
Someron kaupunki selvittää Aarikka-museon perustamista. Uusi museo esittelisi Somerolla syntyneen ja kasvaneen muotoilija Kaija Aarikan töitä ja elämää.
Kaija Aarikan tyttäret Pauliina Aarikka ja Sarianna Partanen esittivät aiemmin kaupungille Aarikka-museon perustamista. Kaupungin puolella pallo on otettu vastaan ja selvittelytyö käynnistetty.
Someron kaupunginjohtaja Sami Suikkanen pitää Aarikka-museota todella kiinnostavana ja innostavana ajatuksena. Suikkanen huomauttaa, että Aarikan lisäksi museossa voisi esitellä vaihtuvissa näyttelyissä muita somerolaisia taiteilijoita. Tällöin paikka toimisi myös yleisenä kulttuurimuseona.
– Pohdin jo monta vuotta sitten, että somerolaisista taiteilijoista saisi huikeita näyttelyitä. Täältä löytyy valtavasti tunnettuja tekijöitä, Suikkanen toteaa ja nostaa esille muun muassa Antti Laitisen, Seppo Mannisen ja Anna-Kaisa Ant-Wuorisen.
Museon paikaksi on kaavailtu kaupungintalon vieressä sijaitsevaa kulttuuritalo Aholaa. Tilat mahdollistaisivat ympärivuotisen museotoiminnan. Someron sivistysjohtaja Minna Mäkelä-Rönnholm kertoo, että Pauliina Aarikka ja Sarianna Partanen ihastuivat tilaan Aholassa vieraillessaan.
Mäkelä-Rönnholm on itse todella innoissaan museoajatuksesta.
– Somerolla on huikea kattaus tunnettuja kulttuuripersoonia muotoilusta kuvataiteisiin ja kirjallisuuteen, joten esiteltävää todella riittää.
Toistaiseksi on avoinna, onko kyseessä virallinen museo vai museon tavoin toimiva kulttuurigalleria.
– Viralliseen museoon liittyy omia velvoitteita, joita nyt selvitetään, Mäkelä-Rönnholm huomauttaa.
Aarikka-museosta tehdään ensi vuoden aikana perustamissuunnitelma. Mäkelä-Rönnholmin mukaan suunnitelma tehdään yhteistyössä kaupungin ja Someron Kulttuurin kanssa. Kaupungin talousarviossa ei ole varattu työhön erikseen määrärahaa.
Someron Kulttuurin kulttuurituottaja Liisa Mattila toivoo, että yhdistys saisi museon perustamistyötä varten lisäresursseja. Kulttuurin johtokunta on esittänyt yhdistyksen syyskokoukselle, että yhdistyksessä työskentelisi ensi vuonna kulttuurituottajan lisäksi toiminnanjohtaja mutta lisäyksen rahoitus on vielä auki.
– Lisäresurssien saamiseksi on tarkoitus hakea muun muassa EU:n leader-tukea, Mattila kertoo.
Someron Kivimakasiinissa oli viime kesänä näyttely Kaija Aarikasta ja hänen töistään. Näyttely keräsi lähes 1900 kävijää. Sekä Sami Suikkanen että Liisa Mattila ovat tyytyväisiä näyttelyn saamaan suosioon.
– Näyttely toi Somerolle väkeä, joka ei täällä muuten käy, Suikkanen sanoo.
Mattila kertoo, että Aarikan näyttely veti väkeä eri puolelta Suomea.
– Kävijämäärä oli koronatilanteeseen nähden todella hyvä, sillä jouduimme välillä miettimään, voidaanko koko näyttelyä pitää.

Kulttuuri tuo hyvää mieltä ja virkistystä
Someron Kulttuuri selvitti viime kesän Kaija Aarikka -näyttelyn yhteydessä kulttuurin vaikutusta ihmisten hyvinvointiin. Kyselyyn vastasi vajaat 150 näyttelyssä kävijää, joista yli 70 prosenttia oli Someron ulkopuolelta.
Someron Kulttuurin kulttuurituottaja Liisa Mattila kertoo jokaisen vastaajan todenneen, että kulttuurilla on merkitystä hyvinvointiin.
– Vastaajat kertoivat kulttuurin tuovan uusia kokemuksia, hyvää mieltä ja virkistystä. Kulttuurin todettiin lisäksi avartavan mieltä ja maailmankuvaa, Mattila huomauttaa.
Myös kulttuurin vaikutus mielenterveyteen ja sosiaalisiin suhteisiin nousi vastauksissa tärkeänä esille. Mattila pohtii huolestuneena, miten paljon korona-aika vaikuttaa ihmisten mielialaan, kun elämä keskittyy paljolti kotiin.
– Esimerkiksi Someron Kulttuurin tapahtumissa on huomannut, kuinka valtavan kiitollisia ovat ne ihmiset, jotka ovat uskaltaneet tulla paikalle.
Ehdottomasti hyvä ja kannatettava ajatus. Toisi varmasti turisteja. Äkkiä vain pystyyn nyt, kun kotimaan matkailu on nousussa. Ja moni isompi paikkakunta kalpenee Someron rinnalla taiteen ja kulttuurin saralla.
Samaa mieltä. Aarikan ja monien kuvataiteilijoiden lisäksi näyttely kirjailija Kaari Utrion hienosta urasta olisi todella kiinnostava.