Shirley Valentine kirkastaa päivän – moni ikäihminen kaipaa juttukaveria

0
Ritva Palo esittele Marjo Korpelalle valokuvia ja lehtileikkeitä Shirley Valentine -monologista 20 vuoden takaa. Kuva: Kirsi-Maarit Venetpalo

Pahvikotelo on Ritva Palon aarre. Kotelossa on hänen 20-vuotistaiteilijajuhlaesityksensä käsiohjelma, mainoksia ja lehtileikkeitä. Monologi Shirley Valentine Järvenpään teatterissa vuonna 2000 on ollut yksi elämän huippuhetkistä.

– Sain loistavat arvostelut. Otan tämän esille, kun on ollut huono päivä. Näistä tulee iloiseksi, Palo kertoo.

Vierailulle tulleelle Marjo Korpelalle kotelon sisältö on tuttu. Hän kävi alkuvuodesta Gubbe vanhuspalvelun kautta viikoittain salolaisen Palon luona, mutta elokuussa Korpela muutti Tampereelle opiskelemaan.

– Käveltiin luontoon, välillä käytiin kirpulla ja kahvilla ja välillä istuttiin penkillä ja juteltiin maailman menosta. Itselle tuli hyvä mieli juttelusta. Tarkoitus oli mennä yhdessä konserttiin ja elokuviin, sitten tuli korona, Korpela kertoo.

– Kun oma kunto oli huono, lähdin vaan ulos ja usein se auttoi. Eikös meillä ollut aika hauskaa, Palo naurahtaa.

Vaikka vanhuspalvelusta käy uusi työntekijä, Palo tuntee toisinaan olonsa yksinäiseksi. Silloin lukeminen helpottaa. Parhaillaan hän lukee elämäkertaa Vesa-Matti Loirista.

– Mielenkiintoista minulle, näyttelijän ammatista. Elämme samaa ikäkautta.

Ritva Palo oli vanhuspalvelun ensimmäisiä asiakkaita Salossa. Palvelun tilasi äidilleen tytär, Tytti Palo.

– Tuntui pahalta, kun äiti oli niin paljon yksin. Hän on ennen laulanut, lausunut ja näytellyt, mutta parkinsonin tauti on muuttanut tilannetta.

Pääkaupunkiseudulla asuva Palo käy Salossa kerran kuukaudessa.

– Äidillä käy kotihoito neljä kertaa päivässä, mutta liikuntaa on vähän. Gubben kanssa pääsee kerran viikossa ulos. Saan joka viikko työntekijältä raportin, mitä on tehty. Lähetän sen sähköpostilla siskolleni Maijalle Irlantiin, niin hänkin tietää.

Muistiyhdistyksen puolipäiväkerhossa Ritva Palo käy kerran viikossa.

– Äidin mielestä kerhossa on kivaa, kun siellä puhellaan. Jossain vaiheessa kokeilimme intervallihoitoa, mutta äiti koki ahdistavana, kun muut olivat niin dementoituneita.

Meri-Tuuli Laaksonen ja Sandra Lounamaa perustivat vanhuspalvelun kaksi vuotta sitten. Laaksonen on terveystieteilijä ja Lounamaa markkinoinnin sekä myynnin ammattilainen. Yhteisenä haaveena oli yritys, joka tarjoaa ikäihmisille luotettavaa seuraa ja aktivoi heitä liikkumaan.

– Sandralla oli huoli mummistaan, joka oli ollut yksinään 20 vuotta. Mummia oli vaikea saada ulkoilemaan yksin, eikä läheisillä ollut mahdollisuutta käydä niin usein kuin he olisivat halunneet. Itse olin kokenut saman ongelman työni kautta, Laaksonen kertoo.

Gubbe tarkoittaa ruotsin kielellä kaveria ja ystävää.

