Salolaislähtöinen teatterikorkeakoulun (Teak) opiskelija Tuomas Nilsson debytoi tänä syksynä Suomen Kansallisteatterin suurella näyttämöllä. Hän tekee Estebanin roolin näytelmässä Kaikki äidistäni, jonka britti Samuel Adamson on käsikirjoittanut espanjalaisen Pedro Almodóvarin ohjaaman elokuvan pohjalta.

– Ohjaaja Anne Rautiainen kävi koululla katsomassa tanssiteatteriesitystämme ja kutsui muutamia haastatteluun. Kolme meistä pääsi mukaan näytelmään. Valituksi tuleminen oli pään räjäyttävä hetki, Nilsson hehkuttaa.

– Kansallisteatteriin pääsy on suuri kunnia. Tuntuu melkein kuin pitäisi itse maksaa siitä, että saa olla siellä.

Viime vuonna Nilsson esiintyi Kansallisteatterin Willensaunassa Teatteri Ab Totuuden Torvi Oy:n vierailunäytelmässä Onnelliset. Töiden aloittaminen legendaarisen Kansallisteatterin ammattilaisten kanssa jännitti, mutta konkarit ottivat opiskelijat lämpimästi vastaan.

– Ei tullut tunnetta, että he yrittäisivät ohjata nuorempiaan, mutta otan ilolla vastaan ohjeita kokeneemmilta näyttelijöiltä. Esimerkiksi Pirjo Luoma-aholta sain hyviä neuvoja tiiviin harjoituskauden aikana.

Koronapandemian takia harjoituskausi oli puolet tavallista lyhyempi ja vedettiin läpi puolessatoista kuukaudessa.

– Tempo oli niin nopea, että pääsi heti tekemään täysillä ja antamaan kaikkensa.

– Teak on paras koulu ikinä. Näyttelemisen lisäksi opiskellaan laulua ja musiikkia, äidinkieltä ja kirjallisuutta, tanssia ja akrobatiaa, Tuomas Liski luettelee. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Nilsson on nauttinut ison ja sokkeloisen teatteritalon tunnelmasta ja kolmessa kerroksessa istuvan yleisön määrästä. Hän kehuu Kansallisteatterin ilmapiiriä ja toteaa, että pelkästään sen estetiikka johdattaa vanhanajan teatterihenkeen.

– Olisi hienoa saada joskus kiinnitys Kansallisteatteriin.

Harrastajateatterikokemustensa jälkeen Nilsson huomaa arvostaa sitä, että saa Kansallisteatterissa näytellessään keskittyä omaan suoritukseensa sen sijaan, että joutuisi huolehtimaan näyttämöllä kaatuneen tuolin nostamisesta tai rikkoontuneen roolivaatteen viemisestä korjattavaksi.

Almodóvarin tuotanto ei ollut Nilssonille ennestään tuttua.

– Katsoin elokuvan keväällä vain kerran, etten alitajuisesti kopioisi elokuvan roolisuoritusta. Teen hahmosta oman näkemykseni.

Esteban on näytelmän päähenkilö Manuelan poika. Intohimoisesti kirjoittamiseen suhtautuva 17-vuotias ihailee kirjailija Truman Capotéa ja haluaa hänen kaltaisekseen.

– Esteban on erikoinen poika, joka kokee olevansa ikätovereitaan varttuneempi. Hän haluaa erityisesti kirjoittaa rooleja äidilleen, jota pitää hyvänä näyttelijänä, Nilsson kertoo ja toteaa hahmon olevan hänen tyyppisensä kaveri.

– Rooli oli helppo tehdä oman persoonani kautta.

– Esteban on minun tyyppiseni hahmo, joten rooli oli helppo tehdä oman persoonani kautta, Nilsson sanoo. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Televisiosarjassa pienen roolin tänä syksynä tekevä Nilsson toivoo tulevaisuudessa pääsevänsä työskentelemään myös kameran edessä. Lisäksi hän odottaa mahdollisuuksia ääninäyttelemiseen ja dubbaustöihin.

Nilsson arvostaa suuresti ääninäyttelijöitä, joiden työn ansiosta lukutaidottomien lasten on mahdollista kokea taide-elämyksiä piirrettyjä elokuvia katsellessaan.

– Piirretyt ovat lähellä sydäntäni. Ne ovat olleet iso osa elämääni ja muovanneet olemustani ja luonnettani, Nilsson painottaa.

Kansallisteatterissa hän on saanut tavata lapsuudestaan tuttuja ääniä kuten Hessu Hopoa näytelleen Petri Liskin ja monessa mukana olleen Antti Pääkkösen.

– Kehuin Liskille hänen uskomatonta ääntään ja hän kertoi saavansa hyvin harvoin palautetta ääninäyttelijän työstään vuosikymmenien jälkeen, Nilsson nauraa.

– Lukiosta olen suorittanut vain kolmet vanhojen tanssit, joihin minua pyydettiin, kun poikia oli liian vähän. Huomasin viihtyväni frakissa, Nilsson nauraa. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Perttelissä syntynyt Tuomas Nilsson aloitti peruskoulun Tampereella, josta perhe palasi kesken hänen kouluvuosiensa Salon seudulle Muurlaan. Armeijan jälkeen Nilsson lähti Tampereelle takaisin ja opiskeli vuoden Voionmaan kansanopistossa elokuvanäyttelemistä. Sen jälkeen hän haki Teatterikorkeakouluun ja pääsi sisään ensimmäisellä yrittämällä.

– Olen siitä aivan saamarin ylpeä! Olin ajatellut elättää itseni graafisena suunnittelijana ja harrastaa teatteria, sillä ajatus näyttelijän ammatista tuntui kaukaiselta. Olin kuullut kaikilta, että ammattilaiseksi voi päästä vain Teakin kautta ja että sinne taas on mahdotonta päästä, Nilsson kertoo.

– Nyt asiat ovat kääntyneet niin, että teatteri elättää ja sen sijaan piirrän keikkaluontoisesti.

Nilsson kuvailee teatterikorkeakoulun olevan ”paras koulu ikinä”.

– Teakissa opiskellaan aineita, joista olin jo peruskoululaisena eniten kiinnostunut: näyttelemisen lisäksi on laulua ja musiikkia, äidinkieltä ja kirjallisuutta, tanssia ja akrobatiaa. Ainoa, joka puuttuu on kuvataide, mutta maisteriopinnoissa voi ottaa kursseja myös Kuvataideakatemian puolelta.

Oppiaineisiin kuuluvat muun muassa miekkailu ja stunt-temppujen harjoittelu.

– Liikumme paljon ja se motivoi kuntoilemaan muutenkin. Olemme opiskelleet näyttämötaistelua eli miten on ”turvallista tapella”.

– Piirretyt elokuvat ovat lähellä sydäntäni. Ne ovat muovanneet olemustani ja luonnettani, Nilsson tunnustaa. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Nilsson alkoi harrastaa teatteria vasta 17-vuotiaana. Sitä ennen hän tosin oli jo ohjannut isosena sketsejä rippileireillä, esiintynyt seurakunnan pääsiäisdraamassa ja suorittanut kolmet lukion vanhojen tanssit, koska Salossa ei ollut riittävästi lukiolaispoikia tyttöjen tanssipareiksi.

Varsinainen näyttämötyö alkoi vuonna 2013, kun kaveri soitti Salon Teatterilta, että siellä tarvitaan yhteen rooliin punkkaria. Nilssonilla oli tuolloin vihreä irokeesikampaus, jonka ansiosta hän päätyi lavalle esittämään ”Perniön ainoaa punkkaria”. Hahmo näyttäytyi Arto Niemisen ohjaamassa näytelmässä NyyRockCity – Puljusta Pulpukkaan, joka kertoi 1970-luvun Salosta.

– Tämähän tuntuu hauskalta, Nilsson muistaa ajatelleensa ensi-illassa, kun kääntyi kohti katsomossa istunutta yleisöä.

Ennen ensimmäistä teatterirooliaan hän oli alkanut tehdä musiikkia ja päätynyt kaverinsa pyynnöstä rumpaliksi punkbändiin.

– Lavalla olo alkoi silloin tuntua omalta jutulta.

NyyRockCityn jälkeen Nilsson oli mukana Teatteri Provinssin Rikalanäyttämöllä esitetyssä musiikkiesityksessä Puhtaat purjeet (2014), teki miespääosan Salon Teatterin satunäytelmässä Pieni merenneito (2015), näytteli Vaskiolla Jesperiä Teatteri Puutaivaan kesänäytelmässä Kolme iloista rosvoa (2016) ja patsasteli kunnanjohtajana Kirakan kesäteatterin hupailussa Welcome to Perniö, Mr. Woodson (2017).

Teatterikorkeakoulusta keväällä 2022 valmistuva Tuomas Nilsson viettää edelleen paljon aikaansa Salossa, jossa hänen isänsä yhä asuu. Vanhassa kotikaupungissaan hän treenaa bändinsä Infectionistin kanssa, jonka jäsenistä valtaosa asuu Turussa. Toistaiseksi bändi on keikkaillut lähinnä Hometownissa ja Captain Nemossa; viime vuonna myös Kaarinan Saaristo Openissa.

– Bändissä soittavat isoveljeni ja neljä parasta kaveriani.

Ennen Teatterikorkeakoulun aloittamista Tuomas Nilsson opiskeli vuoden Voionmaan koulutuskeskuksen elokuvanäyttelijälinjalla Tampereella. Kuva: SSS/Minna Määttänen

NÄYTTÄMÖLLÄ

Tuomas Nilsson

Syntyi 14.11.1995 Perttelissä.

Asuu Helsingissä.

Opiskelee Teatterikorkeakoulussa kolmatta vuotta.

Teki ensimmäisen teatteriroolinsa Salon Teatterissa vuonna 2013.

Näyttelee Estebania Suomen Kansallisteatterin näytelmässä Kaikki äidistäni.

Soittaa rumpuja ja harrastaa musiikkia, piirtämistä, skeittaamista, urheilua ja videopelejä.

Motto: On huolimatonta, huolellista ja huoletonta tekemistä. Huolettomaan pitää pyrkiä.

Muistoissa: Hauki puri 12-vuotiasta Tuomasta Perttelin Juvankosken mökin rantavedessä heinäkuussa 2008 ja verta tuli paljon. Isä soitti Iltalehteen, joka kertoi tapauksesta otsikolla Tappajahauki iski. Poika osti 50 euron juttuvihjepalkkiolla karkkia.

Jätä kommentti