THL: Suomessa raportoitu 178 uutta koronavirustartuntaa

0

Suomessa raportoitiin lauantaina 178 uutta koronavirustartuntaa, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) kertoi. Kahdessa viikossa on raportoitu 2 803 tartuntaa, mikä on 531 enemmän kuin edellisten kahden viikon aikana.
Viikoittaisessa tarkastelussa tartuntaluvut ovat hienoisesti laskeneet. Viimeisen seitsemän päivän aikana tartuntoja on raportoitu 1 359, mikä on 85 tartuntaa vähemmän kuin aiemmalla viikolla.
Lauantaina raportoiduista tartunnoista 68 oli Helsingissä, Espoossa 18 ja Vantaalla 14. Pääkaupunkiseudun ulkopuolella yli kymmenen tartuntaa raportoitiin ainoastaan Oulussa (15).
Yhteensä tartuntoja on Suomessa todettu 14 652. Keskiviikon arvion mukaan taudista on parantunut noin 9 800 ihmistä.
Perjantain tietojen mukaan sairaalahoidossa on 70 ihmistä ja heistä 11 on tehohoidossa.

STT

Kuvat: