Oppilaskato tuo ongelmia

0
Saurun koulu suljetaan näillä näkymin vuonna 2023.

Salon oppilasmäärät laskevat voimakkaasti. Tänä vuonna peruskouluissa opiskelee yli 140 oppilasta vähemmän kuin viime vuonna.

Yllätyksenä oppilasmäärien väheneminen ei tullut, vaan pudotus noudattaa ennusteita. Sama suunta uhkaa jatkua myös tulevina vuosina. Selvältä näyttää, että kouluverkkoratkaisujen kanssa joutuu painimaan myös keväällä valittava uusi valtuusto.

Salon väki vähenee ja harmaantuu huolestuttavaa tahtia. Tämän vuoden oppilasmäärien pudotus vahvistaa, että väestöennusteet pitävät paikkansa.

Pitkään jatkunut kaupungin väkiluvun lasku ja lasten määrän väheneminen näkyvät oppilasmäärien lisäksi myös varhaiskasvatuksessa. Kunnallisessa ja yksityisessä päivähoidossa on lapsia yli 130 vähemmän kuin vuosi sitten.

Todennäköistä on, että väestömuutos jatkuu Salossa samanlaisena tulevina vuosina. Lasten määrän jatkuva väheneminen tuonee kouluverkot uuteen tarkasteluun jo seuraavalla valtuustokaudella.

Oppimisympäristöselvitys oli Salossa tuskallinen päätöksentekoprosessi. Oman lähikoulun lakkauttamisuhka sai asukkaat puolustamaan voimakkaasti omaa kouluaan.

Salon nykyinen valtuusto teki monien äänestysten jälkeen päätöksiä, joiden perusteella muun muassa yksi päiväkoti ja kaksi alakoulua suljetaan. Lisäksi keskustan Uskelan koulua ei korjata, eikä keskustaan rakenneta uutta alakoulua.

Perusopetuksen koulujen vähimmäismääräksi hyväksyttiin 42 oppilasta. Viimeisen vuoden aikana oppilasmäärä on laskenut yli kolmen tämän kokoisen koulun verran.

Opetuslautakunnalle tehdyn ennusteen mukaan oppilasmäärän pudotus tarkoittaa, että muun muassa opettajia ja koulunkäyntiavustajia tarvitaan viidessä vuodessa yli 50 henkilöä vähemmän kuin nyt. Henkilöstömenot olisivat viiden vuoden päästä lähes 1,8 miljoonaa euroa pienemmät kuin nyt.

Opetustoimessa arvioidaan, että henkilöstön määrä pystytään sopeuttamaan oppilaiden vähenemiseen luonnollisen poistuman kautta ja aiemmin sovituilla kouluratkaisuilla.

Mikään helppo tehtävä opetuksen järjestäminen ei vähenevien oppilasmäärien kaupungissa ole.

Samaan aikaan pitää karsia menoja ja toisaalta pitää huoli siitä, että oppilaille pystytään tarjoamaan laadukas opetus ja monipuolinen kurssivalikoima.

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments