Unto Monosen syntymästä 90 vuotta – kaihoisat sävelet soivat Metka Köörin konsertissa Somerolla

0
Metka Kööri on laulattanut vuosien ajan Unto Monosen ja Rauli Badding Somerjoen kappaleita yhteislauluilloissa. Monos-konsertilla kuoro kunnioittaa Monosen juhlavuotta, sillä säveltäjän syntymästä on 90 vuotta. Kuva: SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo

– Ne ovat kaikki niin hienoja!

Somerolaisen viihdekuoro Metka Köörin laulaja Anu-Miisa Forell on vaikean valinnan edessä, kun hän miettii omaa suosikkiaan Unto Monosen kappaleista. Forellille ja muille kööriläisille Monosen tuotanto on tullut viime kuukausina entistäkin tutummaksi, kun kuoro on valmistautunut suurelle musiikintekijälle omistettuun konserttiin. Korona on tuonut matkaan omat kiemuransa, mutta nyt kaikki on valmista ensi sunnuntain Kohtalona tango -konserttiin.

Konsertilla kuoro haluaa kunnioittaa Karjalassa syntyneen ja Somerolle evakkona tulleen Monosen tuotantoa, sillä Satumaan luojan syntymästä tulee tällä viikolla kuluneeksi 90 vuotta.

Köörille Unto Monosen tuotanto on tuttu, sillä kuoro on jo kahtenatoista kesänä laulattanut Monosen ja Rauli Badding Somerjoen kappaleita yhteislauluilloissa.

– Monoselle omistetun konsertin järjestäminen juhlavuonna oli meille itsestään selvää. Jo kuoron säännöissä mainitaan somerolaisen musiikkiperinteen vaaliminen, Metka Köörin puheenjohtaja Hellevi Kellokumpu huomauttaa.

Kööriläiset eivät peittele innostustaan Monosen säveltämien kappaleiden edessä.

– Ne ovat hienoja ja nostalgisia. On myös kiva laulaa yhteislauluissa vuosien aikana tutuksi tulleita kappaleita, Erja Teräväinen sanoo.

Moniäänisten kuorosovitusten myötä kappaleet nousevat konsertissa aivan uudelle tasolle.

– Tutuissa kappaleissa lauletaan nyt stemmoja. Tässä mielessä kaikki on pitänyt opetella alusta, Pia Tuomonen toteaa.

Laulujen sovituksesta on vastannut tuttuun tapaan somerolainen kanttori Olli Salomäenpää.

– On iso rikkaus, että meillä on käytössä oma ”hovisovittaja”, joka tekee kuorolle hienoja sovituksia, Metka Köörin kuoronjohtaja Annika Kuntsi iloitsee.

Monosessa on riittänyt kuorolaisille myös haastetta, sillä säveltäjälle ovat ominaista rikkaat sävelkulut ja rytmiikka.

– Kappaleet ovat monikerroksisia ja monisyisiä, juuri se tekee niistä niin kiinnostavia, Kuntsi toteaa.

Monos-konsertti on Metka Köörin viides oma konsertti. Viime vuoden tapaan kuorolta kuullaan tänäkin vuonna kaksi konserttia, sillä marraskuun 15. päivä on vuorossa joulukonsertti. Tämä tietää kuorolle kiirettä.

– Aloitimme Monos-konserttiin valmistautumisen jo yli vuosi sitten. Alun perin konsertin piti olla kesällä, mutta siirsimme sen koronan takia syksyyn, Kuntsi huomauttaa.

Konsertissa on panostettu turvallisuuteen, sillä yleisö sijoitetaan seurakuntakeskuksen isoon saliin väljästi. Käsidesiä on tarjolla, ja kuulijoille suositellaan suojamaskien käyttöä.

Kuntsi kuvaa tulevaa konserttia sanoilla kaihoisa ja monipuolinen.

– Siellä kuullaan tutut ja turvalliset suosikit, mutta myös harvemmin kuultua Monosta on mukana.

Kuntsi esiintyy itse konsertissa myös solistina. Hänen ja kuoron lisäksi Monosta tulkitsee salolainen Pirkko Pelander. Säestäjinä toimivat Antti Vainio ja Tuomas Virtanen Salosta sekä Olli Salomäenpää.

Palataanpa vielä kuorolaisten omiin suosikkeihin Unto Monosen kappaleista.

– Illan varjon himmeään, Anu-Miisa Forell sanoo miettimisen jälkeen.

Erottamattomat, Yö akkunan takana, Jos jätät minut, Sammunut nuotio. Muiden suosikeista löytyy niin tuttua kuin tuntemattomampaa Monosta.

Kohtalona tango -konsertti Someron

seurakuntakeskuksessa

sunnuntaina 25.10 kello 16.

Syntymästä 90 vuotta



Unto Mononen



Syntyi Muolaassa Karjalankannaksella 23. lokakuuta 1930.

Perhe lähti evakkoon ensin Urjalaan ja sitten Somerolle vuonna 1947.

Liittyi Somerolla vuonna 1950 Lasse Santakankaan orkesteriin, josta tuli myöhemmin Unto Monosen orkesteri.

Ensimmäinen levy-yhtiölle myyty laulu Pieni laulu -valssi vuonna 1950.

Voitti vuonna 1960 Yleisradion iskelmäsävellyskilpailun Polttava liekki -foksilla.

Lokakuussa 1962 Reijo Taipale levytti Satumaan, jonka alkusoittoa ja välisoittoa Mononen oli parannellut. Jo seuraavassa kuussa Taipaleen levy oli Suomen eniten myyty äänilevy.

Monosen kynästä on syntynyt monta ikivihreää kappaletta: Tähdet meren yllä, Kohtalon tango, Kangastus, Lapin tango, Syvä kuin meri, Illan varjoon himmeään, Yön hiljaisuudessa, Erottamattomat

Ampui itsensä Somerolla 28. kesäkuuta 1968. Hauta on Someron hautausmaalla.