Uusi jäähalli on kallis, mutta sille ei ole vaihtoehtoja

23
Nykyinen kaupungin omistama jäähalli on parhaat päivänsä nähnyt.

Salon kunnallispolitiikassa käsitellään vuositasolla lukuisia miljoonaluokan investointeja.

Monesta investoinnista pystyy sanomaan jo pelkän lautakunnan esityslistan perusteella, miten polarisoiva kansalaiskeskustelu tästäkin asiasta tulee olemaan ja miten onnettoman väärässä oman kylän presidenttimme aikanaan oli: vastakkainasettelun aika ei todellakaan ole ohi.

Viimeisin esimerkki tästä saatiin, kun Salon vapaa-aikalautakunta päätti lokakuun kokouksessaan esittää vanhan jäähallin tilalle uutta 5,5 miljoonaa euroa maksavaa jäähallia. Keskustelu asiasta eri foorumeilla on saavuttanut tutun tason, jossa rimalle ei ole enää ollut tarvetta.

Perusargumentteja on ollut kaksi: persaukisella kaupungilla ei ole rahaa tällaiseen turhuuteen ja äijien kolmosdivarijoukkue (Kiekkohait) ei tarvitse uutta jäähallia.

Koska urheiluväki on keskimääräistä sivistyneempää ja tottunut noudattamaan niin kirjoitettuja kuin kirjoittamattomia sääntöä, paikalliset näppisniilot ovat saaneet sylkeä perustelemattomia mielipiteitään ilman sen suurempaa vastarintaa.

On totta, että 5,5 miljoonaa euroa on valtava raha entistä vähäväkisemmän Salon taloustilanteessa. Mutta mitä vaihtoehtoja Salolla on?

Salon jäähalli oli valmistuessaan vuonna 1987 Suomen 50. jäähalli. 32 vuotta myöhemmin Salon jäähalli on yksi maan vanhimmista jäähalleista, johon ei ole tehty perusteellista peruskorjausta, vaan pelkästään useampia pienempiä remontteja.

Peruskorjausta on lykätty niin pitkään, että hallin parasta ennen -päiväys on mennyt umpeen jo vuosia sitten – sen näkee ja sen haistaa.

Hallin märkätiloissa on ollut useita vesivahinkoja ja monesta kohdasta vuotavaa kattoa kitataan vuosittain. Kuten hytisevät käyttäjät hyvin tietävät, Salon jäähalli on myös yksi Suomen kylmimmistä. Kaarikattoisen hallin energiatehokkuus on niin surkea, ettei sitä kuvaamaan taida löytyä edes sopivaa kirjainta.

Kaupungin laatima jäähalli-investoinnin tarvekartoitus päättyykin suoriin sanoihin:

”Vanhan jäähallin peruskorjaus ei ole toiminnallisesti eikä taloudellisesti pitkällä aikajänteellä perusteltua.”

Tarvekartoituksessa käytiin läpi myös Urheilupuiston kummankin jäähallin käyttöaste. Sekä vanhan jäähallin että SSO-hallin käyttöaste on arki-iltaisin ja viikonloppuisin jopa 90 prosenttia.

Vanhan jäähallin käyttäjät eivät siis voi siirtyä suoraan SSO-halliin, koska SSO-hallissa on tyhjää vain arkisin kello 8–15 eli silloin kun ihmiset ovat koulussa tai töissä.

Vanhan jäähallin käyttäjistä neljännes on päiväkotilapsia tai koululaisia ja kolme neljännestä seurojen harrastajia. Hallin pääkäyttäjät ovat Kiekkohaiden ja Salo HT:n yli 300 jääkiekkoilijaa sekä SalPan yli 200 taitoluistelijaa. Yli 80 prosenttia käyttäjistä on lapsia ja nuoria.

Oleellisin kysymys jäähallikeskustelusta kuuluukin: mitä 500 salolaislasta ja -nuorta sitten tekevät, jos heiltä viedään jäähalli alta?

Todennäköisesti jotain sellaista, joka ei tule maksamaan itseään koskaan takaisin.

