VaLePan pelaajat saattoivat saada koronan Romanian matkalta – LP Viestin europelit entistä epätodennäköisempiä

0
VaLePa juhli tammikuussa Suomen Cupin voittoa.

Kahdella Vammalan Lentopallon pelaajalla on todettu koronatartunta. Positiivisen testituloksen saaneet pelaajat on määrätty eristykseen, muu joukkue on omaehtoisessa karanteenissa 12. lokakuuta saakka.

VaLePan toiminnanjohtajan Hanna Arve-Talvitien mukaan on todennäköistä, että tartunnat liittyvät joukkueen viime viikolla (22.–25.9.) Romaniassa pelaamaan Mestarien liigan turnaukseen.

– Ulkopuolisia kontakteja ei ole juurikaan ollut (matkan jälkeen). On siis todennäköistä, että tartunnat liittyvät tuohon turnaukseen, Arve-Talvitie myönsi Ylelle.

Turnaus pelattiin niin sanotussa kuplassa, jossa on omat ennakkotestaukset ja eristykset.

Koko VaLePan joukkue sai syyskuun lopun koronatesteissä negatiiviset tulokset. Maanantaina (28.9.) kaksi joukkueen pelaajista alkoi oireilla ja he hakeutuivat uuteen testiin, josta tuli positiiviset testitulokset.

VaLePan joukkueessa pelaa Someron Voiman kasvatti Aaro Nikula.

LP Viestin pitäisi aloittaa naisten Mestarien liiga marraskuussa Kaliningradissa. Urheilutoimenjohtajan Tomi Lemminkäisen mukaan LP Viesti ei ole vielä tehnyt päätöstä mahdollisesta vetäytymisestä.

Lemminkäinen on ollut VaLePan joukkueenjohdon kanssa samoissa palavereissa ennen Mestarien liigan alkua, joissa käytiin läpi turvallisuussuunnitelmaa.

– Tiedän, että VaLePa on tehnyt kaiken ohjeiden mukaan. Osa pelaajista on ollut erossa perheistään.

– Raporttien mukaan myös Romaniassa on toimittu oikein. Onhan tämä aika huono uutinen, Lemminkäinen kommentoi torstai-iltana.

VaLePan tartunnat ovat hyvä esimerkki karanteenin tärkeydestä.

– Olemme pitäneet hollantilaispelaajamme (Anniek Siebring) karanteenissa ja tulemme pitämään myös kanadalaiset (Beth Vinnell ja Caroline Pearson) karanteenissa. Nyt se nähtiin, miksi näin pitää tehdä. Ei voi luottaa pelkästään negatiiviseen testitulokseen, Lemminkäinen alleviivasi.

Juuri nyt kuulostaa mahdottomalta, että Mestarien liigaa pystyttäisiin pelaamaan viidessä neljän joukkueen lohkossa. LP Viestille se tarkottaisi kuutta yksittäistä ottelua, joista kolme vieraskentällä.

Vierasmatkat tarkottaisivat joukkueen jäsenille yhteensä kuuden viikon karanteenia, mikä tekisi kotimaisen Mestaruusliigan pelaamisen käytännössä mahdottomaksi. Myös koko joukkueen testaaminen useita kertoja on haastavaa ja taloudellisesta näkökulmasta erittäin kallista.

– Ainoa mahdollisuus (pelata Mestarien liiga) olisi se, että siirretään alkua reilusti eteenpäin ja pelataan yksi turnaus samassa paikassa, Lemminkäinen pohtii.

LP Viestillä on edelleen se tieto, ettei Mestarien liigasta luopumisesta tulisi seuralle sanktioita.

– Toivottavasti myös Suomen maapaikka säilyisi ensi kaudelle, Lemminkäinen kertoi.

Jätä kommentti