Puhutaan oikeilla hinnoilla

0

Seija Randell kirjoittaa (SSS 26.11.), että sakokaivolietteen kuljetusmaksu hämmentää. Kirjoituksen mukaan hän oli tilannut toukokuussa oman kaivonsa tyhjennyksen ja maksanut siitä kaikkineen 136,40 euroa.

Edelleen kirjoituksen mukaan hänen mielestä Kemiönsaarella asiakas saa saman työn LSJH Oy:n kilpailuttamana hintaan 75,93 euroa. Mutta mihin kirjoittaja nyt unohti tästä puhdistamon käsittelymaksuosuuden, joka tässä tapauksessa toisi laskuun lisää 54 euroa?

Siis oikein laskettuna Kemiönsaarella asiakas maksaa sakokaivonsa (2,5 m3) tyhjennyksestä kokonaishinnan 129,93 euroa. Näin ollen kokonaishinnan eroa onkin vain 6,47 euroa, eikä 60 euroa kuten Randell kirjoittaa.

Todettakoon vielä, että hänen kaivonsa tyhjennystä toukokuussa ei tehnyt meidän yrityksemme, mutta hintamme olisi ollut todennäköisesti samaa suuruusluokkaa kuin Randell oli maksanut.

Tänä vuonna hän ei kysynyt meiltä hinta-arviota. Vuonna 2019 kylläkin, ja siihen myös vastattiin, mutta hän päätyi toiseen yritykseen.

Tähän hänellä oli ja on mahdollisuus, koska Salossa asiakas voi edelleen tilata tyhjennyksensä siltä yritykseltä kuin haluaa.

Henri Tiainen
Salon Imuautot Oy

 

____________________
Haluatko lähettää mielipidekirjoituksen julkaistavaksi? Ohjeet löydät täältä.