23 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Salolainen
1 kuukausi sitten

Toivon sydämestäni, että Salolla on varaa uuteen halliin. On vaan aika jämäkästi sanottu, ettei ole vaihtoehtoja. Jos jokainen kaupungissa toimiva harrastajryhmä ottaa saman asenteen – viisi miljoonaa meille, ei ole vaihtoehtoa – niin miten priorisoimme ja ratkaisemme ongelman?

On kuitenkin niin, ettei jäähallin rakentaminen ole lakisääteinen kunnan tuottama palvelu. Jos kaupungin talous sakkaa pahasti, voidaan valitettavasti joutua tilanteeseen, että pystytään tuottamaan vain lakisääteiset palvelut.

Loppuksi tämä iänikuinen itseänikin harmittava tikulla silmään vanhojen muistelu. Ei meidän nuoruudessa ollut mitään liikuntahalleja. Kesällä uitiin, talvella hiihdettiin ja luisteltiin järvellä, jos oli jäätä, ja meistä kasvoi ihan kunnon kansalaisia.

Allan
1 kuukausi sitten
Reply to  Salolainen

Toimittajan kanta käy ainakin hyvin selville jutusta.

Olen Salolaisen kanssa samaa mieltä. Yhdenvertaisen kohtelun periaatteella kaikki harrastusryhmät voivat olla käsi ojossa vaatimassa lisää rahaa.

Kuitenkin on tosiasia, että esimerkiksi kaikki vammaiset eivät saa Salossa edes niitä lakisääteisiä palveluita kuin usean oikeustaistelun kautta, ja sittenkin osan palveluista saa vain määräaikaisesti.

No, keskimääräisesti sivistyneelle urheiluväelle, joka on tottunut noudattamaan kirjoitettuja ja kirjoittamattomia sääntöjä onkin pääasia, että saadaan jäähalli.

Minun arvoni ovat toisenlaiset. Lakisääteiset palvelut ja niihin liittyvät investoinnit aina ensin.

Saiskos myös curlingia?
1 kuukausi sitten
Reply to  Salolainen

Kiitos!

Viimeinen sammuttaa valot?
1 kuukausi sitten
Reply to  Salolainen

Katujen päällystäminen asfaltilla ei ole myöskään lakisääteistä hommaa. Jos täältä lakkautetaan kaikki ei-lakisääteiset asiat, niin ei tätä voi kutsua enää kaupungiksi. Tuleeko kunnallisvaaleista vain huutoäänestys siitä, kuka lujimmalla äänellä vaatii kaikkien ”ei-lakisääteisten” investointien lopettamista?

Lisäksi nämä jäähallirahat ovat kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän, pyhän ja aina oikeassa olevan sote-sektorin rinnalla pikkumuruja. Soten taksikuluhin taitaa mennä vuodessa enemmän kuin jäähallin rakentaminen maksaa kerralla.

Vammainen 65v
1 kuukausi sitten

”Soten taksikuluhin taitaa mennä vuodessa enemmän kuin jäähallin rakentaminen maksaa kerralla.”

Se on tietysti kurjaa, kun vammaiset ja vanhukset saavat jotakin. Itse olen vammainen.

Juttelin eräälle valtuutetulle henkilökohtaisesti vammaispalveluiden tarpeista, ja hän lupasi, että asiat otetaan puheeksi ja kyllä kaikki järjestyy.

Ei ole järjestynyt lehtitietojen mukaan.

Huono kevennys
1 kuukausi sitten

Näin korona-aikaan suositus taisi olla että peseydytään mieluummin kotona. Joten ei sillä hallilla tämän päivän uutisoinnin valossa taida vielä kovin kiire olla.

Mutta jos uusi halli rakennetaan, pitää muistaa tällä kertaa kilpailuttaa oikein ja tarkastaa työn laatu.

Kaupungin talous pakkasella
1 kuukausi sitten

Jäähallin voi kyllä rakentaa, mutta ei veronmaksajien varoilla. Jos löytyy yksityistä rahoitusta, niin ihan ok.

