.) kaudella, ja johti hallituksen eroon.

Sen toteuttaminen on näytön paikka myös Sanna Marinin (sd.) hallitukselle.

Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori Ilmo Keskimäki arvioi, että nyt syntyneellä esityksellä on paremmat mahdollisuudet. Malli on hänen mukaansa riisutumpi ja yksinkertaisempi kuin edellisellä vaalikaudella kariutunut malli.

Ongelmaksi voivat nousta esimerkiksi pääkaupunkiseudun erillisratkaisuun liittyvät perustuslailliset kysymykset siitä, kohdellaanko kaikkia kuntia samalla tavalla.

Monia muita kysymyksiä voi isosta sote-ratkaisusta nousta vielä esille, kun paketin yksityiskohtia avataan tarkemmin. Oppositio tutkii tarkkaan ainakin rahoitusmallit, kuntien tasa-arvoisen kohtelun ja palvelujen valintamahdollisuudet.

Tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikon (kesk.) mukaan perustason sote-palvelut ovat tällä hetkellä epätasaiset, mihin pitää puuttua. Keskustalle aluejako on helppo, koska se nojaa puolueelle tärkeään maakuntamalliin. Keskusta aikoo jatkossakin nimittää alueita maakunniksi.

Kuntaministeri Sirpa Paatero (sd.) korosti, että SDP:lle oli tärkeää julkisen järjestäjän ja palvelujen tuottajan vahva rooli.

Yksi vaikeita kysymyksiä on uudistuksen rahoitus, joka tulee varmasti herättämään keskustelua. Se aiheutti myös paljon palautetta lausuntakierroksella.

Maakuntavero on määrä ottaa käyttöön vuonna 2026. Valtionosuuksien jakamisessa kunnille otetaan uutena kriteerinä huomioon väestönkasvu. Lisäksi tasataan, minkä verran yksittäinen kunta voi hävitä mallissa.

Eri alueiden rahoituksessa otetaan huomioon palveluiden tarve esimerkiksi sairastelun mukaan. Nuoremman väestön maakunnat voivat näin saada vähemmän rahaa.

Jätä kommentti