Salon pohjoispuolella on uusi susireviiri – myös Salon ja Raaseporin alueen lauma on elpynyt

Salon ja Raaseporin puolelle sijoittuva susireviiri on elpynyt sen ensimmäisen lauman hajottua. Salon lähellä on muitakin reviirejä, jotka saattavat näkyä laajan kaupungin alueella susihavaintoina varsinkin nyt syksyllä.

– Yleensä syksyllä susihavainnot kiihtyvät, kun keväällä syntyneet pennut alkavat liikkua laumana ympäri reviiriä, sanoo tutkimusinsinööri Antti Härkälä Luonnonvarakeskuksesta (Lukesta).

Uusin reviiri, joka koostuu laumasta, näyttää syntyneen naapurikunnan Kosken puolelle. Se ei vielä näy Luken kesällä julkaistussa kanta-arviossa, jonka tiedot pohjautuvat viime kevättalven tilanteeseen.

– Havainnot ja kuvat, mitä olen nähnyt, viittaavat laumaan, Härkälä sanoo.

Hän sanoo, että susista tulleet havainnot sijoittuvat Salon, Paimion, Auran, Loimaan ja Kosken suunnalle siten, etteivät ne enää sovi pelkästään vaeltaville susille, vaan kyse on reviirillä asuvista susista.

Salo näyttääkin nykytietojen mukaan jäävän monen reviirin sivuamaksi ja osin alueeksikin. Somerniemellä on oma reviiri, jossa tiedetään elävän kaksi sutta. Siellä ei toistaiseksi ole jälkeläishavaintoja. Salo-Raaseporin ja Kosken suunnalla olevan reviirin lisäksi Saloon rajoittuu Kemiön reviiri.

Kemiönsaarella laumasta ei kuitenkaan ole saatu enää havaintoja, sillä se hajosi lauman alfanaaraan (emän) jäätyä auton alle viime talvena.

– Tilanne on aika tyypillinen, kun laumasta kuolee aikuinen. Susihavainnot jatkuvat, mutta kaikki koskettavat yksittäistä sutta, Härkälä sanoo.

Hän lisää, että kun aikuisista kuolee naaras, sen korvautuminen uudella on hidasta. Jos uros on kuollut, se on korvautunut nopeammin.

Salon ja Raasepori alueelle syntyi uusi lauma, mutta siellä kävi kuten Kemiönsaarella. Alfanaaras kuoli. Emä ammuttiin metsästyksen yhteydessä vuonna 2017.

Samana vuonna Mia Takula aloitti kyseisellä reviirillä retkeilyn äskettäin ilmestynyttä susikirjaansa varten. Hän sai todistaa lauman elpymisen.

– Kun kuljin, siellä oli tuhottu lauma, Takula kertaa alkua.

Alueelle muodostui uusi susipari, joka sai ensimmäiset pentunsa viime vuonna ja toiset tänä vuonna.

Takulan kirjassakin esiintyvä Jarmo Markkanen tietää, että viime keväänä pari sai kuusi pentua, joiden hoitoapuna oli kaksi edellisvuoden pentua.

Salon ja Raaseporin susireviirin alueelta löytyy paljon metsiä, mutta Kemiönsaarella sijainnut reviiri sekä Kosken suunnalle muodostunut ovat maisemaltaan pirstoutuneita. Metsiä ja soita löytyy, mutta paljon myös peltoalueita ja ihmisasutusta.

– Näköjään metsäalueita on tarpeeksi, Luken Antti Härkälä pohtii.

Miksi sudet eivät muodosta reviirejä vain alueille, joiden tiedetään olleen niille tyypillisiä eli metsäisiä ja harvaanasuttuja?

– Sudella on vaellustaipumus ja ne ovat tuottaneet Varsinais-Suomessa jo niin pitkään jälkeläisiä, Härkälä muistuttaa.

Ravintoakin Varsinais-Suomessa riittää. Valkohäntäpeuroja on runsaasti, mutta myös muita hirvieläimiä. Lisäksi Härkälä sanoo etenkin yksittäisten susien ottavan muun muassa jäniseläimiä ja pienpetoja.

Ensimmäinen Varsinais-Suomen puolella havaittu reviiri syntyi noin 15 vuotta sitten. Mynämäen ja Yläneen seudulla ollut reviiri oli metsäisin Varsinais-Suomesta löytynyt alue.

Härkälä uskoo, että sudet ovat jo sopeutuneet rikkonaiseen maisemaan, jossa ne pystyvät elämään ihmistoiminnan vaikutuspiirissä. Näin ollen susia liikkuu myös asutuksen lähellä.

Lisäksi laumasta lähtevät uusia alueita etsivät jälkeläiset saattavat Härkälän mukaan liikkua alueella ensin ”löyhästi” ja palata takaisin, ennen kuin lähtevät kokonaan kohti uusia alueita. Varsinais-Suomessa suunta näyttää olleen pitkälti kohti Pohjanmaata, josta tulovirta on kääntynyt myös tännepäin.

Susien alkuperää on saatu selville dna-näytteillä, joita kaivattaisiin nyt myös uudelta reviiriltä löytyneistä jätöksistä. Näin saataisiin piirrettyä tarkempaa kuvaa laumasta.

