Salon kaupunginvaltuuston kokous jäi pitämättä tekniikkaongelmien takia

4
Valtuuston puheenjohtaja Juhani Nummentalo (kok.) ja vt. kaupunginjohtaja Anna-Kristiina Korhonen odottivat valtuustosalissa, että vika korjataan. Lopulta kokousta ei päästy edes avaamaan.

Salon kaupunginvaltuuston kokous jäi pitämättä kokonaan tekniikkaongelmien takia maanantaina.

Koronapandemian takia kokous järjestettiin etäyhteyksillä. Valtuutettujen ja virkamiesten yhteydet toimivat normaalisti, mutta kokouksen striimaus yleisölle ei onnistunut.

Tekniikkaa yritettiin korjata lähes tunnin ajan, minkä jälkeen puheenjohtaja Juhani Nummentalo (kok.) ilmoitti, ettei kokousta voida avata. Se siirrettiin myöhempään ajankohtaan.

Valtuuston kokoukset ovat julkisia, ja lain mukaan yleisölle on järjestettävä mahdollisuus seurata kokousta. Koronan takia seuraaminen on ollut Youtuben kautta lähetettävän striimauksen varassa.

Kokouksen pitäminen ilman striimausta olisi mahdollisesti rikkonut lakia ja antanut perusteen valittaa päätöksistä. Siksi kokous päätettiin siirtää.

 

 

4 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Näin sitä pitää
1 kuukausi sitten

Connecting People olikin vanhan hyvän tekniikan aikaa. Museosta voisi kantaa Saloran kaappiradion Lukkarinmäen päälle ja isännöidä kokousta sen kovaäänisistä. Volyymia ei tarvitse kääntää edes täysille kun ääni kantaa hiljenneen kaupungin yli aina Pettuun ja Kuusjoenperälle asti. Toteutuisi nykyajan päätöksenteon avoimuus siinä samalla.

Marco
1 kuukausi sitten

Nyt pitäisi vain päättää, oliko se hyvä vai huono juttu.

Tavis Torilta
1 kuukausi sitten

Edessä olevan kokouksen ilmapiiri kuumensi tilan jo ennakkoon niin, että piuhat tilttasivat.

Kuvaaja
1 kuukausi sitten

Yksi kuva kertoo…