Talvirajoitukset voimaan maanteillä – Moottoritiellä kesänopeuksilla voi ajaa marraskuun loppuun asti

2
Maanteillä nopeusrajoitukset lasketaan talven ajaksi yleensä 80 kilometriin tunnissa. Joillakin tieosuuksilla nopeusrajoitus pudotetaan 70 kilometriin tunnissa.

Maanteillä siirrytään talven ja pimeän ajan alennettuihin nopeusrajoituksiin torstaista alkaen, niin että talvinopeusrajoitukset ovat käytössä koko maassa lokakuun loppuun mennessä.

Pääosin rajoitukset vaihdetaan ensi viikolla, kertoo Väylävirasto.

Maanteillä nopeusrajoitukset lasketaan talven ajaksi yleensä 80 kilometriin tunnissa.

Moottoritiellä korkeampi nopeusrajoitus on voimassa vielä marraskuun loppuun asti valoisana vuorokaudenaikana hyvissä ajo-olosuhteissa. Muilla moottoriteillä, joissa vaihtuvia nopeusrajoitustauluja ei ole, nopeusrajoitukset laskevat 100 kilometriin tunnissa.

Joillakin tieosuuksilla nopeusrajoitus pudotetaan jopa 70 kilometriin tunnissa, mutta Varsinais-Suomessa ei ole tällaisia tieosuuksia.

Alempiin nopeuksiin vaikuttavat muun muassa liikenteen suuri määrä tai heikompi turvallisuustaso.

Talvirajoitusten ansiosta säästyy vuosittain arviolta kahdeksan ihmisen henki ja useita kymmeniä jää loukkaantumatta. Alennetuista rajoituksista on muutakin hyötyä: polttoaineenkulutus laskee ja päästöt vähenevät, päällyste kuluu hitaammin ja rengasmelu pienenee, tiedottaa Väylävirasto.

Sadan kilometrin nopeusrajoitus jää voimaan pääsääntöisesti kaikilla keskikaiteellisilla teillä sekä muilla pääteiden osuuksilla, joissa ajosuunnat on erotettu toisistaan. Lisäksi sadan kilometrin rajoitus pysyy osalla vähäliikenteisistä maanteistä esimerkiksi Lapissa.

Suomessa siirrytään takaisin kesäisiin nopeusrajoituksiin tavallisesti maalis-huhtikuun vaihteessa, kun päivät pitenevät ja kelit paranevat.

Liikennemerkkien ohella suurinta sallittua nopeutta säätelevät myös muut liikennesäännöt. Tieliikennelaki velvoittaa kuljettajan ottamaan huomioon muun muassa tien kunnon, sään, kelin, näkyvyyden ja liikenneolosuhteet. Turvallinen ajo voi edellyttää toisinaan huomattavasti alempaa nopeutta kuin nopeusrajoitusmerkki sallii, muistuttaa Väylävirasto tiedotteessaan.

2 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Keijo K.
1 kuukausi sitten

Nopeuksia lasketaan merkeissä, sen kun saisi vielä siirtymään kuljettajiin. Luin jo jääkelin yllättäneen hämäläiset, ja vielä se yllättäminen tännekin ehtii jonakin aamuna.

Vakuutusyhtiöiden pitäisi tehdä ratkaisu, jolla saataisiin tuo asia korjaantumaan edes hieman. Jäisellä tai lumisella kelillä kesärenkain liikkeellä olleiden vahingonaiheuttajien korvaukset pois tai huomattava pienennys niihin. Vaikutus olisi ehkä positiivinen kaikille.

Musta laatikko
1 kuukausi sitten
Reply to  Keijo K.

Tallentava musta laatikko autoihin. Suoratallennus myös vakuutusyhtiölle.