Allan
1 kuukausi sitten

Minäkin kannatan yksityistä rahoitusta.

Nyt jo on SSO-halli. Seuraavaksi voisi olla Kesko-halli. Sieltä vain kerjäämään urheilumies Innalta rahoitusta. Tai tehdään vähän halvempi Lidl-halli.

Veronmaksajien rahoja ei tule käyttää. Sen sijaan EU:lta voi ruinata jäsen- ja muita maksuja takaisin päin.

Käyttäjät kustantavat
1 kuukausi sitten
Reply to  Allan

Pitkälti samaa mieltä. SSO-halli on hyvä, jos siinä on harrastajien rahaa. Samoin parit tekonurmet, keilaradat, golfkentät, tennis- ja padelkentät yms. on harrastajien rahoilla tehty. Käyttäjät ja harrastajat kyllä löytävät sitä rahaa, kun haluavat.

Vähävaraisille kaupungin tuet käyttöön, mutta ei suoraan hallin rakentamiseen. Pysyvät paikatkin paremmin kunnossa, jos omaa rahaa on kiinni, eikä suoraan veronmaksajien kukkarosta.

Salohallinkin yksityistäminen voisi mennä samalla. Kyseessä kuitenkin paljon kilpaurheiluun käytetty kohde, johon kyllä rahoituksen luulisi järjestyvän.

Marko
1 kuukausi sitten
Reply to  Allan

Rahoitetaan jäähalli ruikuttamalla rahaa EU:lta, jaaha? Ei ole kovinkaan yksityistä rahaa siellä EU:ssa, verorahoja nekin.

Allan
1 kuukausi sitten
Reply to  Marko

Verorahoja ovat tiedän sen. Mielestäni ne ovat turhia verorahoja.

Mielestäni EU on turha instanssi, kun se ei kykene päättämään edes niin pienestä asiasta kuin kellojen siirtely ilman riitelyä. Sellaiselta instanssilta voi ruinata niitä liian suurien jäsenmaksujen ja muiden maksujen rahoja takaisin. Vaikka ne ovatkin verorahoja.

Salolainen penkkisportti
1 kuukausi sitten

Heti tehdään käyttäjien rahoilla. Kunhan ensiksi Kori- ja lentopallo, futis, futsal, salibandy, kyykkä ym harrastajat tekevät ja maksavat omat suoritustilansa! Koskaan ei tulla olemaan tilanteessa jossa kaikki olisivat tyytyväisiä.

Kokeillaan edes
1 kuukausi sitten

Yksi idea olisi, jos vaan vaihdettaisiin budjetin sote-rahat ja urheilupaikkarahat päittäin.

Kokeiltaisiin näin seuraavat viisi vuotta, ja jos se ei toimi, niin mietittäisiin uutta ideaa.

Veronmaksaja
1 kuukausi sitten

Eikö meidän poliitikot ja virkamiehet vieläkään tajua, että Salon talous on kriisikuntatasoa ja että kaikki ylimääräiset investoinnit on pistettävä jäihin siksi aikaa, että tiedetään, minkälainen uusi sote-Salo on ja miten Suomen talous lähtee toipumaan lamasta, jonka pohjaa ei vielä edes olla nähty!

Ex-noksu
1 kuukausi sitten

Aika asenteellinen otsikko. Kuten jotkut kommentoijat ovat jo todenneet, jäähalli ei ole mikään lakisääteinen tarve. Jos hallia tarvitaan, niin tarvitsijat hakevat sijoittajia taakseen, jos bisnes on kannattava. Jääkiekkobisnestä vartenhan sitä halutaan, ei tavallisia kaupunkilaisia varten.

Salon ei ole syytä lähteä Paimion tielle, missä kaupunki meni urheilupoliitikkojen painostamana sotkeutumaan hiihtoputken rahoittamiseen. Ja pakotti sitten koululaiset sinne hiihtämään, jotta hiihtoputken talous näyttäisi paremmalta.