Dna-näytteitä on kerätty ja tutkittu Varsinais-Suomen alueen susista jo vuosia. Härkälä sanoo, että ne kertovat myös sen, ettei ainakaan ulostenäytteiden perusteella ole merkkejä suden ja koiran risteymistä.

Susikirjailijalle Pohjan-Kiskon järviylänköalue on kuin toinen koti

Salon ja Raaseporin susireviirillä neljänä eri vuotena susikirjaansa varten retkeillyt Mia Takula kehuu Pohjan-Kiskon järviylänköä hienoksi alueeksi. Myös suojelualueet esimerkiksi Kuovilassa saavat kiitosta.

Hän lisää, että vaikka alueella on paljon talousmetsää, jota hakataan, siellä on myös luonnonsuojelualueita ja asumatonta aluetta.

– Olen tykännyt siitä paljon. Se tuntui kuin toiselta kodilta, hän sanoo.

Aluetta on suitsutettu ennenkin. Suomen luonnonsuojeluliitto nimesi Pohjan-Kiskon järviylänköalueen Suomen satavuotisjuhlan kunniaksi valittujen sadan luontohelmen joukkoon neljä vuotta sitten.

Nyt tälle alueelle on kotiutunut uusi susipari perheineen, joista ei ole kovin paljoa puhuttu verrattuna edeltävään laumaan. Takula arvelee, että susiin on ehkä totuttu.

Hänestä onkin harmillista, jos jollekin alueelle muodostuu susireviiri, joka tuhoutuu niin pian, etteivät ihmiset ehdi tottua susiin.

Takula tietää, että susiaihe on todella kuuma ja susista puhutaan paljon, mutta puheissa on paljon susivihaa. Siksi hän sanoo halunneensa keskusteluihin toisenlaisen tulokulman ja tehdä susista kirjan. Susien mailla (Docendo) julkaistiin nyt syksyllä.

– Päätin, että jalkaudun reviireille ja kerron, minkälaista siellä on, hän sanoo.

Hän retkeili yli kymmenellä susireviirillä, joista kirjaan valikoitui kuusi erilaista. Salon ja Raaseporin alueille sijoittuvan reviirin lisäksi Salon seudulta kirjaan päätyi myös Kemiön reviiri, joka sivuaa Saloa.

Hän otti susien alueilla liikkuessaan tarkkailijan roolin ja pyrki näin keräämään tietokirjaansa omakohtaisia havaintoja, mutta ei yksin niitä.

– Olen ollut yhteydessä tutkijoihin, etenkin Luonnonvarakeskuksen susitutkijoihin, Takula sanoo.

Omakohtaisilla havainnointimatkoillaan Takula löysi susista merkkejä, mutta kohtasi myös susia vihaavia ja susiin myönteisesti suhtautuvia. Yhdellä alueella viha kohdistui häneen niin, että apuun tarvittiin poliiseja tilanteen kehkeydyttyä uhkaavaksi.

Salon seudulla liikkuessa näin ei käynyt.

Takula kertoo huomanneensa, että monet eivät tiedä esimerkiksi sellaisia perusasioita susilaumasta, että se on perhe.

– Sitäkään ei tiedetä, että sudet liikkuvat suoraviivaisesti ja voivat tällöin törmätä ihmisten pihoihin.

Hän huomauttaa, että muutkin villieläimet voivat kulkea pihojen läpi, mutta niitä ei tavata nostaa esille kuten susia. Takulan mukaan susi ei myöskään ole menettänyt ihmispelkoaan.

Tuore susikirja ja sen tekijä ovat saaneet runsaasti huomiota, mitä lisännee Takulan tausta. Hänet tunnettiin aiemmin ”kettutyttönä”, joka kahden muun kanssa vapautti tarhakettuja 1990-luvulla. Asiaa puitiin oikeudessa ja tekijöille langetettiin korvaukset.

– Vajaa miljoona markkaa silloista rahaa, Takula sanoo.

Hän sanoo, että nyt tätä ei enää tarvitse maksaa eikä hän paljon mieti vanhoja asioita. Hän toteaa kuitenkin, että ei olisi uskonut 25 vuotta sitten, että tarhaus jatkuu edelleen.

Toimittajan kommentti: Jospa kaivan retkivarusteet esille

Pitäisiköhän kaivaa retkikamppeet esille ja lähteä tarpomaan Pohjan-Kiskon järviylänköalueelle? Tätä mietin, kun syvennyin Mia Takulan Susien mailla -kirjan Saloa koskeviin alueisiin eli virallisilla nimillä kutsuttuihin Raaseporin ja Kemiön reviireihin.

Kirja ei olekaan yksin susikirja, vaan parhaimmillaan innostaa liikkumaan luonnossa ja tarkkailemaan sitä.

Teksti tempaisi ainakin minut mukaansa. Osasyy saattoi olla, että Kiskon ja Perniön alueille ulottuva nykyinen susireviirialue on perin tuttua pyöreästi kolmenkymmenen vuoden takaa. Tuolloin susista ei ollut tietoakaan, mutta karhuja siellä huhuttiin olleen.

Olen itsekin telttaillut muualla Suomessa sekä susireviirillä että karhujen asuttamilla alueilla, joista jälkimmäisiin suhtauduin varovaisesti. Varsinais-Suomen jo eläkkeellä oleva riistapäällikkö antoi kuitenkin hyvän neuvon karhualueille: voi pitää vähän ääntä, niin karhut väistyvät.