Äkkiä pihalle ennen kuin lumi sulaa! Ensilumi satoi Saloon, mutta jo lauantaiksi on luvassa vesisadetta

0
ENSILUMI! Touhulan päiväkodin lapset kiirehtivät lumileikkeihin jo ennen aamupalaa: pelkona oli, että lumi ehtii sulaa ennen kuin sen kanssa pääsee peuhaamaan. Oliver Lindholm, 6 vuotta, pitää lumesta, koska se kuuluu talveen ja koska siitä voi rakentaa kaikenlaista, muun muassa lumiukkoja. Tai lumivuoren ahkioon. Kuvat: SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo

Salon perjantaiaamuksi kuorruttanut ensilumi on monelle pienelle salolaiselle kirjaimellisesti ensimmäinen lumi ikinä. Ja monelle muulle pienelle ja miksei isommallekin muuten vaan merkkitapaus ja kutsu erilaisiin pihaleikkeihin.

Touhulan päiväkodin lapsilla oli kiire pihalle heti aamulla:

– Lapset kyselivät jo ennen aamupalaa, että koska mennään ulos leikkimään lumella, Touhulan päiväkodin johtaja Marja Heinonen kertoo.

– He pelkäsivät, että se ehtii sulaa ennen kuin päästään pihaleikkeihin.

Ensilumen sataminen säväyttää joka vuosi: kertoohan se vuodenajan taas vaihtuneen ja talven tulleen.

– Yksi äiti kertoi, että lunta ensimmäisen kerran elämässään nähnyt lapsi oli samalla sekä vähän peloissaan että innoissaan pihalle sataneesta lumesta, että mitä tuo on? Heinonen kertoo.

Topias Mielonen, kuusivuotias eskari, viimeisteli ahkion lumikuormaa lumikolaa tottuneesti käsitellen. Vielä mahtuu, laskettelusta ja talvesta pitävä Topias näytti.

Sääennusteen mukaan torstain ja perjantain välisenä yönä satanut, maiseman valaissut kauniiksi pehmentänyt lumiharso jäänee tosin melko lyhytikäiseksi. Luvassa on vettä ja rutkasti lämpöasteita jo lauantai-illaksi.

Lumen katoavaisuus ei perjantaina Touhulan pihalla lapsia haitannut. Lumesta tehtiin palloja, siitä kasattiin kasoja, joita siirrettiin paikasta toiseen ja koottiin vuoreksi, ja pienet vetivät vielä pienempiä pulkalla.

– Lumi on kivaa, koska se kuuluu talveen ja siitä voi tehdä lumiukkoja, kiteytti kuusivuotias eskari Oliver Lindholm todennäköisesti useimpien tuntemukset.

Lumen ystäväksi osoittautui myös eskaria käyvä Topias Mielonen, joka kertoo hiihtävänsä ja etenkin laskettelevansa.

– Ollaan lasketeltu Lapissakin. Levillä ainakin, Topias sanoo ja on melko varma kohteen nimestä.

Sisarukset lumitöissä. Eskari Aamu Hoikkala ja viskari eli viisivuotias pikkuveli Joel Hoikkala lastasivat ahkioon ihanan tuoretta ja valkoista lunta.

Touhula Salo kertoo olevansa yksityinen liikuntapainotteinen päiväkoti Palometsän aluelle Salossa. Samaa sanoo päiväkodin johtaja Marja Heinonen.

– Me ulkoilemme paljon ja teemme joka viikko retkiä lähiseudulle, muun muassa läheiselle aukiolle ja sitten Pahkavuoren mäelle pulkkien kanssa.

Touhulassa on neljässä ryhmässä noin 70 lasta. Heinonen kertoo, että viides ryhmä muodostetaan vuodenvaihteen jälkeen, jolloin lapsimäärä kasvaa 80:een.

Opiskelija Nea Heinonen on ollut Touhulassa tekemässä elämysliikunnan opintoja eli lapsille seikkailukasvatusta.

Touhulan pihalla kävelee nuori nainen käsissään virallisen näköinen paperipinkka. Hän on opiskelija-harjoittelija Nea Heinonen, joka opiskelee Kisakallion urheiluopistossa Lohjalla liikunnanneuvojaksi.

Perniöstä kotoisin oleva Heinonen on jo kolmivuotisten opintojen loppusuoralla ja valmistuu keväällä. Touhulassa hän on tekemässä valinnaisaineisiin kuuluvaa Elämysliikunnan ohjaamisen opintokokonaisuutta.

– Teen lapsille seikkailu- ja elämyspedagogiikan kasvatusta. Täällä olen toteuttanut sitä tekemällä aarteenetsintää ja kuvasuunnistusta. Olemme myös käyneet Pahkavuoren metsässä, Heinonen kertoo.

Elämysliikunnan idea on liikuttaa ja samalla tuottaa elämyksiä. Lasten kanssa se on Heinosen mukaan melko helppoa: ideoita kokeilemalla ja omaa lapsuuttaan muistelemalla löytyy toimivia konsepteja. Ja palaute on välitöntä.

– Kyllä he ovat ymmärtääkseni tykänneet, Heinonen nauraa.

– Tärkeintä on tietenkin lasten turvallisuus, siitä ei tingitä, jatkossakin Touhula Salossa sijaistava Heinonen lisää.

Nelivuotiaalta Vilho Laakkiolta syntyi käsien käänteissä ja alta aikayksikön lajinsa klassikkoluokkaa edustava hiekkalumipallo.
Kolmivuotias Noel Pohjola otti tuntumaa outoon elementtiin Touhulan pihalla tekemällä siitä pallon.
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments