Rasva sai seurakseen maskit ja puhdistuspyyhkeet – korona näkyy myös jätevesipumppujen tukoksina

0
Viemärisukeltaja näkee työssään, mitä roskat voivat saada aikaan viemärissä. Kuva: HSY

Korona-ajan hygieniatuotteiden heittämisestä vessanpönttöön on muodostunut ongelma pääkaupunkiseudulla. Keväästä alkaen viemäriin on päätynyt muun muassa puhdistuspyyhkeitä, jotka ovat tarrautuneet jätevesipumppujen juoksupyöriin ja aiheuttaneet pumppaamotukoksia.

Helsingin seudun ympäristöpalvelut (HSY) kertoo tiedotteessa, että HSY:n jätevedenpuhdistamoille tulee vuosittain yli 1 000 tonnia sinne kuulumatonta roskaa ja korona-aika on nostanut ongelman esiin aivan uudessa mittakaavassa. Keväällä HSY:n pumppaamotukosten määrä lähti nousuun ja kasvoi nopeasti viisinkertaiseksi. Tilanteeseen ei ole tullut helpotusta, vaikka korona-aikaa on eletty jo yli puoli vuotta.

Ongelma näkyy jätevedenpumppaamojen ennakoivien kunnossapitotöiden lykkääntymisenä, kun työvoimaa on jouduttu sitomaan tukosten aukaisuun. Pumpputukokset on avattava nopeasti, jotta vältytään jäteveden ylivuodoilta ympäristöön.

Salossa korona-ajan hygieniatuotteista ei ole aiheutunut tällaista ongelmaa, kertoo Liikelaitos Salon Veden toimitusjohtaja Kalle Virtanen.

– Ainakaan toistaiseksi meillä ei ole huomattu sellaista, Virtanen sanoo.

Virtanen toteaa, että Salon kokoisessakin kaupungissa pumppaamotukoksia tapahtuu useita kymmeniä vuodessa. Joskus tukoksen voi aiheuttaa esimerkiksi viemäriin kaadettu rasva, joskus vessanpönttöön viskatut sukkahousut.

HSY muistuttaa, että vessassa kannattaa aina olla roskakori, jotta käytetyt kertakäyttöiset kasvomaskit, hanskat ja kuituliinat päätyvät niille oikeaan paikkaan eli sekajätteeseen.

Vessanpönttöön ei kuulu laittaa mitään ylimääräistä, vain virtsaa, ulostetta, vessapaperia ja niiden huuhteluvettä, astian- ja pyykinpesuvettä sekä peseytymisessä ja siivouksessa käytettyä vettä.