Tero Nissinen haluaa vauhtia sairaalahankkeeseen

0
– Halu asua väljemmin ja etätöiden lisääntyminen voivat pelata Salon hyväksi, sanoo Tero Nissinen. Kuva: SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo

Salon tuleva kaupunginjohtaja Tero Nissinen odottaa, että Salon sairaalan peruskorjaus ja rakentaminen lähtevät liikkeelle ripeästi.

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin ja Salon kaupungin yhteinen hake pysäytettiin alkusyksystä.

– Aikataulutus sopii hyvin tekeillä olevaan sote-uudistukseen, ja salolaisesta vinkkelistä sairaala on tärkeä ankkuri maakunnalliseen sote-rakenteeseen, Nissinen sanoo.

Alun perin 57 miljoonan euron hankkeen piti valmistua vuonna 2027.

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri päätti, että sairaalahankkeesta tehdään loppuvuoden aikana uusi tarveselvitys ja ensi vuoden alussa hankesuunnitelma, josta päätetään kesällä.

Kemin kaupunginjohtajana vielä tämän syksyn toimiva Nissinen tutusti loppuviikolla Saloon, muun muassa kaupungin hallintoon ja IoT Campukseen.

– Olen tavannut myös yrittäjäketjua ja liikuntaväkeä. Lauantaina ohjelmassa on vielä ympäristöopillista ajelua laajassa Salon pitäjässä.

Marraskuun alkupuolella on vielä yksi kahden päivän perehdytyssessio.

Joulun jälkeen Nissinen muuttaa Saloon. Muu perhe jää asumaan Ouluun. Ensimmäinen työpäivä Salon kaupunginjohtaja on 4. tammikuuta.

Koronaepidemian pyritään nyt hallitsemaan paikallisilla ja alueellisilla päätöksillä vahvemmin kuin keväällä.

– Maata on vaikea ohjata yhdellä linjauksella, kun virustilanteet ja paikalliset olosuhteet poikkeavat toisistaan. Oikeampi suunta on, että tilannetta tarkastellaan alueellisesti, Nissinen sanoo.

– Kaupungin vastuulla on, miten palveluita järjestetään riskin noustessa.

Onko koronaepidemian hoidosta jotain opiksi sote-uudistusta tehdessä?

– Yleensä kriiseissä on huonojen puolien lisäksi myös hyviä seurauksia. Tässä yhteydessä toivon, että valtiovalta arvostaisi enemmän paikallisten olosuhteiden tuntemista.

Nissinen arvelee myös, että elämän koronan jälkeisessä Suomessa voi suosia Saloa.

– Halu asua väljemmin ja etätöiden lisääntyminen voivat pelata tällaisen paikkakunnan hyväksi.

– Läntinen pääkaupunkiseutu ja Turun suunta ovat meille herkullinen kohde. Salokin voisi kaivaa sieltä omat siivunsa.

Kun kuntaan valitaan johtajaa, hänen odotetaan täyttävän monenlaisia odotuksia. Nissinen arvioi, että hänessä ja asetetuissa odotuksissa kohtaa se, että johtamista haluttiin kääntää ”pari piirua sisäpolitiikkaan päin”.

Sisäpolitiikkaa ovat muun muassa kaupungin talous ja noin 3 000 työntekijän organisaation johtaminen.

– Laajassa kaupungissa on tällä hetkellä tiettyä epäsuhtaa tarpeiden ja palveluverkon ja käytettävissä olevien eväiden välillä, Nissinen muotoilee.

Hän tietää, että ”pelkkiä hurraa-huutoja ei tule ajatuksille, joita joutuu esittämään”.

– Toisaalta Salo ei ole saari, ja asioita pitää hoitaa myös kaupungin ulkopuolella, Nissinen toteaa.

Vuodenvaihde on Nissisen mielestä hyvä ajankohta aloittaa uudessa kaupungissa.

– On aikaa orientoitua ja luoda omaa tilannekuvaa. Huhtikuun kuntavaalien jälkeen nähdään, mikä joukkue johtaa kaupunkia poliittisesti. Sen kanssa luodaan uutta strategiaa ensi syksynä.

Kaupungin johtaminen on joukkuepeliä, sanoo Nissinen.

– Niin päättäjät kuin viranhaltijat tekevät töitä paikallisen hyvinvoinnin eteen. Erilaisia tulokulmia voi olla, ja niitä pitää sovitella. Johdon tehtävä on syöttää esityksiä, jotka ovat kestäviä ja ehkä myös haastavat päätöksentekijöitä.

– Roolien pitää olla selkeitä, pitää olla jokin kuvio, ettei hyökätä ja puolusteta aivan sekaisin. Ja toisten rooleja pitää kunnioittaa. Ongelmat johtuvat yleensä rooliepäselvyyksistä tai henkilökemioista.

Jätä kommentti