Aluksi Laaksonen ja Lounamaa kävivät asiakkaiden luona, mutta nyt yrityksen rekisterissä on yli 4 000 hakemusta työntekijäksi haluavilta. Aktiivisia toimijoita on muutama sata.

Enimmäkseen rekisterissä on lukio- ja korkeakouluopiskelijoita, mutta mukana on myös vanhempia auttamishaluisia. Työ ei ole vapaaehtoistyötä, vaan siitä maksetaan palkkaa.

Vanhuspalvelu on laajentunut nopeasti koko maan kattavaksi. Salossa yrityksellä on parikymmentä asiakasta. Tavoitteena on laajentaa toimintaa.

Asiakkaiden ikäjakauma on 50-vuotiaasta 102-vuotiaaseen. Kunto vaihtelee sänkypotilaasta vireään liikkujaan.

Palvelun tilaaja on yleensä omainen, joka on huolissaan läheisestään. Eniten toivotaan kaveria ulkoiluun ja aktivoivaan liikuntaan. Työntekijän kanssa käydään kävelyillä, mutta myös kulttuuritapahtumissa, kirjastossa ja kahviloissa.

Meri-Tuuli Laaksonen tietää, että on vanhuksia, jotka eivät kaatumisen pelossa halua ulkoilla. Kaverin kanssa kynnys madaltuu ja tuntuu turvalliselta lähteä ulos.

– Otteemme on kuntouttava. Teemme koko ajan tutkimusta siitä, miten palvelu vaikuttaa ikäihmisiin. Parhaillaan menossa on pilotti Kauniaisissa.

Hän kertoo Jyväskylässä toteutetusta tutkimuksesta, jossa 300 vanhusta jaettiin kahteen ryhmään. Puolet sai aktivoivaa ja kuntouttavaa palvelua ja toinen puoli jäi ilman palvelua.

Vaikka aktivoiva palvelu oli kallista, se tuli silti edullisemmaksi, sillä näiden ikäihmisten muiden terveyspalveluiden käyttö väheni niin paljon.

Mummukka avustaa ikäihmisiä

Sari Nohterin ja Teija Tuikkeen Mummukka Oy on juuri Saloon perustettu kaveripalvelu ikäihmisille. Kaupanalalla pitkään työskennelleiden naisten ajatus omasta yritysideasta syntyi kevään koronalenkeillä asioita monelta kantilta pohtimalla.

– Mietimme, millä on merkitystä tässä maailmassa. Avustamisella on, ja varsinkin vanhusten, sillä monet ovat tosi yksin, Nohteri kertoo.

Hektisen palvelualan jälkeen ajatus rauhallisemmasta, ikäihmisten kanssa vietettävästä ajasta tuntui hyvältä. Yrittäjien tavoitteena on kerran viikossa toistuvat, parin tunnin käynnit, jolloin voidaan ulkoilla, jutella, kahvitella, tehdä pieniä kotitöitä, mikä kulloinkin tuntuu tarpeelliselta. Palvelu ei korvaa kotipalvelua tai kauppakassitoimintaa.

Mummukka nimenä on leikillinen, salolaisittain tokaistu ”mun mukka”.

– Tärkeää on, että on läsnä. Että on aikaa toiselle, Nohteri sanoo.

Yrityksen nettisivut ovat vasta valmistuneet ja ensimmäinen some-kampanja on käynnissä.

– Ongelma on, että kaupungin vanhuspalvelut eivät anna palveluseteleitä toimintaan. Vanhukset eivät itse maksa säännöllisiä käyntejä, mutta vetoamme sukulaisiin ostamaan kaveripalvelun vanhuksille. Toiminta on kotitalousvähennyskelpoista, Nohteri sanoo.

Hän arvelee, että kaikki eivät oivalla, kuinka yksin osa vanhuksista on. Marketin asiakaspalvelussa työskennellessään hän havaitsi juttuseuran puutteen. Lyhyt keskustelu asiakaspalvelussa saattoi olla päivän ainoa juttutuokio.