Paimiohan olisi 2014 joutunut VM:n hallintaan ja kuntaliitokseen kriisikuntana, ellei olisi yhtiöittänyt muutamia toimintojaan. Rahaa taskusta toiseen, mutta VM:lle kirjanpitokikka riitti.

Jerppu
1 kuukausi sitten

Kyllä sille on vaihtoehtoja, esimerkiksi, että jätetään rakentamatta. Kuinkahan monessa tämän kokoisessa kaupungissa ylipäätään on kaksi jäähallia ja vieläpä vierekkäin? Ja edelleen, Salossa ei tarvitse laittaa miljoonia turhaan harvojen harrastukseen. Tavallinen veronmaksaja, kun ei noita halleja edes saa käyttää – itse en edes ole nähnyt kumpaakaan sisältä. Ne on varattu vain jääkiekkoilijoille ja muille urheiluseuroille. Muut saavat luistella talvella ulkokentillä, jos lätkää läiskivien joukkoon sattuvat mahtumaan. Erillisiä kenttiä mailattomille kun ei ole edes ulkona. Kuvitelkaa mikä meteli siitä tulisi, jos uimahalli varattaisiin vain uimaseurojen kilpauimareille? Ja sitten he alkaisivat vaatimaan vielä viereen toista uimahallia. Jos ei vaihtoehtoja ole, niin lätkäväki… Lue lisää »

Ilmaista kaikille
1 kuukausi sitten
Reply to  Jerppu

Tavallinen veronmaksaja ei ole kuullut yleisöluistelusta?

Ex-Noksu
1 kuukausi sitten

Ei ole moni muukaan kuullut yleisöluistelusta. On ilmeisesti pidetty sisäpiirin (lue: kaupungin viranhaltijat) tietona ettei tule liikaa luistelijoita. Kertoisitko missä ja miten usein? Urheiluseurat taas käyttävät halleja joka päivä aamusta iltaan…

Jerppu
1 kuukausi sitten

Vieläkö sellaisia on? Milloin?

Asiat tärkeysjärjestykseen
1 kuukausi sitten

Valitettavasti hallin hinta on liian kallis Salon kaupungin tämänhetkisessä taloustilanteessa. Kannattaisi katsoa asiaa vähän laajemmin eikä aina vaan omalta kannalta, sillä moni kaupungin investointi ajaa tämän ohi tällä hetkellä.

Päiväkotiheebot
1 kuukausi sitten
Reply to  Jerppu

Meillä on lapset käynyt luistelemassa tuolla päiväkotiryhmän kanssa. Myös perheenä olemme käyneet yleisöluistelussa.

Ulkokentät talvella näillä keleillä, heh.

Allan
1 kuukausi sitten

” Ulkokentät talvella näillä keleillä, heh.”

Salon reuna-alueilla on oikeasti sellainen tilanne, että jos aikoo lätkää harrastaa luistimilla, niin silloin käytetään niitä ulkokenttiä.

Reuna-alueen kouluillekaan ei tahdo riittää jäähalliaikoja.

Jos jäätä ei ole, niin sitten harrastetaan jotain muuta.

Näin reuna-alueilla.

Harrastajat kerätköön varat itse.

Peliaikaa kaikille
1 kuukausi sitten

Kaupungin pitää palvella myös veroa maksavia lapsiperheitä. Kaupunki ei ole pelkästään sote-toimisto tai vanhainkoti.

Vaikka yksittäisen kuntavaaliehdokkaan tekisi kuinka mieli karjua, että ”vain lakisääteiset toiminnot maksetaan”, niin ei se vaan niin mene.

Kun Salohalli korjataan x-vuoden päästä, uppoaa sinne rahaa yhtä paljon. Luistelu, jääkiekko, curling, harrastekiekko, taitoluistelu, kiekkokoulu ja mitä niitä onkaan tarvitsevat myös tilansa.

Salossa järjestettävät eri lajien viikottaiset turnaukset tuovat tänne ostovoimaisia vieraita, jotka näkyvät keskustan liikkeissä.